Kishō Kurokawa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tokion kansallisen taidekeskuksen kaareutuva lasiseinä

Kishō Kurokawa (jap. 黒川紀章, Kurokawa Kishō, 1934 Nagoya – 12. lokakuuta 2007, Tokio) oli merkittävä japanilainen arkkitehti ja arkkitehtuurin teoreetikko. Hänet muistetaan etenkin yhtenä 1960-luvun metabolismiliikkeen perustajajäsenistä.[1]

Elämä ja työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurokawa syntyi Nagoyassa vuonna 1934. Myös hänen isänsä oli arkkitehti. Hän valmistui kandidaatiksi Kioton yliopistosta vuonna 1957 ja myöhemmin Tokion yliopistosta maisteriksi vuonna 1959 ja tohtoriksi vuonna 1964. Oman toimistonsa hän perusti vuonna 1962.[1][2]

Kurokawa oli yksi metabolistien nuorimmista jäsenistä. Metabolismi syntyi vastaliikkeenä kansainväliselle modernismille ja painotti orgaanista, uusiutuvaa arkkitehtuuria. Metabolistien suunnitelmat olivat usein villin futuristisia. Liike huipentui Osakan vuoden 1970 maailmannäyttelyyn, jossa esiteltiin kolme Kurokawan rakennusta. Kurokawa suunnitteli muun muassa järvellä kelluvia taloja ja DNA-molekyylien rakenteeseen pohjautuvan tornitalon: metabolistit näkivät rakennukset organismeina, jotka voisivat muuntua ja laajentua ajan kuluessa. Kurokawan merkittävimpiin metabolistikauden töihin kuuluvatkin tätä ajatusta edustava Tokion Nakagin Capsule Tower (1972) irrotettavine kapseliasuntoineen ja Osakan Capsule Inn (1977), jota pidetään ensimmäisenä kapselihotellina.[1]

Kurokawan myöhempiin töihin kuului laaja kirjo erilaisia julkisia rakennuksia ja kaupunkisuunnitteluhankkeita. Niihin lukeutuvat muun muassa Osakan Sony Tower (1976), Osakan kansallinen etnologinen museo (1977), Japanin kansallinen bunraku-teatteri (1988), Hiroshiman nykytaiteen museo (1989), Kazakstanin pääkaupungin Astanan yleissuunnitelma 1990-luvulla ja Amsterdamin Van Gogh -museon lisärakennus (1998), jota kritisoitiin sopimattomaksi kaupunkiin. Erityistä huomiota ja ylistystä sai osakseen kuitenkin Kuala Lumpurin kansainvälinen lentoasema (1998) lentokentän toimintojen lomaan tuotuine trooppisine sademetsineen. Japaniin toteutetuista suurista rakennushankkeista Kurokawan viimeiseksi jäi Tokion kansallinen taidekeskus.[1]

Kurokawa yhdistettiin myöhemmin ”Symbiosis”-liikkeeseen, joka kannatti ”maailman eri kulttuurien vaikutuksesta syntyvää arkkitehtuurin synteesiä”;[1] niinpä hänen filosofiassaan yhdistyivät monet vastakohdat, kuten ”länsimainen ja ei-länsimainen, julkinen ja yksityinen sekä järjestys ja kaaos”. Kurokawan myöhemmän kauden töitä leimasivat metabolismin muunneltavan arkkitehtuurin sijaan pikemminkin abstraktit geometriset muodot.[3] Hän oli myös merkittävä teoreetikko, jonka teos Kyōsei no shisō (1987, jap. 共生の思想, engl. Philosophy of Symbiosis) sai Japanin lisäksi myös kansainvälistä huomiota.[4]

Kurokawa koki viimeisenä elinvuonnaan takaiskuja. Hän pyrki keväällä 2007 Tokion kuvernööriksi, mutta hävisi ystävälleen Shintarō Ishiharalle, ja myöhemmin kesällä tuloksettomasti Japanin ylähuoneeseen. Kurokawa oli kuollessaan naimisissa elokuvanäyttelijä Ayako Wakaon kanssa, ja hänellä oli edellisestä avioliitosta kaksi lasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kisho Kurokawa, Japanese Architect Who Pioneered Organic Structures, Dies at 73 The New York Times. Viitattu 16.2.2012.
  2. Kisho Kurokawa – Curriculum Vitae Kisho Kurokawa architect & associates. Viitattu 16.2.2012.
  3. Kisho Kurokawa Van Gogh Museum. Viitattu 16.2.2012.
  4. Kisho Kurokawa Architect & Associates Architonic. Viitattu 16.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]