Leif Lundmark

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leif Lundmark
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1953 (ikä 70)
Skellefteå
Kansalaisuus Ruotsi
Uran tiedot
Laji keihäänheittäjä
Seura Skellefteå AIK
Kilpauran kesto 1973–1985
Saavutukset
Ennätykset keihäs 89,92 (1979, vanha malli)
ja 75,06 (1985, uusi malli)

Leif Lundmark, (s. 7. syyskuuta 1953) on 1970-luvun lopun ja 80-luvun alun ruotsalaiskeihäänheittäjä, joka piti hallussa Ruotsin keihäänheiton ennätystä kahden vuoden ajan 1979-1981.

Pohjois-Ruotsin Skellefteåsta kotoisin oleva Leif Lundmark nousi Ruotsin keihäänheiton huipulle 1970-luvun puolivälissä. Hän sai ensimmäisen mitalin Ruotsin mestaruuskisoissa vuonna 1976, jolloin hänet valittiin myös Suomi-Ruotsi -maaotteluun, jossa hän ylitti enimmäisen kerran 80 metriä tuloksella 80,96. Tulos ei riittänyt kuitenkaan kuin viidenteen sijaan. Lundmark ei saavuttanut urallaan Ruotsin keihäsmestaruutta, mutta uransa aikana hän oli kolme kertaa toinen ja kolme kertaa kolmas. Viimeisimmän mitalin hän saavutti vuonna 1984. Suurkilpailuedustuksia ei myöskään hänelle tullut. Parhaana saavutuksena voi pitää hänen Karlskronassa 20. kesäkuuta 1979 tekemäänsä Ruotsin keihäsennätystä 89,92, jolla hän rikkoi Raimo Pihlin vuonna 1977 tekemän ennätyksen yli kahdella metrillä. Se säilyi maan ennätyksenä kahden vuoden ajan, kunnes Kenth Eldebrink rikkoi sen vuonna 1981.[1]

Uudella keihäsmallilla vuoden 1985 jälkeen Lundmark heitti tuloksen 75,06. Uraansa Lundmark jatkoi vuoteen 1985. Kaikkiaan hän edusti Ruotsia 20 kertaa. Hänet nimettiin Ruotsin yleisurheilun Hall of Fameen eli Stora Grabbariksiksi numerolla 363 vuonna 1986.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Västerbottens tio bästa friidrottare genom tiderna VISUELLT. NUMMER 40 * DECEMBER 2013 * 1/2013. Meddelanden från Västerbottens Idrottshistoriska Sällskap. Viitattu 8.9.2020. (ruotsiksi)
  2. Lennart Hedmark 2017. Friidrottens Stora Grabbar & Tjejer. Viitattu 8.9.2020. (ruotsiksi)