Kuollut kävelee

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuollut kävelee
Kotiteollisuus
EP-levyn Kuollut kävelee kansikuva
EP-levyn tiedot
 Nauhoitettu  Mikko Karmila, Paha Pajari ja Music Bros -studiot
 Julkaistu 25. marraskuuta 2009
 Tuottaja(t) Mikko Karmila
 Tyylilaji heavy metal, hard rock
 Kesto 44.44
 Levy-yhtiö Megamania
Listasijoitukset

Suomen lippu Suomen virallinen singlelista: 1.[1]

Kotiteollisuuden muut julkaisut
Kummitusjuna
2007
Kuollut kävelee
2009
Kotiteollisuus
2011

Kuollut kävelee on suomalaisen Kotiteollisuus-yhtyeen 25. marraskuuta 2009 ilmestynyt EP, josta otettiin ainoastaan 5000 kappaleen rajoitettu painos.[2]

EP sisältää uuden version Ukonhauta-albumilla julkaistusta ”Loveen langennut” -kappaleesta, kaksi uutta ennen julkaisematonta kappaletta Ukonhaudan äänityksistä, Eppu Normaali -coverin ”Hunninkolla” Sotakoira-albumin äänityksistä sekä neljä MTV3 MAX Stagella livenä äänitettyä kappaletta. Livekappaleissa vierailee kosketinsoittaja Tuomas Holopainen, sekä osassa kappaleista myös kitaristi/taustalaulaja Miitri Aaltonen. ”Hunninkolla”-kappaleen laulaa yhtyeen basisti Janne Hongisto. EP:llä on myös neljä musiikkivideota.[2]

EP:n masteroinnissa tapahtuneen virheen vuoksi levyllä oleva kappalejärjestys on eri kuin mitä kansilehdessä on mainittu. Kansilehden mukaan ”Jäälintu” on levyllä toisena kappaleena ja ”Poissaolevalle ystävälle” kolmantena, vaikka todellisuudessa asia on päinvastoin.

EP debytoi Suomen virallisen singlelistan ensimmäisellä sijalla.[1]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanoitukset Jouni Hynynen, paitsi ”Hunninkolla” sanoitus Mikko Saarela ja Mikko Syrjä.

  1. Loveen langennut (leikattu versio) – 4.40 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Karmila)
  2. Poissaolevalle ystävälle – 5.45 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Karmila ja Aaltonen)
  3. Jäälintu – 6.21 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Karmila)
  4. Hunninkolla – 4.56 (säv. Mikko Syrjä, sov. Kotiteollisuus + Karmila)
  5. Isä meidän (live) – 3.28 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Holopainen ja Aaltonen)
  6. Ukko Perkele (live) – 4.56 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Holopainen ja Aaltonen)
  7. Minä olen (live) – 5.09 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Holopainen ja Aaltonen)
  8. Satu peikoista (live) – 6.50 (säv. Kotiteollisuus, sov. Kotiteollisuus + Holopainen ja Aaltonen)
  9. Piiloraita: Karjalaisten laulu – 1.32 (säv. P. J. Hannikainen, sov. Kotiteollisuus)

Musiikkivideot

  1. Mahtisanat
  2. Taivas tippuu
  3. Taivaankaunis
  4. Pää kylmänä

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

+

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]