Koumbi Saleh

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koumbi Saleh tai Kumbi oli muinaisen Ghanan kuningaskunnan hallinnollinen keskus. Se sijaitsee nykyisen Mauritanian alueella 322 kilometriä Malin pääkaupungista Bamakosta pohjoiseen.[1]

Koumbi Saleh perustettiin 300-luvulla.lähde? Kaupunki kukoisti 800–1200-luvuilla ja vauraimmillaan se oli ennen vuotta 1240, jolloin se oli Länsi-Afrikan suurin kaupunki.[1] Suurimmillaan kaupungissa arvioidaan olleen 15 000 – 20 000 asukasta.[2]

Koumbi Saleh oli jaettu kahteen osaa, kuninkaalliseen asuinalueeseen ja muslimikaupunkiin. Muslimikaupunki oli hyvin tiheään asuttu, ja se peitti 2,5 neliökilometrin alueen. Soninkien asuttama kuninkaallinen kaupunki sijaitsi noin kymmenen kilometrin päästä muslimikaupungista.[3] Kaupungin pohjakaava oli melko säännöllinen, ja sen rakennukset olivat monikerroksisia. Alueelta on löydetty myös 46 metriä pitkä ja 23 metriä leveä moskeija, joka mihrabin perusteella on rakennettu kolme kertaa uudestaan 900–1400-lukujen aikana.[2]

Lähteiden perusteella almoravidiberberit tuhosivat Koumbi Salehin kuninkaallisen kaupungin vuonna 1076. Almoravidit saattoivat tuoda samalla muslimihallinnon Ghanan kuningaskuntaan. Koumbi Salehin muslimikaupunki jatkoi eloaan, vaikka sossohallitsija Soumaoro Kanté valtasi sen 1203. Malin hallitsija Sundiata Keïta tuhosi kaupungin 1240.[3]

Sen rauniot löydettiin 1913.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Appiah, Kwame Anthony & Gates, Jr., Henry Louis (toim.): Encyclopedia of Africa. Nide 2. Oxford: Oxford University Press, 2010. ISBN 9780195337709. Google-kirjat (viitattu 24.7.2017).
  • Insoll, Timothy: The Archaeology of Islam in Sub-Saharan Africa. Cambridge: Cambridge University Press, 2003. ISBN 0-521-65171-9. Google-kirjat (viitattu 24.7.2017).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kumbi Encyclopædia Britannica. 2017. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  2. a b Insoll, s. 228.
  3. a b Appiah & Gates, s. 18.
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.