Kotiteollisuus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kotona tapahtuvaa myyntituotteiden valmistusta. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Räsymatto on tyypillinen kotiteollisuustuote.

Kotiteollisuus on pääasiassa käsityönä tapahtuvaa myyntituotteiden valmistusta kotona. Toisinaan jopa synonyymina pidettävä käsiteollisuus on kotiteollisuudelle hyvin läheinen käsite. Käsiteollisuus on kuitenkin elinkeinona harjoitettavaa aineenjalostustoimintaa, jota suoritetaan pääasiassa käsin ja työkaluilla paikallisissa pikkuliikkeissä välittömästi kuluttajia varten. Kotiteollisuuden tuotantokomitea on määritellyt kotiteollisuus-käsitteen vuonna 1949 seuraavasti: ”Kotiteollisuutta on sellainen kansan työnä suoritettu käsityö sekä vastaava työaineksien muokkaaminen, jolla on yksilöllinen sävy, jossa käytetään valikoituja työaineksia ja jossa käsityön ohella konevoimaa käytettäessä kaikki työn vaiheet huomioon ottaen kuitenkin yli puolet on käsityötä.”[1][2][3]

Kotiteollisuus voidaan jakaa viiteen pääryhmään, jotka ovat puutyö, metallityö, kutoma- ja kehruutyö, ompelutyö sekä muut sekalaiset työt. Puutyön tärkeimpiä tuotteita ovat rakennukset, kalusteet, liikennevälineet, astiat, työkalut ja erilaiset tarve-esineet. Metallityö tuottaa pääasiassa raudasta, pronssista ja messingistä maataloustyökaluja, hevosenkenkiä, koruja ja koriste-esineitä. Kutoma- ja kehruutyö jalostaa kasveista saatavia kuituja ja eläimistä saatavaa villaa langaksi ja edelleen kankaiksi ja ryijyiksi. Ompelutyö on pääasiassa vaatteiden ja laukkujen valmistusta. Muihin töihin kuuluvat nahanjalostustyö, savenvalanta, kirjansidonta, kalastusvälineiden valmistus, kivenhakkaus ja sarvi- ja luuesineiden valmistus.[3]

1900-luvun alussa Suomen taiteen kansallisromanttisena kautena löydettiin uudelleen kansan käsityö, taito joka oli opittu isiltä ja äideiltä. Taiteilijoiden innoittamina alettiin kopioida ja säilyttää perinteisiä malleja. Perinne erotti kotiteollisuuden taideteollisuudesta. Kotiteollisuuden ja ammattikäsityön erotti hallinnon kahtiajako: kotiteollisuutta hallinnoitiin maataloushallituksessa, ammattikäsityötä kauppa- ja teollisuushallituksessa. Kaupungeissa harjoitettu käsityö ei ollut sivutoimista, vaan tiukoilla ammattikuntasäädöksillä säädelty.

Sota- ja pula-aikana omatarvekotiteollisuuden ja luonnonmateriaalien merkitys kasvoi. Kotiteollisuus nähtiin perinteen ylläpitäjänä sekä taloudellisena ja työllistävänä toimintana, joka lisäksi tuotti viihtyisyyttä ja työn iloa. 1970-luvulla kotiteollisuutta ja paikallisuutta tuettiin valtion varoilla ja alan koulutus ammatillistui. Koulutuksen saaneet ammattilaiset toimivat itsenäisinä yrittäjinä ja/tai ohjaajina, koska kotiteollisuudesta oli tullut myös kodin ulkopuolella tapahtuvaa harrastustoimintaa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 140. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-20-4
  2. Nykysuomen sanakirja, 15. painos, WSOY, 2002. ISBN 951-0-26973-5.
  3. a b Museo24, http://www.museo24.fi/?action=INavigation::changeFolder(9505)
  4. Suomen käsityön museo. Muotoilusanasto. Suomen käsityön museo. Viitattu 16.2.2015.
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.