Kyösti Laihi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kyösti Laihi (s. 1959)[1] on suomalainen muusikko, joka tunnetaan 1970–1980-luvuilta varsinaissuomalaisten yhtyeiden kosketinsoittajana sekä Suomen vuoden 1988 euroviisuedustajan, Boulevard-yhtyeen esittämän ”Nauravat silmät muistetaan” laulusolistina. Boulevardin lisäksi Laihi on ollut jäsenenä yhtyeissä Kaamos ja Pasi & Mysiini.

Laitilassa varttuneen Laihin ensimmäinen yhtye oli 1970-luvun alun Hermannin Nuorisoseura eli HNS, jossa hän soitti alle 15-vuotiaana aluksi sähköurkuja ja sitten bassoa. Vuonna 1974 HNS hajosi, ja Laihi alkoi tehdä omia progetyylisiä kappaleita kitaristi Jyrki Lemmetin kanssa. Tästä muodostui yhtye nimeltä Naavan lämmin nipistys, jonka muut jäsenet olivat Jari Nordman ja Juha Jokiranta. Se voitti Nuorison taidetapahtuman Turun-aluekilpailun 1975.[2]

Pian Laihi liittyi kosketinsoittajaksi turkulaiseen progeyhtye Kaamokseen. Vuonna 1982 Laihi perusti Erkki Korhosen kanssa Boulevardin, jonka kanssa keikkaili vuosituhannen vaihteeseen asti. Tuolloin Laihi joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 1989 todetun MS-tautinsa takia. 2000-luvulla Laihi on työskennellyt Anna Hanskin kanssa. Hän asuu Helsingissä.[1][3][4]

Laihi on toiminut lauluntekijänä Boulevard-yhtyeelle sekä muutamille artisteille. Vuonna 2002 hän lisäksi levytti Seitsemän seinähullua veljestä-yhtyeen kanssa kappaleen Eteenpäin.[5] [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kyösti Laihin Music & MS -blogi 11.1.2015, viitattu 1.5.2015.
  2. Laihinen, Marko: Laitilan bändikulttuurin historiikki, 2.7.2012, julkaistu alun perin Laitilan Sanomissa. Viitattu 1.5.2015.
  3. Suomi 1988: Boulevard – Nauravat silmät muistetaan, Viisukuppila 16.5.2012, viitattu 1.5.2015.
  4. Anna Hanski, Auraviihde. Viitattu 1.5.2015.
  5. Kyösti Laihi lauluntekijänä Kansalliskirjasto. Viitattu 28.4.2017.
  6. OY FLAMINGO MUSIC AB: BOULEVARD/ NAURAVAT SILMÄT (1987) levytuottajatflamingomusic.wordpress.com. Viitattu 29.4.2017.