Kujataa
| Kujataa | |
|---|---|
 |
|
| Maailmanperintökohde | |
| Sijainti |
Grönlanti |
| Tyyppi | Kulttuurikohde |
| Kriteerit | (v) |
| Tunnusnumero | 1536 |
| Valintahistoria | |
| Valintavuosi | 2017 |
  |
|
Kujataa on alue Grönlannin eteläosassa. Siellä on harjoitettu maanviljelystä vuosisatojen ajan. Viisi tämän alueen kohdetta on ollut Unescon maailmanperintölistalla vuodesta 2017.[1]
Suhteellisen leuto ilmasto on mahdollistanut ainutlaatuisen kulttuurin, jossa maanviljelys ja karjanhoito yhdistyivät merinisäkkäiden metsästykseen. Alueella on jäänteitä kahdesta kulttuurista. Skandinaviasta tulleet asukkaat viljelivät ja metsästivät alueella 900-luvulta 1300-luvulle. Vuodesta 1780 alkanut inuitien ja eurooppalaisperäisten asukkaiden yhteisasutus jatkuu edelleen.[1]
Maailmaperintökohteen viisi aluetta ovat:[2]
- Qassiarsuk: Erik Punaisen maatila
- Igaliku: piispanistuin, ensimmäinen 1700-luvun maatila
- Sissarluttoq: suuri muinaisnorjalainen kartano, jossa oli yli 40 rakennusta
- Tasikuluulik: Grönlannin pisin maantie, jonka varrella on monia inuitien lammastiloja
- Qaqortukulooq: 11 muinaisnorjalaista ja kaksi Thulen kulttuurin arkeologista kohdetta. Viimeinen paikka jossa on tietoa eurooppalaisista Grönlannissa vuonna 1408.
Ensimmäinen asutuskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skandinaaveja asui alueella enimmillään 2000–3000. Heillä oli kaikki sen ajan kotieläimet: lammas, vuohi, nautakarja, hevonen, koira ja kissa. Koti-Skandinaviasta karjanpito erosi siinä, että vuohia oli enemmän kuin lampaita. Vuohi sopii paremmin syömään paikallista paju- ja koivupusikkoa ja antaa maitoa, josta tehdyt säilyvät tuotteet olivat tärkeä osa ruokataloutta hylkeenlihan ohella.[3]
Kesäaikaan asukkaat tekivät satojen kilometrien metsästysretkiä ja hankkivat kauppatavaraa kuten mursunhampaita ja -nahkoja ja jääkarhuntaljoja, joilla voitiin ostaa rautaa ja puutavaraa Atlantin toiselta puolelta. He olivat katolisia, ja heillä oli oma kirkko ja piispanistuin.[3]
Thulen kulttuurin edustajia muutti alueelle Beringinsalmen rannoilta noin 1200-luvulta alkaen.[3]
Toinen asutuskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eläkkeelle jäävä norjalainen kauppias Ander Olsen ja hänen grönlantilainen vaimonsa Tupaku asettuivat vanhan piispantalon raunioille vuonna 1782. He aloittivat uudellene krajatalouden ja käyttivät raunioista otettuja kiviä uudisrakennuksiin. Alueelle kehittyi omintakeinen rakennuskulttuuri.[3]
Vuonna 1924 Otto Fredriksen aloitti ensimmäisenä grönlantilaisena päätoimisena lammasfarmarina Qassiarsukissa. Hänen sukunsa on jatkanut maatilaa, ja kylässä on nykyisin 150 asukasta. Nykyisin maataloudella on tärkeä osa Grönlannin ruokaomavaraisuudessa. Maailmanperintökohteen alueella on 43 Grönlannin kaikkiaan 55 maatilasta.[3]
-
Quassiarsuk -
Heinätöitä Vatnahverfissä. -
Raunioita Igalikussa.
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kujataa Greenland: Norse and Inuit Farming at the Edge of the Ice Cap Unesco World Heritage. Viitattu 12.11.2023.
- ↑ Five component areas Kujataa. Viitattu 12.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Kujataa, Grønland: Nordbo- og inuitlandbrug ved randen af indlandsisen Kulturministeriet. Viitattu 12.11.2023. (tanskaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Matkailijoiden kertomuksia Word Heritage Site (englanniksi)
| ||||||||||||
