Lahij

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lahij

Lahij

Koordinaatit: 13°3′28″N, 44°52′58″E

Valtio Jemen
Maakunta Lahij
Väkiluku (2004) 25 881


















Lahij on kaupunki Jemenin eteläosassa hieman Adenista pohjoiseen. Historiallisesti kaupunki oli Lahijin sulttaanikunnan pääkaupunki. Vuonna 2004 sen asukasluku oli 25 881. Paikkaa kutsutaan myös nimellä al-Hawtah.[1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä kaupunkiin 1930-luvulla.

Lahij sijaitsee Jemenin eteläosassa Arabian niemimaan lounaisosassa. Itse kaupunki siajtisee kahden Wadi Tubaan laskevan sivujoen (wadi) välissä. Lähialue tunnetaan hedelmällisenä maatalousalueena. Adenin kaupunki sijaitsee noin Lahij kilometriä Lahijista etelään.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahij oli historiallisesti Lahijin sulttaanikunnan pääkaupunki. Osmanien valtakunta vaikutti Jemenissä 1500-luvulta vuoteen 1635, jolloin valtaan nousivat zaidilaiset imaamit. Vuonna 1728 'Abdall-heimon Salih bin Salim kapinoi imaameja vastaan tehden itsestään Lahijin hallitsijan. Lahijin halltisijat pitivät hallussan myös Adenia, joka vuonna 1839 luovutettiin briteille. Lahijin hallitsijoista tuli sittemmin brittien suojeluksen alaisia, mutta vähintään muodollisesti he hallitsivat Lahijia aina brittivallan päättymiseen saakka vuonna 1967.[1]

Jemenin sisällissodan aikana alueella ja itse kaupungissa on käyty taisteluja huthien vastaisen liittouman ja Arabian niemimaan al-Qaidan välillä.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahijin asukasluku oli vuoden 2004 väestönalskennan mukaan 25 881.[3] Sen asukkaat ovat pääasiassa sunnalaisia muslimeja.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c C. E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis ja Ch. Pellat: Encyclopaedia of Islam, Volume V (Khe-Mahi), s. 601-602. Brill, 1998. ISBN 9789004078192. (englanniksi)
  2. UAE-trained Yemenis recapture city from Al Qaida Gulf News. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  3. Yemen citypopulation.de. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  4. Michael Izady: Yemen Ethnic and Religious Composition (detailed) Gulf 2000 Project. Columbia University. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)