Leppävirran kirkko
Leppävirran kirkko | |
---|---|
Kirkko kesällä 2016 |
|
Sijainti | Savonkatu 19, Leppävirta |
Seurakunta | Leppävirran seurakunta |
Rakentamisvuosi | 1841–1846 |
Suunnittelija | Carl Ludvig Engel |
Materiaali | kivi |
Istumapaikkoja | 2 200 |
Tyylisuunta | uusklassismi |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Leppävirran kirkko on Leppävirralla sijaitseva Carl Ludvig Engelin suunnittelema, vuonna 1846 valmistunut kivinen päätytornillinen pitkäkirkko. Intendentinkonttori laati kirkon piirustukset vuonna 1835. Kirkon pinta-ala on 1500 neliömetriä, ja siinä on istumapaikkoja 2 200 hengelle.[1] Kirkko on Suomen seitsemänneksi suurin luterilainen kirkkorakennus.[2] Kirkon runkohuoneeseen liittyvät keskellä matalat sakarat ja päädyssä kuori, jossa on matalampi sakasti. Sakaroissa on korotetut päätykolmiot ja niissä pyöröikkunat. Kellotorni on puinen ja sen yläosassa on pilasterit. Tornin kuvun päällä on pieni lyhty, jossa on kulmapilasterit. Pilarit jakavat sisätilat kolmeen laivaan, keskimmäisessä on tynnyriholvikatto ja sivulaivoissa tasakatot. Kaksiosainen alttaritaulu Ristiinnaulitseminen ja Pyhä ehtoollinen on Samuel Elmgrenin 1820-luvulla maalaama. Kangasalan Urkurakentamo valmisti kirkon ranskalaisvaikutteiset 1800-luvun romanttista koulukuntaa edustavat urut vuonna 1989. [1]
Kirkko rakennettiin alun perin vuosina 1841–1846 helsinkiläisen muurarimestari Henrik Andstenin johtamana. Rakennusta jouduttiin korjaamaan vuosina 1856–1862 arkkitehtien Carl Albert Edelfeltin ja Hampus Dalströmin suunnitelman mukaan. Vuonna 1948 salama sytytti tulipalon, joka vaurioitti kirkon kattorakenteita ja sisäholvia. Kirkko kunnostettiin arkkitehti Heikki Elomaan suunnitelman mukaan 1980-luvulla.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Markku Haapio, Laura Luostarinen (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2, s. 181. Etelä-Suomen Kustannus, 1980. ISBN 951-9064-28-1
- ↑ Leppävirran seurakunnan toimipaikat Leppävirran seurakunta. Arkistoitu 15.12.2015. Viitattu 25.3.2015.
- ↑ Leppävirran kirkko Museovirasto. Viitattu 25.3.2015.