Liisanpuisto (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä. Liisanpuisto on myös puisto Tampereella.
Liisanpuisto
Tiedot
Toiminnassa 2000–2004
Tyylilaji rap
Kotipaikka Kallio, Helsinki
Laulukieli suomi
Jäsenet

Teesi
Ville Kalliosta
Kolea

Levy-yhtiö

Monsp Records

Liisanpuisto oli kolmihenkinen rap-yhtye Helsingistä. Yhtyeen muodostivat Teesi, Ville Kalliosta ja Kolea. Liisanpuisto levytti Monsp Recordsille. Yhtye oli aktiivinen vuosina 2000-2004.

Ville Kalliosta on nykyään soolouralla. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa 100 x 200 mg julkaistiin Monsp Recordsin kautta huhtikuussa 2007. Hänen toinen sooloalbuminsa Sano julkaistiin toukokuussa 2012 myös Monspin kautta.

Vuonna 2015 ryhmältä pyydettiin kappale graffiti-aiheiselle kokoelmalevylle. Teemana suunnitellulla levyllä olivat graffitin lisäksi klassikkoluupit – eli tunnetut samplet, joita kyseinen Koti6:n biitti pitää sisällään. Levyä ei kuitenkaan koskaan julkaistu ja nyt “Itse teossa” -biisi saatellaan kuitenkin kansan kuuluville.Sama tuotantoryhmä on kehissä myös uuden sinkun toisella biisillä. “Siistii räppii” on yksi Liisanpuiston tunnetuimmista kappaleista, ja sitä loopataan edelleen vanhempien alan diggareitten toimesta jatkuvasti. Biisistä tehtiin versio Monspin tulevalle remix-levylle. 15 vuoden takaisia vokaaliraitoja ei kuitenkaan enää löydetty, joten LP-joukko koottiin nauhoittamaan osuutensa uudelleen. Toimituksen aikana myös osa sanoituksista, samoin kuin kertosäkeen laulumelodia menivät uusiksi. Alkuperäisellä kappaleella laulanut folkmuusikko Samuli Karjalainenkin saatiin mukaan remixille.[1]

Keväällä 2018 Liisanpuisto julkaisi Monsp Recordsin kautta Itse teossa / Siistii räppii (Koti6) -tuplasinglen.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Kipinää / Mun kaupunki" (2001)
  • "Pimeä Nousee / Historia / Pahat Jutut / Liisanpuisto Kirjottaa" (12") (2001)
  • "Tähtikuvio" (2001)
  • "Toinen Helsinki" (2003)
  • "Itse teossa / Siistii räppii (Koti6 remix) (2018)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Liisanpuisto - Siistii räppii (Koti6 remix) AUDIO”. MonspRecords (käsikirjoitus). 2018-04-16.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]