Kuuropilvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Melko tyypillinen alasimen muotoinen kuuro- ja/tai ukkospilvi, Cumulonimbus capillatus incus, kaukaa nähtynä.
Ukkospilven pohja on usein tumma, koska kilometrejä paksu pilvimassa peittää auringonvaloa tehokkaasti.

Kuuropilvi eli ukkospilvi (Cumulonimbus) on erittäin korkea, monesti tornimainen ja jopa yli 20 kilometrin korkeuteen ulottuva kumpupilvi. Ukkospilvet ovat Suomessa tyypillisesti 10 kilometrin luokkaa, kun taas tropiikissa pilvi voi yltää jopa 22 kilometriin. Suomessakin on kuitenkin havaittu jopa 16 km korkeuteen yltäviä kuuropilviä.

Kuuropilvi sataa kuuroittaista rankkasadetta, rakeita ja monesti, joskaan ei aina, ukkostaa.

Kuuropilvi syntyy, kun kohoavan kumpupilven vesipisarat alkavat jäätyä.

Sadekuurot ja ukkonen liittyvät aina epävakaaseen ilmakehään. Ukkonen vaatii suurempaa ilmakehän epävakaisuutta kuin pelkkä sadekuuro. Suomessa ilmakehä on epävakaisin heinäkuussa, joka on lämpimin kuukausi. Tällöin muodostuu monesti niin sanottuja iltapäiväkuuroja, joissa voi olla ukkosta mukana.

Kuuropilvi näyttää kauempaa katsoen hohtavan valkealta auringon paisteessa, ja pilven yläosassa näkyy monesti kuituista alasimenmuotoista rakennetta. Kun pilvi tulee lähelle, sen varjoisa alaosa näyttää tummanharmaalta. Kuuropilvi on hyvin paksu ja pimentää takanaan olevan auringon valon.

Monesti ukkospilven mustassa alaosassa nähdään pilven etenevässä osassa maahan päin roikkuva kieleke, vyörypilvi. Ukkospilven alla ja sivulla näkyy monesti nopeasti muotoaan muuttavia ja vauhdilla kulkevia repalepilviä, jotka kulkevat eri suuntaan kuin itse ukkospilvi ja muut taivaan pilvet. Tämä kannattaa huomata, jos arvailee, tuleeko ukkonen tai sade päälle.

Ukkospilvestä voi Suomenkin oloissa syntyä joskus pieni pyörremyrsky, trombi.

Ukkospilven alasimen alapuolella on joskus utaremaisia ulokkeita, utarepilviä (Cumulus mammatus), jotka osoittavat alaspäin. Ne syntyvät nousuvirtauksen kääntyessä laskuvirtaukseksi, kun nousuvirtaus heijastuu troposfäärin ylärajasta, tropopaussista. Tämä kertoo nousuvirtauksen voimasta, minkä vuoksi mammatuspilvet liitetään usein intensiivisen salamoinnin mahdollisuuteen.

Talvella kuuropilvet ovat useimmiten matalia. Pääosin se johtuu siitä, että kylmä ilmakehä on kesäistä lämmintä vakaampi. Lisäksi troposfäärin yläraja on alempana kuin kesällä.

Ukkospilven aiheuttamat vaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikompien sekä Suomessa yleisimpien ukkospilven vaarat liittyvät pääasiassa pilven aiheuttamaan salamointiin sekä kaatosateen aiheuttamiin äkillisiin tulviin. Korkeissa ja tuuliväänteen voimistamissa ukkospilvissä vaarat laajenevat haitallisen suuriin rakeisiin, syöksyvirtauksiin sekä etenkin supersolu-ukkosissa mahdollisiin voimakkaisiin trombeihin. Salama kykenee ihmiseen osuessaan tappamaan tai vammauttamaan vakavasti. Useimmin se aiheuttaa kuitenkin aineellisia vaurioita sytyttäessään tulipaloja rakennuksiin ja metsien yksittäisiin puihin, joista tuli voi levitä metsäpaloksi. Vaaraa aiheuttavia syöksyvirtauksia esiintyy Suomessa pääosin suurten ukkospilvijärjestelmien yhteydessä. Vaaraa aiheuttavia rakeita (halkaisijaltaan yli 3 cm) esiintyy Suomessa harvoin mutta on tapauksia, joissa hyvin suuret rakeet ovat rikkoneet autojen ja ikkunoiden tuulilaseja esimerkiksi Sylvi-myrskyn aikana [1]. Suomen suurimmat rakeet havaittiin Helena-myrskyn aikana vuonna 2014[2]. Molemmissa tapauksissa rakeet tuottanut ukkospilvi on todennäköisimmin ollut supersolu.

Ukkospilven kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuro- ja/tai ukkospilven, cumulonimbuksen, kehitys alkaa pienestä pilvenhattarasta. Pilvenhattara syntyy, kun aurinko lämmittää maanpintaa, jossa on kosteaa ilmaa. Kostean ilman kupla, ”lämpökupla”, nousee ylöspäin ja saavuttaa tiivistymiskorkeuden. Tällöin ilmassa oleva vesihöyry alkaa tiivistyä vesipisaroiksi. Monet pienet pilvenhattarat häviävät äkkiä, mutta pilvi saattaa alkaa kasvaa paksuutta.

Jos kumpupilvi kasvaa leveyttään korkeammaksi, se voi merkitä sään muutosta ja ukkosen alkua. Ukkospilvi käy läpi elinkaarensa 0,5–2 tunnissa ja kehittyy korkeaksi kuuro- tai ukkospilveksi muutamassa kymmenessä minuutissa. Kuitenkin jos synoptinen tilanne on otollinen järjestäytyneelle konvektiolle, ukkospilviä voi kehittyä monta samaan kasaan muodostaen monisolukuuron tai jopa konvektiivisen järjestelmän, joka elää useita tunteja.

Ukkoseen viittaa suurten, terävärajaisten ja kukkakaalinmuotoisten pilvien ilmestyminen taivaalle. Niissä pilvissä on nopea nousuvirtaus, joka kohottaa kukkakaalia.

Jääkiteiden muodostuminen pilvessä käynnistää sateen: Pienistä jääkiteistä tulee ytimiä, joihin tarttuu pieniä pilvipisaroita. Näin pisarat kasvavat suuriksi. Hyvin korkeisiin kuuropilviin syntyy rakeita, mikä muuttaa monesti pilven ukkospilveksi.

Kun kumpupilven yläosa alkaa muuttua pehmeärajaiseksi[3], se on merkki pilven yläosan noususta korkeudelle, jossa lämpötila on noin -20 astetta. Tällöin pilvi saattaa jo ukkostaa ja sataa rakeita.

Pilveä aletaan kutsua cumulonimbus-nimellä, kun se alkaa sataa huomattavia määriä.

Viimeistään alasinpilvivaiheessa kumpupilvi sataa ja ukkostaa ja siihen on kehittynyt nouseva ja laskeva ilmavirtaus.

Läheltä katsoen nuoren ukkospilven alaosa voi olla aurinkoisella säällä sinimusta, ja itse pilvi muistuttaa valtavaa vuorta. Kasvavassa ukkospilvessä on pelkkiä nousuvirtauksia. Nuorista ukkospilvistä kehittyy alasinpilviä, Cumulonimbus incus, kun pilven nousuvirtaus törmää troposfäärin yläosaan ja leviää sivulle.

Kun ukkospilvi tulee päälle, laskeva ilmavirtaus alentaa lämpötilaa nopeasti. Lopulta noin parin tunnin kuluttua laskeva ilmavirtaus voimistuu ja ukkospilvi alkaa haihtua alaosastaan. Pilven nouseva ilmavirtaus pysähtyy, ja laskevakin heikkenee lopulta. Sade heikkenee ja lakkaa, alasinpilvi ei enää jyrise. Pilvi alkaa hajota alaosastaan, ja koko pilvestä tulee hieman sumuinen, epämääräinen ja kuituinen. Pilven alaosa haihtuu pois. Lopulta siitä tulee pelkkä untuvapilviläiskä, joka voi leijua tuntikausia taivaalla. Monesti ukkospilven alasin venyy pitkäksi laahukseksi ukkospilven kulkuradalle.

Kuuro- ja ukkospilvien alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha cumulonimbus, jossa alasin täysin kehittynyt, Cumulonimbus incus

Kolme yleisintä kuuropilven alalajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cumulonimbus calvus – Cumulonimbus, jossa ei alasinta, mutta pilvi sataa. Laaja, massiivinen kumpupilvi, joka näyttää yhä kasvavan. Se on valtava pilvivuori, joka muistuttaa joskus kukkakaalia.
  • Cumulonimbus capillatus – cumulonimbus, jossa on selvää kuituisuutta
  • Cumulonimbus incus – alasinpilvi; alasin sileä, kuituinen tai uurteinen

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ursa: Raekuuro kesäkaudella, Ylöjärvi, Kuru Taivaanvahti. Viitattu 23.1.2022.
  2. Helena-myrsky paiskoi Suomussalmelle ennätysrakeita Yle Uutiset. 8.8.2014. Viitattu 23.1.2022.
  3. Storm dunlop, sää, sivu 76
  4. Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto, s. 474–476. Helsinki: Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cumulonimbus.