Kotimusiikkiviikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kotimusiikkiviikko on STEP-kansanopiston Järvenpäässä kesäisin heinä-elokuun vaihteessa järjestämä viikon mittainen musiikkikurssi.

Koulutus erottuu muista samankaltaisista koulutuksista siten, että osallistujia on kaiken ikäisiä vauvasta vaariin. Kotimusiikkiviikon taiteellisena johtajana toimii laulun- ja sellonsoiton lehtori Eero Lepola. Parhaimmillaan Kotimusiikkiviikolle on osallistunut lähes 300 osallistujaa.

Ensimmäinen Kotimusiikkiviikko järjestettiin jo 1950-luvun puolivälissä. Kotimusiikkiviikko onkin STEP-kansanopiston vanhin koulutus. Kotimusiikkiviikko on kehittynyt eri-ikäisten harrastajien kohtaamispaikaksi.  

Koulutus tarjoaa loistavat puitteet klassisten soittimien ja laulun opiskeluun ja harjoitteluun. Alun perin jousisoittimiin keskittynyt musiikkileiri tarjoaa nykyään opetusta myös muun muassa harmonikassa ja poikkihuilussa. Noin kymmenen vuoden ajan soitintarjonnassa on ollut myös barokki-soittimia. Koulutuksen aikana voi myös keskittyä pop-jazz-lauluun. Ylipäätään uusia soittimia ja opetusmuotoja tuodaan kehittävällä työotteella mukaan, viimeisimpänä lisäyksenä vuonna 2022 järjestettiin biisinkirjoituspaja säveltäjä Lauri Hongiston johdolla.

Kotimusiikkiviikko tarjoaa yksityisopetuksen lisäksi laajan valikoiman yhteismusisointia. Viikon aikana muodostetaan - ja muodostuu - useita eri kokoonpanoja perinteisistä orkestereista ja kuoroista barokkiorkesteriin ja pop-jazz-yhtyeisiin. Kotimusiikkiviikon aikana voi kokeilla ja kehittää omia taitojaan musiikin tekemisessä sekä olla yhdessä muiden musiikin ystävien kanssa. Kotimusiikkiviikolla on ollut yhteyksiä vastaaviin tapahtumiin erityisesti Saksassa.

Kotimusiikkiviikko järjestetään Sibeliuksen kodin Ainolan naapurissa Tuusulanjärven rannalla STEP-koulutuksen kampuksella. Kotimusiikkiviikko kunnioittaa Sibeliuksen ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön perinteitä ja tämä näkyy esimerkiksi siten, että Kotimusiikkiviikon päätöspäivän perinteisiin kuuluu vierailu ja musiikkihetki Sibeliuksen haudalla. Perinteisesti viikko päättyy päätöskonserttiin, joka viime vuosina on pidetty Järvenpään kirkossa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]