Kristillinen kulttuuri

Kristillinen kulttuuri kattaa monipuolisen kirjon taiteellisia, älyllisiä, arkkitehtonisia, musiikillisia, kirjallisia ja yhteiskunnallisia ilmaisuja, jotka ovat muotoutuneet kristinuskon opinkohdista, tavoista ja instituutioista. Kulttuuri on siirtynyt sukupolvelta toiselle kristinuskon syntymästä lähtien ja pohjautuu elävään uskonperinteeseen ja uskon jättämään kulttuuriseen jälkeen.

Kristillinen kulttuuri on ilmennyt käytännöissä kuten sakramentaalisessa jumalanpalveluksessa, Raamatun käskyistä johdetuissa eettisissä normeissa sekä yhteisöllisissä juhlissa kuten joulussa ja pääsiäisessä, joissa teologinen merkitys yhdistyy kansanperinteisiin. Kahden vuosituhannen aikana kristillinen kulttuuri on muokannut syvästi länsimaista sivilisaatiota yhdistämällä juutalais-kristillisen etiikan klassiseen sivistykseen. Kristinusko edisti yliopistojen perustamista kirkollisten järjestöjen toimesta, sairaaloiden syntymistä hyväntekeväisyysvelvoitteen laajennuksena sekä oikeusjärjestelmiä, jotka korostivat ihmisarvoa mielivaltaisen vallan sijaan. Kristinuskon välittäjiä ovat erityisesti kirkot ja seurakunnat ihmisten yhteisöinä.

Kristillisen kulttuurin tunnettuja ilmentymismuotoja ovat muun muassa goottilaiset katedraalit, renessanssin (kuten Michelangelon) teokset sekä kirjalliset perusteokset Augustinuksen Tunnustuksista aina Dante Alighierin Jumalaiseen näytelmään. Musiikki kehittyi luostareiden yksinkertaisista lauluista messuihin ja oratorioihin säveltäjien kuten Johann Sebastian Bachin toimesta.

Filosofisesti ajattelijat kuten Tuomas Akvinolainen yhdisti aristoteelisen rationalismin raamatulliseen näkyyn ja loi pohjan empiiriselle tutkimukselle sekä modernin tieteen kehittymiselle pakanallisesta fatalismista. Kiistoja herättivät ikonoklastiset väittely Bysantissa ja protestanttisen reformaation aiheuttama yhtenäisen kristikunnan jakautumnen. Nämä synnyttivät innovaatioita kuten kansankielisiä Raamattuja ja invidualistista taidetta, kun taas ulkoiset paineet islamilaisesta laajentumisesta ja myöhemmin maallistuneista ideologioista testasivat sen kestävyyttä. Kristityt säilyttivät usein klassisia tekstejä jälkiroomalaisen hajoamisen aikana.

Nykyisin maailmanlaajuisesti leviävä kristillinen kulttuuri jatkuu muun muassa eettisissä kannoissa käytäntöjä kuten lapsenmurhaa ja orjuuta vastaan sekä kulttuurisissa vientituotteissa juhlapäivistä humanitaarisiin instituutioihin.

Kristillisen kulttuurin ydin

Kristinuskon keskiössä on kertomus Jumalan ja maailman välisestä suhteesta, joka kerrotaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesuksen esimerkki, vaikutus ja todellisuus ovat tarjonneet kosketuspinnan kaikille kristillisille perinteille. Kristittyjä on läpi historian yhdistäneet kysymykset Jeesuksen luonteesta sekä hänen elämänsä merkityksestä. Kristityillä on monia kulttuurirajat ylittäviä perinteitä kuten kaste, ehtoollinen, kokoontuminen jumalanpalvelukseen sekä pyhien kirjoitusten lukeminen ja niiden pohtiminen. Kristillisen kulttuurin monimuotoiset vastaukset ympäröivän kulttuurin muodostavaan taustaan ovat luoneet kristinuskosta ainutlaatuisen ja monikulttuurisen maailmanuskonnon. Etiikkaa ja käytäntöjä koskevat keskustelut ovat olennainen osa monikulttuurista kristillisyyttä.

Vuorovaikutus muiden kulttuurien kanssa

Maailmanlaajuinen kristinusko on ollut alusta lähtien kulttuurienvälinen ja monimuotoinen uskonto, jolla ei ole yhtä hallitsevaa ilmaisua. Kristityt ovat historiansa ajan eläneet tietyissä kulttuurisissa yhteyksissä, jotka he ovat vaihtelevassa määrin joko omaksuneet tai hylänneet. Riippumatta siitä, ovatko kristityt suhtautuneet myönteisesti tai kielteisesti ympäröivään kulttuuriin, on kristittyjen tullut vastata ympäröivään kontekstiinsa.

Kristinuskon moniäänisyys ja monikulttuurisuus on johtanut moniin erilaisiin vastauksiin ja lähestymistapoihin ympäröivää kulttuuria kohtaan. Hyväksyvästi ympäröivään kulttuuriin suhtautuneet kristityt ovat muun muassa omaksuneet paikallisen väestön kielen, musiikin, taidemuodot ja perinteet sanoman levittämiseen. Kristinuskolle on ollut perinteistä myös kristillisen merkityssisällön luominen osaksi kulttuuria. Klassisia esimerkkejä ovat muun muassa roomalaisen asutuksen omaksuminen sekä saksalaiset joulukuuset. Käytännönläheinen esimerkki on myös ei-kristillisten kielten käyttäminen. Kristinuskon kertomuksia on levitetty lukuisilla maailman kielillä, joita Jeesus ei käyttänyt. Uusissa kulttuuriympäristöissä kristityt ovat käyttäneet paikallista kieltä ja kulttuuria sanoman levittämiseen.

Varovaisesti ympäröivään kulttuuriin suhtautuneet kristityt ovat korostaneet varautuneisuutta. Osa kristityistä on vastustanut ympäröivää kulttuuria. Ympäröivän kulttuurin vastustaminen on voinut olla identiteetin muodostumisen kannalta voimakasta.

Kristityt ovat kautta aikojen ottaneet kantaa ympäröivään kulttuurin etiikkaan ja käytäntöihin lukuisista eri asioista. Tunnistettavat kannanotot ovat liittyneet muun muassa päihteisiin, moniavioisuuteen, aborttiin ja avioeroon. Nykyään erityisesti seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät asiat herättävät keskustelua kristittyjen keskuudessa. Suhtautuminen on vaihdellut kristinuskon sisällä. Esimerkiksi jesuiitat eivät nähneet ongelmaa siinä, että kiinalaiset käännynnäiset kunnioittivat esi-isiään, kun taas dominikaanit ja fransiskaanit pitivät sitä epäjumalanpalveluksena. Afrikassa länsimaiset lähetyssaarnaajat puolestaan vastustivat useimmiten jyrkästi moniavioisuutta, kun taas alkuperäiskansojen kirkonjohtajat olivat toisinaan halukkaampia harkitsemaan mahdollisuutta.