Luigi Freddi
Luigi Freddi (12. kesäkuuta 1895 Milano – 17. maaliskuuta 1977 Rooma) oli italialainen toimittaja, poliitikko ja elokuva-alan vaikuttaja[1].
Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut Freddi jäi vaille kunnollista koulutusta. Hän toimitti futuristien julkaisuja, työskenteli Benito Mussolinin Il Popolo d’Italia -lehden avustajana ja osallistui ensimmäiseen maailmansotaan. Sodan jälkeen hän perusti fasistien nuorisojärjestön, toimitti Il Popolo d’Italiaa ja työskenteli Kansallisen fasistipuolueen propagandatehtävissä.[1]
Vuonna 1934 Freddistä tuli fasistien elokuvahallinnon päällikkö. Hän vaikutti merkittävästi Kokeellisen elokuvakeskuksen ja valtiollisen elokuvalevitysyhtiö Ente Nazionale Industrie Cinematografichen (ENIC) perustamiseen sekä Cinecittàn elokuvastudion rakentamiseen. Tehtävässään hän pyrki saattamaan elokuva-alan valtion tiukempaan valvontaan, mutta vastusti varsinaisten propagandaelokuvien tekemistä. Ulkomaisten elokuvayhtiöiden toiminnan rajoittaminen vuonna 1938 aiheutti suurten amerikkalaisyhtiöiden vetäytymisen Italiasta ja johti Freddin eroon maaliskuussa 1939. Vuonna 1940 hänet nimitettiin Cinecittàn ja Cinesin hallitusten puheenjohtajaksi ja vuonna 1941 myös ENIC:n johtajaksi.[1]
Salòn tasavallan perustamisen jälkeen Freddi yritti siirtää Cinecittàn kaluston ja elokuvatuotannon Venetsiaan. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän yritti paeta Sveitsiin, mutta joutui vangituksi ja oikeuden eteen. Hänet vapautettiin toukokuussa 1946.[1]
Sodan jälkeen Freddi työskenteli Il Tempo -sanomalehden toimittajana ja tuottaja Angelo Rizzolin avustajana. Hänen kirjallisesta tuotannostaan kiinnostavin on fasistisen Italian elokuvateollisuudesta kertova Il cinema (1949).[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
