Leonid Robertovitš Stjernvall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Leonid Robertovitš Stjernvall (26. huhtikuuta 1872 Moskova2. huhtikuuta 1938 Satteville, Ranska) oli suomalais-venäläinen kollegiasessori ja lääkäri. Hän on kansainvälisesti tunnettu armenialais-kreikkalaisen mystikon G. I. Gurdjieffin uskollisena ja ensimmäisiin kuuluneena oppilaana.[1] [2][3]

Stjernvallin isä oli suomalainen kenraalimajuri Gustav Alexander Robert Stjernvall ja äiti venäläinen Anna Oldecopp. Leonid Stjernvall opiskeli Moskovan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja hänestä tuli laillistettu lääkäri vuonna 1898. Hän toimi Venäjän sisäministeriön lääketieteellisen osaston virkamiehenä vuodesta 1902, ja sai nimineuvoksen virka-arvon ja kollegiassessorin virka-arvon vuonna 1906. Hänet erotettiin virasta vuonna 1907, jonka jälkeen hän toimi lääkärinä Pietarissa ja kaupungin sähköstimulaatiohierontaa ja vesihoitoja tarjonneen parantolan johtajana.[1]

Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja. Stjernvallin vaimo kertoi myöhemmin, että hänen miehensä oli fanaattisesti, "melkein orjamaisesti", omistautunut Gurdjieffille, ja oli P. D. Uspenskin ohella paras Gurdjieffin uusien oppilaiden värvääjä. Venäjän vallankumouksen jälkeen Stjernvall perheineen asettui lopulta Ranskaan Gurdjieffin perässä.[3]

Stjernvallin ja hänen vaimonsa Elisabet Feodosjevin poika, myöhemmin Sveitsissä asunut Nikolai de Stjernvall (myöhemmin Nicholas de Val, 1917–2010) oli Gurdjieffin biologinen lapsi. Nikolai kirjoitti ranskaksi muistelmateoksen Daddy Gurdjieff: Quelques souvenirs inédits (1997), joka ei anna Gurdjieffistä kovinkaan mairittelevaa kuvaa, vaikkei se ollut myöskään täysin kielteinen.[3]

  1. a b Stjernvall nr 1810 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 2022-15-6. (ruotsiksi)
  2. Leonid Robertovitš Stjernvall Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (Viitattu 15.6.2021)
  3. a b c Iitti, Vesa. "The Fourth Way in Finland." Scripta Instituti Donneriani Aboensis 20 (2008): 78-87.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]