Kustaa Estlin

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kustaa Eslin
Henkilötiedot
Syntynyt 30. lokakuuta 1878
Hauho
Kuollut 10. maaliskuuta 1918 (39 vuotta)
Kuhmoinen
Ammatti metsätyönjohtaja
Muut tiedot
Järjestö Valkeakosken punakaarti

Gustaf ”Kustaa” Matinpoika Estlin (30. lokakuuta 1878 Hauho10. maaliskuuta 1918 Kuhmoinen[1]) oli suomalainen metsätyönjohtaja, joka vuoden 1918 sisällissodan aikana toimi Valkeakosken punakaartin päällikkönä. Hänet teloitettiin 10. maaliskuuta käydyn Kuhmoisten taistelun yhteydessä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Estlin aloitti asepalveluksensa Hämeenlinnan Tarkk'ampujapataljoonassa vuonna 1901, mutta se jäi kesken, kun Suomen asevelvollisuuslaki kumottiin 1903. Tämän jälkeen hän työskenteli Walkiakoski Oy:n palveluksessa metsätyönjohtajana ja marraskuusta 1906 lähtien poliisina Tampereella, kunnes 1911 palasi jälleen Valkeakoskelle. Estlin oli Valkeakosken työväenyhdistyksen jäsen ja soitti myös sen torvisoittokunnassa käyrätorvea.[2]

Marraskuun 1917 yleislakon aikana Valkeakosken miliisit erotettiin ja lakkokomitea nimitti Estlinin järjestyksenvalvojaksi yhdessä Otto Annervon ja Oskari Riutan kanssa. Lakon päätyttyä Estliniä ehdotettiin Valkeakosken uudeksi miliisipäälliköksi, mutta lopulta tehtävää jo ennen lakkoa hoitanut poliisikomisario Jalmari Saukko sai pysyä tehtävässään. Sisällissodan sytyttyä Estlin valittiin 31. tammikuuta 1918 perustetun Valkeakosken punakaartin päälliköksi.[3]

Helmikuussa Estlin johti Kuhmalahden Vehkajärvelle koottua noin 500 punakaartilaisen joukkoa, jonka valkoiset löivät hajalle 26. helmikuuta käydyssä taistelussa.[4] Tämän jälkeen Estlin osallistui Valkeakosken punakaartin komentajana 10. maaliskuuta käytyyn Kuhmoisten taisteluun, jossa hän jäi ilmeisesti haavoittuneena valkoisten vangiksi ja teloitettiin.[3][5] Hänen samanniminen serkkunsa Kustaa Estlin (s. 1882) osallistui taisteluun valkoisten puolella. Estlinin sisaren Idan tiedusteltua kirjeitse veljensä kohtaloa, vastasi serkku raamatunlauseella ”Antakaa kuolleiden haudata kuolleensa ja katsokaa ettette itse tule hukutetuiksi”.[6]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Estlinin puoliso oli Hilma Maria Oskarintytär (1885–1970), jonka kanssa hän avioitui 1903. Pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista Eino Hjalmar Estlin (1906–1986) toimi 1940-luvulla Tampereen apulaispalopäällikkönä sekä myöhemmin Valkeakosken palopäällikkönä vuosina 1949–1969. Perheen nuorin poika Matti Kustaa Estlin (s. 1916) kaatui talvisodassa vuonna 1940.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Estlin, Kustaa Matinpoika Suomen sotasurmat 1914–1922. 2001. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 17.8.2017.
  2. a b Oravainen-Estlinin sukua. Perhe 33 2012. Kari Paunasalo. Viitattu 17.8.2017.
  3. a b Anttonen, Varpu: Valkeakosken naiskaarti Suomen sisällissodassa 1918, s. 27–28. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. Teoksen verkkoversio.
  4. Ahto, Sampo: ”Sotaretkillä: Väärinmaja ja Kuhmoinen”, Itsenäistymisen vuodet 1917–1920, s. 281–282. Helsinki: Valtionarkisto, 1992. ISBN 951-37073-0-X.
  5. Nieminen, Edvard: Muistojulkaisu luokkasodan uhreista Sääksmäellä 1918, s. 15. Valkeakoski: Valkeakosken työväen kirjakauppa, 1923. Teoksen verkkoversio.
  6. Oravainen-Estlinin sukua. Perhe 27 2012. Kari Paunasalo. Viitattu 17.8.2017.