MV Königin Luise (1934)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kuvaa toisessa maailmansodassa palvellutta apumiinalaivaa. Muita saman nimisiä aluksia on sivulla Königin Luise.
MV Königin Luise
Königin Luise.jpg
Tyyppi kylpylälaiva
Lippuvaltio Saksan vuosina 1919–1933 käytössä ollut lippu. Saksa
Kotipaikka Hampuri
Omistaja HAPAG
Rakennustelakka Howaldtswerke, Kiel
Status uponnut osuttuaan miinaan 25. syyskuuta 1941
Tekniset tiedot
Pituus 93,5 m
Leveys 12,8 m
Bruttovetoisuus 2400 brt
Koneisto 2 dieselmoottoria
Koneteho 2 648 kW
Nopeus 16 kn
Matkustajia 2000
Miehistö 77

Königin Luise oli saksalainen Hapag-yhtiön merikylpyläliikennettä varten rakennuttama matkustajalaiva, joka toisen maailmansodan aikana muunnettiin miinalaivaksi. Alus oli moottorilaiva.

Muunnos miinalaivaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Königin Luise pakko-otettiin vuonna 1941 Saksan laivastoon apumiinalaivaksi. Koristeelliset sisustukset ja huonekalut vaihdettiin sotalaivatyyppisiin, hytit muutettiin riippumatollisiksi sotilasmajoitustiloiksi ja alus aseistettiin kahdella 88 mm ja yhdellä neliputkisella 20 mm ilmatorjuntatykillä, syvyyspommein ja paravaaniraivaimella. Sivukansille asennettiin pidikkeet, joihin mahtuisi noin 120 merimiinaa tai raivausestettä. Muutos viimeisteltiin tummanharmaalla värillä ja naamiomaalauksella.

Königin Luise Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus liitettiin Saksan laivaston ryhmä Cobraan, johon kuuluivat samalla tavoin muunnetut entiset merikylpyläalukset M/S Cobra ja S/S Kaiser. Kesäkuussa 1941 ryhmä purjehti Suomen rannikolle, jossa se piileksi Porkkalan saaristossa viikon ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Ensimmäinen tehtävä alukselle oli miinakenttä Corbethan laskeminen Hangon edustalle. Kenttä aiheutti runsaasti tappioita venäläisten evakuoidessa syyskesällä 1941 Hankoa, jonka evakuoinnin päätyttyä miinalaivat siirtyivät Helsinkiin.

Uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1941 Königin Luise lähetettiin vahvistamaan Tallinnan itäpuolelle laskettua miinakenttä Jumindaa. Työtä varten alukselle kuormattiin 86 vakiotyyppistä EMC-miinaa ja sen saattajiksi määrättiin kaksi R-luokan raivaajaa. Suomalaiset Ehrensvärd -luokan miinanraivaajat Axel von Fersen ja Fabian Wrede puhdistivat väylän Helsingin matalikolle asti, jotta Königin Luise pääsi matkaan.

Miinanlasku sujui vaikeuksitta, joten miinalaivan kapteeni antoi nopeammille raivaajaveneille luvan mennä itsenäisesti takaisin Helsinkiin. Paluun etukäteen raivattua ja tullessa varmistettua reittiä pitkin piti olla miinalaivallekin silkkaa rutiinia, mutta paluumatkalla alus ajoi miinaan. Räjähdys repäisi polttoainesäiliöt hajalle ja lennätti syttyneen polttoaineen ympäriinsä. Tulipalo levisi laivassa ja kun ilmatorjuntakranaattien varasto alkoi räjähdellä, olivat sammutusyritykset mahdottomia ja päällikkö antoikin käskyn jättää laivan. Hätäkutsua ei pystytty lähettämään, koska miinaräjähdys oli tapahtunut sattumalta suoraan radiohytin alapuolella surmaten molemmat radistit ja tuhoten radiolaitteet.[1]

Alusta etsimään lähetetty R 57 löysi ison naftalammikon keskeltä pirstaleita ja pari Carley-pelastuslauttaa, joiden varassa oli noin kaksikymmentä miestä, myös aluksen päällikkö, kapteeniluutnantti Joachim Wünnig.

Raivauskaudella vuonna 1944 venäläiset luovuttivat alueen miinakartat ja silloin selvisi, että he olivat miinanlaskun aikana tuoneet reitille pienillä rannikkoveneillä ns. miinavaara-annoksen eli 5–6 pientä merimiinaa, kuten heidän tapoihinsa kuului. Merivalvontatutkan puuttuminen Suomesta vielä silloin mahdollisti tällaiset tempaukset.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Königin Luisen mukana kaatuneiden saksalaisten merisotilaiden muistokivi Hietaniemen hautausmaalla

Sodan jälkeen saksalaiset veteraanijärjestöt pystyttivät Hietaniemen hautausmaalle graniittiperustaisen pronssikilven 47:lle aluksen mukana kaatuneelle.

Aluksen hylyn löysi vuonna 1984 helsinkiläinen urheilusukeltaja Esko Koso magnetometrin ja kaikuluotaimen avulla. Merimuseon ja laivaston sukeltajat kävivät paikalla usein, mutta pian hylky asetettiin suuren syvyytensä ja mahdollisen räjähdelastinsa vuoksi sukelluskieltoon. Nykyisin hylkyyn voi saada yksittäisiä sukelluslupia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari Jokinen: Sukeltajan tie, Otava 1996
  • Erkki Metsävuori: Rauhan meri, SUSL 1988

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sukeltajan tie, luku Kuningatarjahdissa