Kreatiniini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kreatiniini
Creatinine-tautomerism-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 60-27-5
IUPAC-nimi 2-amino-3-metyyli-4H-imidatsol-5-oni
SMILES CN1CC(=O)N=C1N [1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C4H7N3O
Moolimassa 113,126 g/mol
Tiheys 1,09 g/cm3 g/cm³
Sulamispiste 300°C[2]
Liukoisuus 8,01 g/l (16°C) [2]

Kreatiniini (C4H7N3O) on imidatsolijohdannainen, jota syntyy lihasten aineenvaihdunnassa kreatiinista ja fosfokreatiinista. Veren kreatiniinipitoisuutta voidaan käyttää hyväksi munuaisten toiminnan tutkimisessa.

Muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreatiniinia muodostuu lihasten käyttäessä energianlähteenään fosfokreatiinia tai kreatiinia. Ihmisen tuottaman kreatiniinin määrä pysyy suurin piirtein vakiona päivästä toiseen. Arvioiden mukaan noin kaksi prosenttia ihmiskehon kreatiinista poistuu vuorokauden aikana kreatiniinina. Kreatiinin eritys riippuu lihasmassasta, joten miesten veren kreatiinipitoisuus on korkeampi kuin naisten. Munuaiset suodattavat kreatiniinin pois verestä hiussuonikeräsessä.[3][4]

Hyödyntäminen diagnostiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos munuaiset eivät toimi kunnolla, kreatiniinin suodattuminen heikentyy, mikä ilmenee veren koholla olevina kreatiniinipitoisuuksina. Kun kreatiinipitoisuuden lisäksi otetaan huomioon potilaan, paino, sukupuoli ja ikä voidaan määrittää munuaiskerästen suodattumisnopeus eli niin sanottu GFR-arvo. GFR-arvo on erittäin hyödyllinen väline munuaisten kuntoa arvioitaessa.[3][5]

Aikuisilla veren seerumin kreatiniinin viitearvot ovat miehillä 60–100 μmol/l ja naisilla 50–90 μmol/l. Liharuokien syöminen saattaa nostaa kreatiniinipitoisuuksia lyhytaikaisesti. Viitearvojen ylitys ei ole välttämättä merkki munuaissairaudesta, sillä terveilläkin lihaksikkailla miehillä kreatiniinipitoisuus voi olla viitearvoa korkeampi.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Creatinine – Substance summary NCBI. Viitattu 24. joulukuuta 2009.
  2. a b Physical properties: Creatinine NLM Viitattu 24.12.2009
  3. a b Frances Talaska Fischbach,Marshall Barnett Dunning: A Manual of Laboratory and Diagnostic Tests, s. 375. Lippincott Williams & Wilkins, 2008. ISBN 978-0-7817-7194-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.12.2009). (englanniksi)
  4. a b Kreatiniini Yhtyneet Laboratoriot. Viitattu 24.12.2009.
  5. a b Pertti Mustajoki ja Jarmo Kaukua: Kreatiniini (fS-Krea) Duodecim Terveyskirjasto. 9.7.2008. Viitattu 24.12.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.