Kirjavala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirjavalan kylänraittia heinäkuussa 2011.

Kirjavala on kylä Parikkalan kunnassa valtatien 6 varrella, noin 20 kilometriä Parikkalan keskustasta koilliseen. Kylä kuului Saaren kuntaan vuoden 2005 alkuun asti, jolloin Saari liitettiin Parikkalaan. Kirjavalan ja viereisen Kesusmaan kylän alueella asuu yhteensä noin 430 asukasta.[1]

Kirjavala on historiallisesti ollut maatalousvaltainen kylä. 1800-luvulla kyläläiset kaivoivat Kirjavalan kanavan tarkoituksenaan laskea alueella sijainneita järviä uuden peltomaan saamiseksi. Kanavan varrella on nykyisin luontopolku.[2] Maatalouden lisäksi Kirjavalassa toimii esimerkiksi kyläkauppa, taidenäyttely ja monenlaisia pienyrittäjiä.[3][4] Vielä 1960-luvulla kylässä oli toiminut kansakoulu.[5] Kirjavala-Kesusmaa valittiin vuoden eteläkarjalaiseksi kyläksi 2002.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Postinumeroalue 59410 kuopassa.net. Viitattu 30.6.2019.
  2. Kirjavalan kanava 2005. Hurskainen, Tarmo. Viitattu 25.6.2019.
  3. Parikkalan, Saaren ja Uukuniemen historiatietoja - ennen kuntien yhdistymistä parikkala.fi. Parikkalan kunta. Viitattu 29.7.2011.
  4. Parikkalan kylät kanava.etela-karjala.fi. Arkistoitu 7.2.2015. Viitattu 29.7.2011.
  5. Mummohölkästä tuli mainio päivä Parikkalan-Rautjärven Sanomat. 10.8.2017. Viitattu 25.6.2019. [vanhentunut linkki]
  6. Vuoden kylä Etelä-Karjalan kylät. Viitattu 25.6.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.