Luettelo Kuun pinnanmuodoista

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuun nimistö on pääosin perua muutaman sadan vuoden takaa, 1600-luvulla tummia alueita alettiin kutsua meriksi, ja meret nimettiin pääosin ilmaston termien ja mielialojen mukaan. Mare Orientale, Itämeri, sijaitsee nimensä mukaisesti Kuun idässä. Tämän päätti kansainvälinen tähtitieteellinen unioni. Luonnollisesti kääntöpuolen meret saivat nimensä vasta kun se ensimmäistä kertaa Luna 3:n avulla valokuvattiin, joten nimistö on sen mukaista: Mare Moscoviense, Mare Ingenii ja Mare Cognitum (Ranger 7:n kuvaama). Vuoristot nimesi Hevelius Maan vastaavien mukaan.

Kuun suurimmille kraattereille, jotka jo 1600-luvulla voitiin senaikaisilla kaukoputkilla havaita, antoi nimet Giovanni Battista Riccioli. Hän ne nimesi ne kuuluisien filosofien, luonnontieteilijöiden ja tutkimusmatkailijoiden mukaan. Samaan tapaan on nimetty myös myöhemmin löydetyt kraatterit.[1] Suomalaisista nimensä Kuun pintaan ovat saaneet Anders Lexell ja Yrjö Väisälä.

Nykyään vain IAU saa nimetä taivaankappaleita.

Nimistösäännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olemassa olevia nimiä ei muuteta.
  • Uskonnollisia, sotilaallisia tai poliittisia johtajia ei hyväksytä nimistöön.
  • Nimet kirjoitetaan latinalaisin aakkosin siinä muodossa, missä ehdottava valtio ne ehdottaa.
  • Kraatterit, kallioniemet ja yksittäiset vuorenhuiput nimetään jo kuolleen tähtitieteilijän tai muun merkittävän tieteilijän mukaan.
  • Vuorijonot saavat nimensä Maan vuorijonojen mukaan etuliitteenä Mons (mon. Montes) ja laajat tummat alueet saavat nimensä luonnonilmiöiden ja mielialojen mukaan ja etuliitteeksi ne saavat Mare, Palus, Oceanus, Lacus tai Sinus.
  • Laaksot ja halkeamat nimetään lähimmän kraatterin mukaan joka yhdistetään Riman tai Valliksen kanssa.
  • Harjut, vuorenseinämät ja vastaavat saavat nimen Dorsa tai Rupes. Kraatteriketjut ovat Catenoita.
  • Lisäksi käytetään seuraavia: ryppyharjuille Dorsae, rilleille Rimae ja Doomi pienille tulivuorta muistuttaville kukkuloille.
Latinaksi oceanus mare lacus sinus palus mon montes
Suomeksi valtameri meri järvi lahti suo vuori vuoret

Tummat basalttitasangot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuun meret ovat Kuun tummia basalttisisia tasankoja.

Oceanus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mare[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lacus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuun vuoret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuun vuoria ja massiiveja.

Mons[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Montes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuun kraatterit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Raimo Lehti: Sfairopoiia, Pallojen ja ympyröiden koneistot vanhalla ajalla, s. 11. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2009. ISBN 978-952-5329-76-6.
  2. Peter Lancaster-Brown: Jokamiehen tähtitiedettä, s. 152-153. Suomentanut Pertti Jotuni. Otava, 1975. ISBN 951-1-01897-5.