Kirgisianvinttikoira
| Kirgisianvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Kirgisia |
| Määrä | uhanalainen (1000 yksilöä) |
| Rodun syntyaika | mahdollisesti 1000-luku |
| Alkuperäinen käyttö | antiloopin, villilampaan, villivuohen, murmelin, mäyrän, villikissan, ketun ja suden metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys- ja seurakoira |
| Elinikä | 10–14 vuotta |
| Muita nimityksiä | Kirgizskaya Borzaya, Taigan, Tajgan, Tagan, Kyrkyz Taigan, Kirghiz Greyhound, Kirghiz Borzoi, Levriero Kirghiso, Borzoi Kirghiso, Chart Kirgiski, Kirgisisk Mynde, Kirgiser |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu RKF/VDH/ZKP ryhmä: 10 Vinttikoirat alaryhmä 1 Pitkä- ja hapsukarvaiset vinttikoirat |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros 18–25 kg narttu 16-22 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 65-70 cm narttu 60-65 cm |
| Väritys | valkoinen, fawn, punainen, harmaa, musta, mustavalkoinen, black&tan tai täplikäs/merle |
Kirgisianvinttikoira (Kirgizskaya Borzaya) l. taigan (kirg. Тайган) on kirgisialainen koirarotu. Sitä kasvatetaan jonkin verran Baltiassa ja Norjaan tuotiin ensimmäinen yksilö Argentiinasta vuonna 1992. Venäjän Kennelfederaatio (RKF), Verband für das Deutsche Hundewesen (VDH) eli Saksan Kennelliitto ja Zwiazek Kynologiczny w Polsce (ZKP) eli Puolan Kennelliitto ovat tunnustaneet sen viralliseksi roduksi.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirgisianvinttikoira on keskikokoinen tai kookas[1], pitkäkarvainen vinttikoira, joka tuo ulkoisesti mieleen salukin ja afgaaninvinttikoiran tai keskiaasianvinttikoiran ja afgaaninvinttikoiran välimuodon[1]. Sillä on raskaampi rakenne, alemmas kiinnittyneet korvat ja tuuheampi karvapeite kuin sukulaisellaan keskiaasianvinttikoiralla, mutta pidempi runko ja lyhyempi karvapeite kuin afgaaninvinttikoiralla.[1] Toisin kuin viimeksi mainitulla, kirgisianvinttikoiralla on lisäksi käpälissään paksun karvoituksen muodostamat "lumikengät", ja sapelinmuotoisen hännän pää kiertyy renkaaksi.[1][2]
Pitkä, tuuhea, kaksikerroksinen karvapeite on korvissa, raajojen yläosissa ja hännässä erittäin hapsuttunutta. Korvien hapsuja kutsutaan paikallisittain sanalla bourki.[1][2] Yleisimmät väritykset ovat musta ja musta valkoisin merkein, mutta myös valkoinen, vaaleankeltainen (fawn), punainen, harmaa, musta tan-merkein (black&tan) ja täplikäs/marmoroitu (punaisella tai harmaalla pohjalla) sallitaan.[3] Urosten säkäkorkeus on 65-70 cm ja paino 18-25 kg; nartuilla samat mitat ovat 60-65 cm ja 16-22 kg.[3][4]
-
valkoinen -
tuhkanharmaa -
musta -
mustavalkoinen
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on normaalisti metsästysmaaston ulkopuolella tyyni, viehättävä ja rauhallinen. Työssään se tunnetaan rohkeudestaan, sitkeydestään[1] ja nopeudestaan[1]. Sitä voidaan käyttää metsästykseen jopa yli 3 000 metrin korkeudessa.[1][2]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Rotu on muinaista alkuperää.[3] Se on kotoisin Kirgisian ja Kiinan rajalla sijaitsevasta vaikeakulkuisesta Tienšan-vuoristosta, jossa se jalostettiin antiloopin, villilampaan, villivuohen, murmelin, mäyrän, ilveksen, ketun ja suden metsästykseen.[1][2] Kansallinen rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1995 ja rotu nimettiin kansallisaarteeksi vuonna 1996.
Nykyisin jäljellä arvioidaan olevan enää 1000 yksilöä, ja niitä risteytetään pienen populaatiokoon vuoksi erittäin paljon keskiaasianvinttikoiran kanssa.[1][2] - tätä tapahtuu varsinkin Tšyin alueella[1]. Rotua ei ole enää vuoden 1998 jälkeen saanut viedä ulos maasta ilman kirgiisialaisten virkamiesten antamaa erityislupaa.
Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taigan tarkoittaa "nopeaa".[1]
Kuuluisia rodunedustajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
23.11.2003 Kirgisian entinen presidentti Askar Akajev lahjoitti Norjan kuninkaalle Harald V:lle ja pääministerille Kjell Magne Bondevikille kaksi kirgisianvinttikoiran pentua.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 38-41. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
- ↑ a b c d e Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds, s. 42-43. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7.
- ↑ a b c Тайган. Russian Kennel Federation, 2022. Haettu 12.3.2024.
- ↑ Standard des Taigan. Verband für das Deutsche Hundewesen, 29.10.2014. Haettu 5.12.2023.
- ↑ Hagen, Anders W. & Ramnefjell Erling. Diplomatisk hunderøre. Dagbladet.no, Utenriks, 2003. Haettu 1.11.2012
