M – kaupunki etsii murhaajaa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
M – kaupunki etsii murhaajaa
M – Eine Stadt sucht einen Mörder
M cover Fritz Lang.jpg
Ohjaaja Fritz Lang
Käsikirjoittaja Thea von Harbou
Fritz Lang
Perustuu Egon Jacobsonin artikkeliin
Tuottaja Seymour Nebenzal
Kuvaaja Fritz Arno Wagner
Leikkaaja Paul Falkenberg
Pääosat Peter Lorre
Inge Landgut
Ellen Widmann
Otto Wernicke
Theodor Loos
Theo Lingen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Saksa
Tuotantoyhtiö Nero-Film AG
Ensi-ilta 1931
Kesto 117 minuuttia
Alkuperäiskieli saksa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

M – kaupunki etsii murhaajaa tai Kaupunki etsii murhaajaa (saks. M – Eine Stadt sucht einen Mörder) on Fritz Langin ohjaama ja Thea von Harboun kanssa käsikirjoittama saksalainen klassikkoelokuva vuodelta 1931. Tätä uransa ensimmäistä äänielokuvaa Lang itse piti uransa parhaana[1]. M – kaupunki etsii murhaajaa oli myös näyttelijä Peter Lorren läpimurtoelokuva.

Elokuva perustuu osittain Fritz Langin lukemaan artikkeliin düsseldorfilaisesta sarjamurhaajasta Peter Kürtenista. Osa tapahtumista on muutettu ja henkilöllisyyksiä vaihdettu, mutta osa taas on kuvattu kuten todellisuudessa tapahtui.

Elokuva oli ensimmäisiä, joka käytti musiikillista johtoaihetta (Leitmotif) tehokeinona. Elokuvassa Peter Lorren esittämä hahmo viheltelee toistuvasti Edvard Griegin säveltämää Vuorenkuninkaan luolassa -teemaa näytelmästä Peer Gynt.

Joseph Losey teki elokuvasta uudelleenfilmatisoinnin Yhdysvalloissa 1951.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja M oli mukana heistä kolmentoista listalla[2].

Vuonna 2016 belgialaisen psykiatrin Samuel Leistedtin tutkimusryhmä kartoitti elokuvia sen perusteella, missä on onnistunein psykopaatisen hahmon kuvaus. Kolme onnistuneinta olivat: Anton Chigurh elokuvassa Menetetty maa, Hans Beckert elokuvassa M – kaupunki etsii murhaajaa ja Henry elokuvassa Henry Lee Lucas – sarjamurhaaja.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyttölapsia sieppaava sarjamurhaaja vainoaa saksalaista suurkaupunkia. Yleisen hysterian kiihdyttämä poliisi etsii murhaajaa täysin voimin, mutta tuloksetta. Etsintä ja poliisin tehostunut valppaus häiritsee kaupungin alamaailman toimintaa, joten rikollispäällikkö Schränkerin aloitteesta alamaailman johtajat päättävät etsiä murhaajan itse saadakseen jatkaa rauhassa omia liiketoimiaan. Rikolliset värväävät kaikki kaupungin kerjäläiset raportoimaan lasten seurassa liikkuvista tuntemattomista aikuisista. Sokea ilmapallojen myyjä tunnistaa murhaajan tämän vihellyksestä ja rikollisorganisaation hälyttämät miehet alkavat jahdata M-kirjaimella merkitsemäänsä miestä. Samaan aikaan komisario Lohmann on järjestelmällisellä tutkinnallaan saanut selville, että murhaaja on todennäköisesti mielisairaalasta vapautettu Hans Beckert -niminen mies, jonka asunnon ikkunalauta sopii murhaajan lehdelle lähettämän kirjeen kirjoitusalustaksi.

Schränkerin miehet saartavat murhaaja-Beckertin illalla tyhjään toimistorakennukseen, tunkeutuvat sisään ja löytävät hänet lopulta piileskelemästä ullakolta. Murtohälyttimen paikalle houkuttelema poliisi saa kiinni yhden pikkurikollisen, joka kuulusteluissa paljastaa Lohmannille lapsenmurhaajan olevan nyt rikollisten käsissä. Schränkerin johtama miehistä ja naisista koostuva väkijoukko järjestää Beckertille hylätyssä varastorakennuksessa ”oikeudenkäynnin” ja tuomitsee hänet kuolemaan, vaikka Beckert vakuuttaa tehneensä murhat oman mielisairautensa pakottamana eikä vapaasta tahdostaan. Paikalle ilmestyvä poliisi pelastaa viime hetkellä Beckertin lynkkaukselta. Virallisesta oikeudenkäynnistä nähdään vain tuomarien saapuminen ja viimeisen uhrin äidin kehotus kaikille vanhemmille pitää parempaa huolta lapsistaan.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Peter Lorre  … Hans Beckert, sarjamurhaaja "M"  
 Otto Wernicke  … tutkinnanjohtaja komisario Karl Lohmann  
 Gustaf Gründgens  … rikollisjärjestön johtaja Schraenker  
 Theo Lingen  … rikollinen (bauernfaenger)  
 Theodor Loos  … komisario Groeber  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jonathan Rosenbaum: Fascinating Rhythms 8.8.1997. Chicago Reader. Viitattu 15.6.2008. (englanniksi)
  2. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.
  3. Josefiina Baraka: Elokuvat, joissa kuvaus psykopaatista on todellinen Iltalehti.fi. 14.2.2016. Viitattu 15.2.2016.