Lancelot Eric Richdale

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lancelot Eric Richdale (4. tammikuuta 1900 Marton, Uusi-Seelanti19. joulukuuta 1983 Auckland) oli uusiseelantilainen opettaja ja luonnontieteilijä.

Richdalen vanhemmat olivat yrittäjä Alfred Richdale ja Amy Stewart. Koulu- ja opiskeluaikana Richdale harrasti puutarhanhoitoa äitinsä apuna ja pelasi krikettiä sekä rugbya koulun joukkueessa. Käydessään Wanganui Technical Collegea hän osallistui maanviljelyskursseille ja suoritti tutkinnon Hawkesbury Agricultural Collegessa Uudessa Etelä-Walesissa Australiassa.

Palattuaan Uuteen-Seelantiin Richdale toimi opettajana Pohjoissaaren oppilaitoksissa 1923–1928, kunnes siirtyi Otagoon 1928. Otagossa hän opetti maanviljelystä, biologiaa ja luonnontuntemusta. 10. kesäkuuta 1933 hän meni Timarussa vihille opettaja Agnes Michie Dixonin kanssa. Avioliitto oli lapseton. Richdale opiskeli historiaa Otagon yliopistossa ja valmistui maisteriksi 1936. Myöhemmin hän suoritti vielä kasvitieteen tutkintoja.

Richdalen pääasiallinen kiinnostus oli suuntautunut alppikasvillisuuteen, kunnes hän 1936 siirtyi tutkimaan lintuja. Keltasilmäpingviini ja kuningasalbatrossi olivat hänen tutkijan intohimonsa pääasialliset kohteet. Seuraavat 30 vuotta Richdale teki opetustyönsä ohessa pitkiä tutkimusretkiä merilintujen asuinpaikoille ja laati yli 105 tieteellistä artikkelia, kirjaa ja kansantajuista kirjoitusta useista eri lintulajeista, enimmäkseen kuitenkin merilinnuista. Hän vietti pitkiä aikoja suojelemassa kuningasalbatrossin pesiä Taiaroa Headissa, jonne Uuden-Seelannin Royal Societyn Otagon osasto perusti vuonna 1983 linnustonsuojelualueen. Richdale Observatory Taiaroa Headissa avattiin vuonna 1983.

Vuonna 1950 Richdalelle myönnettiin Fulbright-stipendi, jonka turvin hän pääsi opiskelemaan Cornellin yliopistoon. Vuonna 1952 Uuden-Seelannin yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin (D.Sc.) arvonimen, minkä lisäksi hän sai muitakin huomionosoituksia. Hän oli perustamassa Uuden-Seelannin lintutieteellistä yhdistystä (Ornithological Society of New Zealand). Vuonna 1982 hänet nimitettiin Brittiläisen imperiumin ritarikuntaan ansioistaan lintutieteessä.

Vuonna 1960 Richdale luopui opetustyöstä ja muutti kolmeksi vuodeksi Englantiin Zoological Society of Londoniin viimeistelemään työtään myrskyliitäjistä. Palattuaan Uuteen-Seelantiin Richdale vetäytyi tieteellisestä työskentelystä alkavan Parkinsonin taudin takia ja muutti Agnesin kanssa Aucklandiin 1966, missä hän kuoli 1983, jättäen Agnesin leskeksi.

Richdalen tieteellinen jäämistö ja valokuvakokoelmat on sijoitettu Hocken Libraryyn.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sexual Behavior in Penguins (1951)
  • A Population Study of Penguins (1957)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]