Lehtimetalli
Lehtimetalli on valssattua ja erittäin ohueksi taottua metallia tai metalliseosta.[1]
Lehtialumiinia käytetään lehtihopean asemesta. Se on erittäin puhdasta metallia.[1]
Lehtihopea voidaan takoa jopa 0,0002 millimetriä ohueksi levyksi, jonka läpi valo tulee vihertävänä tai keltaisenharmahtavana. Sitä käytetään välikultana, valekultauksena peilien ja kehysten kultalistoissa, jolloin kullanväri saadaan lakkavernissan avulla. Lehtihopea mustuu helposti ilmassa, jonka vuoksi sen asemesta käytetään lehtialumiinia.[1]
Lehtikultaa on olemassa eri värivivahteita: punaista, keltaista, vihreää ja valkoista, joista punainen on vaskipitoista ja keltainen, vihreä ja valkea laji saadaan hopean avulla. Kulta voidaan takoa 0,0001 millimetrin paksuiseksi, ja sen läpi valo tulee vihreänä. Paksuin lehtikulta on nimeltään tehdaskulta. Välikulta on lehtikultaa, jonka toinen puoli on hopeaa. Valelehtikulta (tombak-lehti) on tehty vaskisinkkiseoksista. Lehtikultaa käytetään muun muassa metallin, puun ja kirjojen kultaamiseen.[1]
Tinapaperia eli lehtitinaa eli stanniolia on valmistettu useaa eri paksuutta. Tinapaperi valmistetaan erittäin puhtaana; lyijypitoinen tinapaperi ei käy elintarvikkeiden kääreeksi.[1] Elintarvikkeissa käytetään siksi nykyisin alumiinifoliota.[2]
On myöskin olemassa lehtiantimonia, lehtiplatinaa ja lehtivaskea.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Lehtimetalli Tietosanakirja. Osa 5, palsta 743. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913
- ↑ Bladmetall, Nordisk familjebok, osa 3, palsta 626. Uggleupplagan. Nordisk familjeboks förlags 1951 (ruotsiksi)
|
