Lara Malsiner
Lara Malsiner (s. 14. huhtikuuta 2000 Sterzing) on italialainen mäkihyppääjä. Hänen seuransa on Gardena Raiffeisen.[1]
Malsiner sijoittui Lahden MM-kilpailuissa 2017 normaalimäessä 37:nneksi. Vuoden 2018 talviolympialaisissa hän sijoittui normaalimäessä 15:nneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän oli neljästoista ja Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 kahdeksastoista.[1]
Maailmancupissa Malsiner kilpaili ensimmäisen kerran joulukuussa 2015 Lillehammerissa sijoittuen 30:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas joulukuussa 2017 Lillehammerissa. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti kolmannella sijallaan Hinzenbachissa helmikuussa 2020.[1]
Nuorten MM-kilpailuihin Malsiner on osallistunut vuosina 2016–2019. Vuoden 2017 kisoissa hän sijoittui joukkuemäessä viidenneksi ja normaalimäessä kuudenneksi sekä vuoden 2018 kisoissa normaalimäessä viidenneksi. Vuoden 2019 kisoissa hän saavutti normaalimäessä pronssia. Nuorten talviolympialaisissa 2016 Malsiner voitti normaalimäessä pronssia.[1]
Malsinerin isosisko Manuela Malsiner on kilpaillut mäkihyppääjänä olympialaisissa[2] ja myös pikkusisko Jessica Malsiner on maajoukkuetason mäkihyppääjä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Lara Malsiner Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
- ↑ Lara Malsiner Olympedia. (englanniksi)
- ↑ Kramer loses World Cup leadership – Malsiner on the upswing – ski jumping De24 News. 18.2.2021. Arkistoitu 24.2.2021. Viitattu 25.2.2021. (englanniksi)