Krista Tesreau

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Krista Tesreau (s. 10. tammikuuta 1964 St. Louis, Missouri) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Tesreau esiintyi Mindy Lewiksen roolissa televisiosarjassa Guiding Light vuosina 19831989. Hän on myös pianisti; hän aloitti soittamisen kaksivuotiaana ja menestyi kilpailuissakin. Hän kilpaili lisäksi voimistelijana ja opiskeli tanssia, laulua sekä klarinetinsoittoa. Hänellä on ollut Guiding Lightin jälkeenkin eri rooleja televisiossa (mm. Santa Barbara, One Life to Live) ja elokuvissa.[1] Hän on myös palannut Guiding Lightiin toistuvasti vuosien varrella.[2]

Tesreau oli Daytime Emmy -ehdokkaana vuonna 1987. Hän on ollut Internet Movie Databasen mukaan kahdesti naimisissa; ensin vuosina 19911992 Robert Mionen ja sitten vuodesta 2004 Glen Straussin kanssa. Toisesta avioliitosta hänellä mainitaan olevan kaksi lasta: Michael Paul Strauss (s. 2005) ja Julia (s. 2008). Nykyisin Tesreau toimii näyttelijänä ja juontajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.