Iltapäiväkuuro

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lähellä oleva kuuropilvi, Cumulonimbus incus. Pilvestä näkyy kuituinen alasin yllä ja se, mistä ukkospilvi tunnetaan, tumma alaosa. Pilven edessä näkyy kumpukerrospilvi Stratocumulus. Joskus Stratocumulus peittää Cumulunimbuksen kokonaan.
Kaukainen, Cumulonimbus calvus, joka ei tule kohti. Jos tämän näköinen pilvi tulisi kohti, sateeseen ja/tai ukkoseen olisi aikaa 1-2 tuntia.

Iltapäiväkuuro syntyy, kun aurinko lämmittää kosteaa ilmaa, joka nousee ylös muodostaen kuuropilviä. Tämä vaatii ilmakehältä epävakaisuutta. Iltapäivällä auringon ohitettua lakipisteensä on lämpimintä, sillä ilma reagoi auringon lämmittävään vaikutukseen viiveenä. Iltapäiväkuuroja lienee eniten kolmen–seitsemän aikaan.

Iltapäiväkuurot ovat lyhytkestoisia rankkoja kaatosateita, mutta niitä voi syntyä tiheään niin, että, kun yksi kuuro menee ohi, toinen tulee heti päälle. Kesällä nimenomaan heinäkuussa iltapäiväkuuroihin liittyy monesti ukkosta. Iltapäiväkuuroja on yleensä heinäkuussa. Taivaan täyttävien kumpupilvien kasvaminen leveyttään korkeammaksi enteilee iltapäiväkuuroja, samoin taivaansinen samea sävy. Sadekuuroja ei estä ns. yläinversio, joka monesti estää ukkosen kehittymisen.

Valtavan, möykkymäisen Cumulus congestuksen ilmaantuminen taivaalle suunnilleen pilvien tulosuuntaan on melko lähellä olevien iltapäiväkuurojen merkki keväällä, kesällä tai syksyllä varsinkin, jos pilviä on useita. Vielä selvempi merkki on pienenkin kuituisuuden ilmestyminen pilvien yläosiin. Sade ja ukkonen ovat silloin korkeintaan muutaman tunnin päässä.[1] Viimeinen varoitus lähestyvästä iltapäiväkuurosta ovat tumma-alareunaiset, yleensä tummina tai vaaleanharmaina melko pystysuorina viiruina näkyvä sade. Kaukana olevista kuuropilvistä joskus olla vaikea sanoa, osuuko satava pilvi pään päälle vai ei. Kannattaa tarkkailla itse kumpupilvien kulkusuuntaa, niiden alapuolella olevat pienet pilvet liikkuvat kokonaan eri suuntaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Erkki Harjama, Onko huomenna pouta, 1986, Kirjapino R. Lunkka (sivu 62)