Koivumittari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koivumittari
Biston.betularia.7200.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Lovimittarit Ennominae
Suku: Biston
Laji: betularia
Kaksiosainen nimi
Biston betularia
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Commons-logo.svg Koivumittari Commonsissa

Koivumittari (Biston betularius tai Biston betularia) on mittareiden heimoon (Geometridae) ja lovimittareiden alaheimoon (Ennominae) kuuluva yöperhonen, joka on Suomessa yleinen maan etelä- ja keskiosissa. Se lentelee pääosin kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Koivumittareita on vaaleita, harmaita ja tummia.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokokoinen, suipposiipinen ja varsin tukevarakenteinen mittariperhonen, jonka siipiväli vaihtelee 41–61 mm. Perusmuodolla sekä etu- että takasiivet ovat valkoiset ja niitä kirjovat pienet mustat pisteet. Etusiiven etureunassa on yhtenäisemmin mustaa väriä ja poikkiviirut erottuvat yleensä heikosti, joskus yhtenäisempinä. Ruumis on saman värinen ja samalla tavalla kuvioitu kuin siivet, mikä on yöperhosilla harvinaista.[1][2][3] Lajista on myös tummempi muoto f. insularia sekä lähes täysin musta f. carbonaria.[4]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holarktinen laji, jonka levinneisyys kattaa lähes koko Euroopan aivan pohjoisimpia osia lukuunottamatta. Idässä sitä tavataan Uralin ja Keski-Aasian kautta Koreaan, Kiinaan ja Japaniin. Elinalue jatkuu Pohjois-Amerikassa Kanadasta Meksikon pohjoisosiin.[3] Suomessa koivumittari elää yleisenä Oulu-Kajaani-linjan eteläpuolella. Perhoset ovat lennossa kesäkuun alkupuolelta heinäkuun lopulle tai elokuun alkuun.[5]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivumittari elää valoisissa metsissä ja pensaikoissa. Se viihtyy myös kulttuurivaikutteisilla paikoilla kuten puistoissa ja puutarhoissa. Se on melko yleinen, mutta esiintyy tavallisesti yksitellen. Koiraat tulevat valolle, mutta naaraat hyvin harvoin ja ovat tällöin yleensä parittelemattomia.[3] Vastoin yleistä uskomusta koivumittarit eivät lepää puiden rungoilla vaan oksilla pitäen ruumistaan oksaan nähden poikkisuunnassa ja siipiä oksan suuntaisesti.[6]

Toukka kehittyy poikkeuksellisen hitaasti, mutta niiden kasvattaminen on helppoa. Runsaana esiintyessään toukat voivat aiheuttaa vahinkoa puutarhoissa. Kotelo talvehtii maan alla.[3][4]

Teollisuusmelanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivumittari on tullut tunnetuksi siitä, että Englannissa tämän perhoslajin väri on vaihtunut laajalla alueilla asteittain valkoisesta mustaksi. 1800-luvun alussa suurin osa Englannin koivumittareista oli valkoisia, koska puiden rungoissa oli valkoista jäkälää. Siipien valkea väri antoi koivumittareille suojan saalistavia lintuja vastaan. Jos syntyi mustia koivumittereita, ne hävisvät nopeasti saalistavian lintujen suihin. Mutta 1850-luvulla valkea jäkälä alkoi kadota Englannin teollisuusalueiden puista saasteiden takia ja puun rungot peittyivät hiilipölyyn. Tällöin mustat koivumittarit alkoivat yleistyä, ja olivat teollistuneimmilla alueilla hyvin yleisiä jo 1900-luvun alussa. Mustien koivumittarien yleistymistä sanotaan teollisuusmelanismiksi. 1970-luvulle tultaessa teollisuuden saasteet vähenivät, jäkälä yleistyi ja puiden rungot vaalenivat. Tällöin koivumittareiden värityksessä tapahtui vastakkaista vaalentumista.

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka on erittäin monilla eri kasveilla elävä polyfagi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/b/biston_betularia.html
  2. http://www.ukmoths.org.uk/show.php?id=33
  3. a b c d e Mikkola K, Jalas I., Peltonen O.: Suomen perhoset. Mittarit 2. Recallmed Oy. Suomen Perhostutkijain Seura. Hangon Kirjapaino, 1989. ISBN 951-9221-23-9. s. 177–178
  4. a b Suomen perhostutkijain seura
  5. Perhoswiki
  6. Mikkola, Kauri & Murtosaari, Jussi & Nissinen, Kari (toim.): Perhosten lumo: Suomalainen perhostieto. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6. s. 118–119

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]