Kulmikkaat munat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kulmikkaat munat (engl. Lost in the Andes!) on Carl Barksin käsikirjoittama ja piirtämä 32-sivuinen sarjakuvatarina, joka julkaistiin vuonna 1949.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Museon vahtimestarina työskentelevä Aku Ankka huomaa sattumalta, että museon kokoelmiin kuuluvat "kivet" ovatkin todellisuudessa kuutionmuotoisia kananmunia. Elintarviketeollisuus kiinnostuu mahdollisuudesta tuottaa kulmikkaita kanoja ja munia, ja siksi Aku sekä Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät etsimään munien alkulähdettä Andien vuoristosta. Lopulta he löytävät vuorten keskeltä kaupungin nimeltä Vihoviimeinen rotankolo, jonka kaikki asukkaat ja rakennukset ovat kulmikkaita. Lisäksi Ankat löytävät ensimmäisinä kulmikkaita munia tuottavat kulmikkaat kanat. Tupu, Hupu ja Lupu joutuvat melkein tuomituksi pakkotyöhön, koska he rikkovat kaupungin lakeja puhaltamalla pyöreitä purukumi-ilmapalloja. He saavat kuitenkin armahduksen puhallettuaan kananpoikien avulla kulmikkaita purukumipalloja. Ankat palaavat Ankkalinnaan kahden kulmikkaan kanan kanssa, mutta heidän epäonnekseen molemmat kanat ovatkin kukkoja eivätkä siis voi tuottaa jälkeläisiä.

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barks sai Kulmikkaat munat valmiiksi lokakuussa 1948, ja tarina julkaistiin Yhdysvalloissa huhtikuussa 1949 Donald Duck One Shot -lehden numerossa 223. Suomessa tarina julkaistiin ensimmäistä kertaa Aku Ankka -lehden numeroissa 11-15/1964.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]