Liettinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liettinen
Sijainti
Merialue
Pinta-ala
0,77 km² [1]
Väestö
Asukasluku
0 (2009)[2]

Liettinen on entisen Merimaskun kunnan, nykyisen Naantalin kaupungin länsiosassa sijaitseva saari. Saaren pinta-ala on noin 0,77 neliökilometriä.[1] Vuonna 2009 saaressa ei ollut yhtään vakituista asukasta.[2] Liettisten saareen liikennöi Teersalosta Velkuan reittialueella maksuton yhteysalus M/S Kivimo.[3]

Saari on enimmäkseen metsän peitossa ja se on varsin kallioista, korkeimman kohdan ollessa yli 30 metriä merenpinnan yläpuolella.[1] 1960- ja 1970-lukujen peruskartoissa saaressa oli yksi tila, ja jonkin verran peltomaata. Saaren läpi johti kärrypolku. Liettinen lähivesineen kuului Pappilan kylään.[4][5] Tilanne on nykyisin sama, mutta saaren rannoille on rakennettu kymmeniä mökkejä ja saaren läpi kulkee sähkölinja.[1]

Suuremmista saarista Liettisten läheisyydessä ovat länsipuolella SalavainenRaissiluoto, etelässä Vähä Tammisluoto ja Tammisluoto, ja itä-koillisessa YllänpääHunkeri.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Liettinen Karttapaikassa Karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 23.3.2019.
  2. a b ”Liite 1”, Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret, s. 109–110. Alueiden kehittäminen 26/2010. Työ- ja elinkeinoministeriö, 2010. ISSN 1797-3562 ISBN 978-952-227-374-1. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 23.3.2019).
  3. Velkuan reitti - Kivimo finferries.fi. Suomen Lauttaliikenne Oy (Finferries). Arkistoitu 23.3.2019. Viitattu 23.3.2019.
  4. Laurila, Paavo et al.: Peruskartta 1:20 000. Merimasku N:o 1043 03. (kartoitus 1964–1965) Helsinki: Maanmittaushallitus, 1968. Peruskartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 23.3.2019)
  5. Laurila, Paavo et al.: Peruskartta 1:20 000. Merimasku N:o 1043 03. (kartoitus 1978) Helsinki: Maanmittaushallitus, 1981. Peruskartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) (viitattu 23.3.2019)