Kuolemajärven kirkko
Kuolemajärven kirkko sijaitsi Kuolemajärven Kirkkoniemessä, luovutetussa Karjalassa.
Kirkon suunnitteli Josef Stenbäck.[1] Kirkko rakennettiin Virolahden punaisesta graniitista vuosina 1899-1902 ja vihittiin käyttöön 11. tammikuuta 1903. Kirkko oli muodoltaan kahtamoinen, jonka kellotorni sijaitsi alttarin ja ristivarren välisessä kulmauksessa. Myös kahtamoisen ristikeskustan päällä oli pieni torni, kattoratsastaja. Kuolemajärven kirkko edusti kansallisromantiikkaa.
Kellotornissa oli kolme kelloa. Alttaritaulua kirkossa ei ollut vaan sen tilalla oli alttariseinän suuresta ikkunasta avautuva luonnonmaisema. Kirkon urut olivat 19-äänikertaiset.
Kirkon tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun talvisota syttyi, joutui Kuolemajärvi varsin pian sotatoimialueeksi. Suomalaiset räjäyttivät kirkon tornin 8. joulukuuta 1939, jotta venäläiset eivät olisi voineet käyttää tornia tähystys- ja tulenjohtopaikkanaan. Räjähdyksen aiheuttama tulipalo tuhosi kirkon pahoin, vain muhkeat kiviseinät jäivät pystyyn. Talvisodan jälkeen kirkon raunio jäi Neuvostoliitolle.
Kun Suomi valtasi Kuolemajärven takaisin jatkosodassa 1941, huomattiin venäläisten aloittaneen kirkon raunion purkamisen. Jatkosodan aikana suomalaiset eivät ryhtyneet korjaamaan kirkkoa. Vuonna 1944 alue siirtyi taas Neuvostoliitolle. Tämän jälkeen kirkonraunio ja hautausmaa hävitettiin täydellisesti. Kirkon graniittiseinät, tiilet ja hautamuistomerkit kuljetettiin pois ja koko alue tasattiin. Nykyään paikalla toimii lasten leirikeskus.
Kirkon kellot ja urut tuhoutuivat kirkon mukana, mutta osa irtaimistosta, muun muassa ehtoolliskalustot ja kastemalja 1700- ja 1800-luvuilta, saatiin pelastettua. Kuolemajärven seurakunta lahjoitti kaiken pelastuneen omaisuutensa vuonna 1950 Turun Martin seurakunnalle.
Muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suomalaisten toimiminen luovutetulla alueella helpottui. Kirkon paikalle asennettiin muistolaatta vuonna 1990. Varsinainen muistomerkki pystytettiin 1995 kirkon alttarin paikalle. Muistomerkki valmistettiin Virolahden punaisesta graniitista eli samasta materiaalista kuin kirkkokin oli aikoinaan rakennettu.
Aikaisemmat kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansantarinoiden mukaan Kuolemajärven rannalla Hietaniemessä sijaitsi kirkko ja hautausmaa varhaisina aikoina, mutta mitään kirjallista tietoa niistä ei ole löytynyt. Jo keskiajalla Kuolemajärvellä kerrotaan olleen Pyhän Katariinan kappelin. Sen sijainnista ei ole tarkkaa selvyyttä. Muutamissa 1600-luvun kartoissa Katariinan kappeli (Chatarine Capell) on merkitty Hatjalahden ja Kuolemajärven yhdistävän salmen läheisyyteen. Kappelia kutsuttiin myös Hatjalahden kappeliksi.[2][3] Väinö Wallinin mukaan Kuolemajärven kappeli oli omistettu Pyhän Birgitan tyttärelle Katariinalle.[4]
Kuolemajärven kappalainen Johan Herlin kertoi tuomiokapitulille 1750-luvun lopulla, että Kuolemajärven pieni vanha puukirkko oli aivan rappeutunut ja sillä oli ikää yli 170 vuotta.[5] Kuolemajärven kirkkoherra Tengénin mukaan vuonna 1759 valmistunut kirkko oli jo kolmas kirkko Kuolemajärven Kirkkoniemessä.[6]
Uudellakirkolla Kaukjärven rannalla sijainnutta Pyhän Birgitan kappelia ja sen hautausmaata käytti osa kuolemajärvisistä vuoteen 1781 saakka, jolloin se purettiin.[2]
Myös Juvanruukin tehdasalueella oli kirkko noin vuosikymmenen ajan. Tehtaanpatruuna Johan Thorwöste sai kuninkaalta luvan kirkon rakentamiseen ja papinviran perustamiseen Juvanruukkiin 4. helmikuuta 1694. Venäläinen kasakkaosasto hävitti Juvanruukin kirkon Suuren Pohjan sodan aikana 4. helmikuuta 1704.[3][2]
Kuolemajärven Kirkkoniemeen valmistui puukirkko vuonna 1759. Tämä kirkko oli puinen ristikirkko, jossa oli erillisenä rakennuksena kellotorni (valmistui 1786). Kirkossa oli runsaasti maalauksia, mutta tässäkin kirkossa oli alttaritaulun paikalla ikkuna. Osa näistä maalauksista on nykyisin Kansallismuseossa, jonne ne siirrettiin kirkon purkamisen yhteydessä. Uuden kirkon rakentamista oli suunniteltu jo 1887, mutta vasta 1899 tilattiin Josef Stenbäckiltä uuden kirkon piirustukset. Puukirkko purettiin vuonna 1901, vaikka uusi kirkko ei vielä ollutkaan valmistunut.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koponen Paavo, Karjalan kirkkokummut. Tammi, Sulkava 1999. ISBN 951-31-1431-7
- Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet, toimittanut Soile Rinno ja Minna Laukkanen. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, Jyväskylä 1997. ISBN 951-785-012-3
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nivaro, Lumi: Suomen ahkerin kirkkoarkkitehti suunnitteli yli 30 kirkkoa Maaseudun tulevaisuus. 23.06.2017. Viitattu 14.04.2018.
- ↑ a b c Ester Kähönen: Vanha Äyräpää I. Entisen Äyräpään kihlakunnan historiatoimikunta, Helsinki 1959.
- ↑ a b Oiva Kojo, Aili Valkolahti ym: Kuolemajärvi. Historia, muistelmia ja kuvauksia. Kuolemajärvi-säätiö, Vammala 1957.
- ↑ Väinö Wallin. Kirkkojemme suojeluspyhät. Suomen Museo. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen kuukauslehti III, 1896.
- ↑ Ester Kähönen: Vanha Äyräpää II. Entisen Äyräpään kihlakunnan historiatoimikunta, Kouvola 1985.
- ↑ Tengén, Niklas Emanuel: Kuolemajärveltä. Suometar 30.1.1865.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maalaus Kuolemajärven vanhasta kirkosta
- Kuolemajärvi kuvina
- Kuolemajärven kirkko (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)
