Licinius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Imperator Caesar Gaius Valerius Licinianus Licinius Pius Felix Invictus Augustus
132 Licinius.jpg
Licinius roomalaisessa kolikossa
Rooman keisari
308–324
Edeltäjä Konstantinus Suuri ja Galerius
Seuraaja Konstantinus Suuri
Tiedot
Syntynyt noin 265
Daakia
Kuollut kevät 325
Thessaloniki
Puoliso Constantia
Arvonimet Augustus

Gaius Valerius Licinianus Licinius (noin 265325) oli Rooman keisari vuosina 308324. Licinus oli keisari Galeriuksen ystävä Persian sotaretkellä. Galerius teki Liciniuksesta augustuksen 11. marraskuuta 308. Kun Galerius kuoli, valtakunnan jakajaksi tuli Maximinus. Vuonna 313 Maximinus yritti hyökätä Liciniusta vastaan, mutta Licinius voitti ylivoimaisesti. Tämän jälkeen hän hallitsi itää ja hänen lankonsa Konstantinus Suuri länttä. Sisällissota syttyi jälleen vuonna 314. Licinius kärsi tappion, mutta pääsi näennäiseen sovintoon Konstantinuksen kanssa. Vuonna 323 Konstantinus kuitenkin hyökkäsi ja ajoi hänet Bysanttiin. Muutamaa sotilastappiota myöhemmin hän antautui, ja Konstantinus määräsi hänet arestiin. Licinius yritti kuitenkin kerätä joukkoja, ja Konstantinus käski teloittaa hänet.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Licinius syntyi Daciassa noin vuonna 265. Hänen perheensä oli kotoisin vaatimattomista oloista. Licinius osallistui keisari Galeriuksen Persian sotaretkeen vuonna 297. Galerius lähetti Liciniuksen lähettilääksi Maxentiuksen luokse vuonna 307. Maxentius oli julistautunut keisariksi isänsä Maximianuksen kanssa, ja Galerius ei ollut yrityksistään huolimatta saanut heitä kukistettua. Lokakuussa tai marraskuussa 308 järjestetyssä Carnuntumin kokouksessa Licinius valittiin uudeksi augustukseksi kuolleen Severuksen tilalle. Liciniuksen hallintoalueeksi määrättiin Traakia, Illyria ja Pannonia. Galerius olisi halunnut Liciniuksen kukistavan Maxentiuksen, mutta Licinius ei kuitenkaan ryhtynyt sotaan tätä vastaan. Licinius taisteli sarmaatteja vastaan.[1]

Galerius kuoli vuonna 311, minkä jälkeen Licinius ja Maximinus Daia jakoivat valtakunnan itäosan keskenään. Vuotta myöhemmin Konstantinus Suuri kukisti Maxentiuksen Mulviuksen sillan taistelussa. Maxentiuksen kuoleman jälkeen Licinius ja Konstantinus tapasivat Milanossa. Licinius meni naimisiin Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Pari sai yhden pojan, Valerius Licinianus Liciniuksen. Keisarit allekirjoittivat myös Milanon ediktin, joka teki lopun kristittyjen vainoista.[1]

Liciniuksen ja Konstantinuksen liitto oli selvästi vain väliaikainen. Kun Maximinus Daia, joka oli ollut Maxentiuksen liittolainen, sai kuulla Liciniuksen ja Konstantinuksen liitosta, päätti hän hyökätä Liciniusta vastaan. Vuonna 313 Maximinus Daia hyökkäsi Syyrista käsin Liciniuksen alueelle. Maximinus ylitti Bosporin ja valtasi Byzantionin yksitoista päivää kestäneen piirityksen jälkeen. Tämän jälkeen hän valtasi Herakleian. Licinius saapui Adrianopoliin samalla, kun Maximinus oli piirittämässä Herakleiaa. 30. huhtikuuta 313 käydyssä Campus Ergenuksen taistelussa Liciniuksen joukot kukistivat Maximinuksen, joka pakeni Nikomediaan. Licinius kukisti Maximinuksen toistamiseen Kilikiassa. Maximinus kuoli luultavasti heinä- tai elokuussa 313. Licinius määräsi vastustajansa perheen tapettavaksi.[2]

Liciniuksen ja Konstantinuksen ensimmäinen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximinus Daian kukistumisen jälkeen Licinius ja Konstantinus olivat Rooman ainoat valtiaat. Keisarit eivät kuitenkaan luottaneet toisiinsa ja etsivät tekosyitä hyökätä toistensa kimppuun. Eräiden lähteiden mukaan Konstantinus olisi yrittänyt saada Liciniusta hyväksymään Konstantinuksen siskon Anastasian miehen Bassianuksen Länsi-Rooman caesariksi. Kävi kuitenkin ilmi että Bassianus oli mukana salajuonessa Konstantinusta vastaan. Konstantinus antoi teloittaa Bassianuksen. Tämän jälkeen Licinius ja Konstantinus ajautuivat sotaan toisiaan vastaan.[1]

Keisarien joukot kohtasivat Cibalaen taistelussa Pannoniassa 8. lokakuuta 314. Vaikka Konstantinus saikin voiton Liciniuksesta, olivat hänen joukkonsa niin kuluneita, ettei hän pystynyt hyödyntämään voittoaan. Molemmat keisarit palasivat omille alueilleen. Vuosina 315 - 316 Licinius soti luultavasti gootteja vastaan. Hän valmistautui myös uuteen sotaan Konstantinusta vastaan. Licinius ja Konstantinus kohtasivat jälleen Campus Ardiensiksen taistelussa, joka käytiin joulukuussa 316 tai tammikuussa 316. Ennen taistelua Licinius nimitti erään Valensin caesarikseen. Kuten edelliselläkin kerralla, Konstantinuksen joukot olivat voitokkaita, mutta taistelu ei johtanut suurempiin muutoksiin. Licinius sai jatkaa Itä-Rooman hallitsemista, mutta hänen oli pakko luovuttaa pieniä alueita Konstantinukselle ja antaa teloittaa vastanimitetty caesarinsa.[1]

Liciniuksen ja Konstantinuksen toinen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 318 aikana Licinius soti sarmaatteja vastaan. Vaikka Licinius oli allekirjoittanut Milanon ediktin Konstantinuksen kanssa vuonna 313, alettiin kristittyjä Liciniuksen hallitsemilla alueilla vuodesta 320 lähtien jälleen jonkin verran vainota. Licinius kielsi kristittyjä piispoja kokoontumasta. Toisen Liciniuksen säätämän lain mukaan naiset ja miehet eivät saaneet osallistua jumalanpalvelukseen yhdessä. Lisäksi kristityt saivat pitää jumalanpalveluksia ainoastaan kaupunkien muurien ulkopuolella. Armeijan upseerien oli myös uhrattava jumalille saadakseen pitää virkansa.[1]

Konstantinuksen ja Liciniuksen välinen sota puhkesi jälleen vuonna 321. Konstantinus kukisti Tonavan yli hyökänneet sarmaatit ja gootit, mutta Licinius valitti, että hän oli rikkonut heidän välistään sopimusta. Konstantinus kokosi armeijansa ja laivastonsa Thessalonikiin ja hyökkäsi sieltä käsin Adrianopolia kohti. Liciniuksen joukot kohtasivat hyökkääjät Hebrus-joella 3. heinäkuuta 324. Liciniuksen armeija kärsi tappion. Licinius pakeni Byzantioniin, jota Konstantinus alkoi piirittää. Liciniuksen laivasto, jota johti eräs Abantus, kärsi tappion Konstantinuksen laivastoa vastaan, jota johti Konstantinuksen poika Crispus. Licinius pakeni tämän jälkeen Khalkedoniin ja jätti Byzantioniin Martinianuksen, josta hän oli tehnyt augustuksen. Liciniuksen ja Konstantinuksen joukot kohtasivat jälleen Khrysopoliin taistelussa, joka käytiin 18. syyskuuta 324. Licinius kärsi jälleen tappion ja hän pakeni Nikomediaan, jota Konstantinus vuorostaan alkoi piirittää. Seuraavana päivänä Licinius erosi virastaan ja Konstantinus lähetti hänet Thessalonikiin, jossa häntä pidettiin kotiarestissa. Konstantinuksen käskystä Licinus murhattiin vuoden 325 keväällä. Myös Liciniuksen lähipiiriin kuuluneet, kuten Martinianus, kokivat saman kohtalon.[1] Noin sata vuotta tapahtumien jälkeen kirjoittanut historioitsija Sokrates kertoo että Licinius oli juonitellut erään valtakunnan ulkopuolisen heimon (ehkä sarmaatit) kanssa. Licinius olisi yrittänyt murhauttaa Konstantinuksen päästäkseen taas itse valtaan. Tämä ei kuitenkaan luultavasti pidä paikkaansa, mutta todennäköistä on että Konstantinus antoi tappaa Liciniuksen, koska hän uskoi ettei tämä tyytyisi pysymään vangittuna loputtomiin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Michael DiMaio, Jr.: Licinius (308-324 A.D.) 23.2.1997. De Imperatoribus Romanis - An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 7.12.2010. (englanniksi)
  2. Michael DiMaio, Jr.: Maximinus Daia (305-313 A.D.) 29.9.1996. De Imperatoribus Romanis - An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 7.12.2010. (englanniksi)
  3. Norwich s.49-50

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Licinius.
Edeltäjä
Konstantinus Suuri ja
Galerius
Rooman keisari
Kanssahallitsijat
Galerius, Maximinus Daia ja Konstantinus Suuri
Seuraaja
Konstantinus Suuri