Maiki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikke Neuvonen
Henkilötiedot
Syntynyt13.11.1989lähde?
Muusikko
Taiteilijanimi Maiki, M89
Laulukielet suomi
Tyylilajit rap, pop
Yhtyeet DEM
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Maiki (M89, oikealta nimeltään Mikke Neuvonen) on suomalainen säveltäjä, sanoittaja sekä artisti. Hänen säveltämissään kappaleissa kuullaan mm. Uniikki, Diandra, Meissi, Jontte Valosaari, Spekti, Nikke Ankara, Aste, Petri Nygård, Raappana, Vesku Jokinen, sekä Brädi.[1]

Maiki on sanoittanut sekä säveltänyt omia kappaleitaan vuodesta 2000 asti.lähde? Kappaleita joita hän on ollut mukana säveltämässä tai sanoittamassa on striimattu suoratoistopalveluissa yli 80 miljoonaa kertaa. Vuonna 2015 hän sävelsi Uniikin "Tikis" kappaleen sekä yhdessä Sami Tammisen kanssa Uniikin "Rauhaa", jolla on mukana Diandra. Myöhemmin hän sävelsi Seren Ei oo helppoo olla keskiluokkaa -albumin nimikkosinglen yhdessä Seren kanssa.[2]

Ensimmäinen virallinen kappale, jossa Maiki toimii säveltäjä-roolin lisäksi artistina julkaistiin 18. elokuuta 2016 Warner Music Finlandin kautta.[1] "Miljoona Taalaa" on Maikin sekä PistePisteen muodostaman DEM-yhtyeen ensimmäinen kultaa striimannut single.[1] Samana vuonna julkaistiin myös toinen kulta-single "Murhaaja".

7. marraskuuta 2017 julkaistiin Petri Nygårdin kappale "Nössö", jota Maiki oli niin kirjoittamassa kuin tuottamassa. "Nössö" nousi Suomen Spotifyn sijalle yksi. Kappale on ylittänyt viisinkertaisen platinan rajan 2020.

26. huhtikuuta 2018 Maiki julkaisi kappaleen ”Mielipuolii”, jolla vierailee Eveliina Määttä.[3] 11. helmikuuta 2019 Maiki toimi päävokalistina kansainvälistä huomiota saavuttaneessa The Verkkarsin "Ez4ence"-kappaleessa. Kappale oli samanaikaisesti Tšekin, Ruotsin, Puolan, Norjan, Suomen sekä Tanskan viraalisimmat-listan top 3. "Ez4ence"-kappale on myös ensimmäinen suomenkielinen kappale "Counter Strike:Global Offensive" -pelissä. Vuonna 2020 Maiki julkaisi singlen "Eilisii", jolla vierailee Uniikki, Tuomas Kauhanen sekä PistePiste.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Yhtye
2016 "Miljoona taalaa"[1] DEM
2016 "Murhaaja" DEM
2017 "Säästä kyyneleet" DEM
2017 "Kangastuksii" DEM
2017 "Yläfemma" Maiki
2017 "Halipula" DEM
2018 "Mielipuolii" Maiki
2018 "Sylkee" Maiki
2019 "Ihminen" Maiki
2019 "Mä en pelkää pimeet" Maiki
2020 "Eilisii" Maiki
2021 "Naama sulaa" Maiki
2023 "Tenttupäivä" Juhani&Joonatan
2023 "Rakkauden tiikeri" Juhani&Joonatan

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]