Kurt Hvitsjö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kurt Carolus Hvitsjö (22. maaliskuuta 1921 Helsinki30. marraskuuta 1993 Lahti) oli suomalainen sisustusarkkitehti ja palkittu huonekalumuotoilija.[1]

Hvitsjö valmistui sisustusarkkitehdiksi Taideteollisesta opistosta 1951 ja aloitti uransa Askon palveluksessa, kunnes vuonna 1954 siirtyi Iskulle. Hän suunnitteli aluksi erityisesti koulukalusteita ja myöhemmiin puisia kotien ja julkisten tilojen kalusteita ja voitti kaksi kertaa Vuoden huonekalu -kilpailun.[1] Hvitsjö vastasi monista Iskun menestystuotteista muttei tuonut itseään esiin niiden suunnittelijana. 1980-luvun taitteeseen asti Hvitsjö johti Iskun tuotesuunnittelua ja jatkoi sen jälkeenkin pikkutuolien, ruokaryhmien ja makuuhuoneen kalusteiden suunnittelijana seuraajansa Raimo Räsäsen alaisuudessa.[2]

Hvitsjön suunnittelemista kalusteista on 2010-luvun lopulla yhä tuotannossa julkisten tilojen Metro-neuvottelutuolisarja vuodelta 1964[3] sekä koulukalusteena paljon käytetty, vuonna 1955 Suomen VI Suurmessujen laatupalkinnolla palkittu pinottava Tuoli 50.[4] Muita Hvitsjön tunnettuja tuotteita ovat 1950-luvulla suosittu Domus-vuodesohva, 1960-luvun sohvakalusto Maxim kaartuvine puuosineen, korkeaselkäisestä tv-tuolista tunnettu 1960-luvun Rosario-sarja, Libero-kirjahyllystö sekä Avotakka-sisustuslehden Vuoden huonekalu -äänestyksen 1979 voittanut Pepi-lastenkalustesarja.[2]

Kurt Hvitsjö jäi eläkkeelle vuonna 1986. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.[1]

  1. a b c Wegelius, Heikki: Sisustusarkkitehti Kurt Hvitsjö (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 11.12.1993. Viitattu 25.7.2018. (Tilaajille.)
  2. a b Iskun tarina (Vaikeasti luettava raakateksti ilman kappalejakoja.) Isku. Arkistoitu 25.7.2018. Viitattu 25.7.2018.
  3. Metro - klassikko jo vuodesta 1964 Isku. Arkistoitu 25.7.2018. Viitattu 25.7.2018.
  4. Tuoli 50 Isku. Arkistoitu 25.7.2018. Viitattu 25.7.2018.