Kristillinen kulttuuri
| Osa artikkelisarjaa: |
| Kristillinen kulttuuri |
|---|
 |
|
Kristillinen kulttuuri on joukko ajatuksia ja elämäntapoja, käytäntöjä ja esineitä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle siitä lähtien, kun kristinusko on syntynyt. Kristillinen kulttuuri pohjautuu elävään uskonperinteeseen ja uskon jättämään kulttuuriseen jälkeen. Kristinuskon välittäjiä ovat kirkot ja seurakunnat, ihmisten yhteisöt jotka muodostavat yhdessä muiden uskovien kanssa järjestäytyneen uskonnon. Kristillinen kulttuuri keskittyy erityisesti Jeesukseen, eli sen kulttuuriset käytännöt ja perinteet yhdistyvät kristilliseen uskoon ja sen viittauksiin Jeesuksen asemasta.[1]
Kristillisen kulttuurin ydin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kristinuskon keskiössä on kertomus Jumalan ja maailman välisestä suhteesta, joka kerrotaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesuksen esimerkki, vaikutus ja todellisuus ovat tarjonneet kosketuspinnan kaikille kristillisille perinteille. Kristittyjä on läpi historian yhdistäneet kysymykset Jeesuksen luonteesta sekä hänen elämänsä merkityksestä. Kristityillä on monia kulttuurirajat ylittäviä perinteitä kuten kaste, ehtoollinen, kokoontuminen jumalanpalvelukseen sekä pyhien kirjoitusten lukeminen ja niiden pohtiminen. Kristillisen kulttuurin monimuotoiset vastaukset ympäröivän kulttuurin muodostavaan kontekstiin ovat luoneet kristinuskosta ainutlaatuisen ja monikulttuurisen maailmanuskonnon. Etiikkaa ja käytäntöjä koskevat keskustelut ovat olennainen osa monikulttuurista kristillisyyttä.[2]
Vuorovaikutus muiden kulttuurien kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailmanlaajuinen kristinusko on ollut alusta lähtien kulttuurienvälinen ja monimuotoinen uskonto, jolla ei ole yhtä hallitsevaa ilmaisua. Kristityt ovat historiansa ajan eläneet tietyissä kulttuurisissa yhteyksissä, jotka he ovat vaihtelevassa määrin joko omaksuneet tai hylänneet. Riippumatta siitä, ovatko kristityt suhtautuneet myönteisesti tai kielteisesti ympäröivään kulttuuriin, on kristittyjen tullut vastata ympäröivään kontekstiinsa.[2]
Kristinuskon moniäänisyys ja monikulttuurisuus on johtanut moniin erilaisiin vastauksiin ja lähestymistapoihin ympäröivää kulttuuria kohtaan. Hyväksyvästi ympäröivään kulttuuriin suhtautuneet kristityt ovat muun muassa omaksuneet paikallisen väestön kielen, musiikin, taidemuodot ja perinteet sanoman levittämiseen. Kristinuskolle on ollut perinteistä myös kristillisen merkityssisällön luominen osaksi kulttuuria. Klassisia esimerkkejä ovat muun muassa roomalaisen asutuksen omaksuminen sekä saksalaiset joulukuuset. Käytännönläheinen esimerkki on myös ei-kristillisten kielten käyttäminen. Kristinuskon kertomuksia on levitetty lukuisilla maailman kielillä, joita Jeesus ei käyttänyt. Uusissa kulttuuriympäristöissä kristityt ovat käyttäneet paikallista kieltä ja kulttuuria sanoman levittämiseen.[2]
Varovaisesti ympäröivään kulttuuriin suhtautuneet kristityt ovat korostaneet varautuneisuutta. Osa kristityistä on vastustanut ympäröivää kulttuuria. Ympäröivän kulttuurin vastustaminen on voinut olla identiteetin muodostumisen kannalta voimakasta. [2]
Kristityt ovat kautta aikojen ottaneet kantaa ympäröivään kulttuurin etiikkaan ja käytäntöihin lukuisista eriasioista.Tunnistettavat kannanotot ovat liittyneet muun muassa päihteisiin, moniavioisuuteen, aborttiin ja avioeroon. Nykyään erityisesti seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät asiat herättävät keskustelua kristittyjen keskuudessa. Suhtautuminen on vaihdellut kristinuskon sisällä. Esimerkiksi jesuiitat eivät nähneet ongelmaa siinä, että kiinalaiset käännynnäiset kunnioittivat esi-isiään, kun taas dominikaanit ja fransiskaanit pitivät sitä epäjumalanpalveluksena. Afrikassa länsimaiset lähetyssaarnaajat puolestaan vastustivat useimmiten jyrkästi moniavioisuutta, kun taas alkuperäiskansojen kirkonjohtajat olivat toisinaan halukkaampia harkitsemaan mahdollisuutta.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Christianity Encyclopaedia Britannica. 29.7.2024. Viitattu 29.7.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Lloyd, Stephen: Christianity and the World of Cultures BU School of theology. Viitattu 29.7.2024.