Kristiina Halonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kristiina Halonen
Henkilötiedot
Syntynyt10. lokakuuta 1997 (ikä 27)
Lappeenranta
Kansalaisuus  Suomi
Uran tiedot
Laji 400 metrin aitajuoksu ja 400 metrin juoksu
Seura Lappeenrannan Urheilu-Miehet
Valmentaja Petri Ruotsalainen

Kristiina Halonen (s. 10. lokakuuta 1997[1] Lappeenranta[2]) on suomalainen 400 metrin aitajuoksija, joka edustaa Lappeenrannan Urheilu-Miehiä[1]. Hän kilpailee myös 400 metrin juoksussa. Hänen valmentajansa on Petri Ruotsalainen[2].

Halonen voitti Kalevan kisoissa 2022 kultaa 400 metrin aitajuoksussa. Hän on saanut samalta matkalta hopeaa 2024 ja pronssia vuonna 2023. Hän saavutti vuoden 2018 sisäratojen Suomen-mestaruuskilpailuissa pronssia 400 metrin juoksussa.[1] Vuoden 2019 sisäratojen Suomen-mestaruuskilpailuissa hän voitti 300 metrin aitajuoksun uudella Suomen ennätysajalla 40,99 ja sijoittui toiseksi 400 metrin juoksussa.[1]

Vuoden 2022 maailmanmestaruuskilpailuissa hän juoksi 400 metrin aitajuoksussa uudeksi ennätyksekseen 56,68 ja sijoittui alkuerässään viidenneksi, mikä ei riittänyt jatkopaikkaan.[3] Saman vuoden Münchenin EM-kilpailuissa hän karsiutui 400 metrin aitajuoksun välierissä. Rooman EM-kilpailuissa 2024 hän sijoittui välierässään kolmanneksi ennätyksellään 55,62, mikä ei riittänyt loppukilpailuun.[1]

  1. a b c d e Kristiina Halonen  tilastopaja.eu. Viitattu 28.8.2019.
  2. a b Kaisa Juntunen: SM -startti kotikentällä on Kristiina Haloselle kerran elämässä kokemus Etelä-Saimaa. 28.6.2019. Viitattu 28.8.2019.
  3. Kristiina Halonen eränsä viides Yle Urheilu. 20.7.2022. Viitattu 20.7.2022.