Kinoliinikeltainen
| Kinoliinikeltainen | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Dinatrium-2-(1,3-dioksoinden-2-yyli)kinoliini-6,8-disulfonaatti |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1=CC=C2C(=C1)C(=O)C(C2=O)C3=NC4=C(C=C(C=C4C=C3)S(=O)(=O)[O-])S(=O)(=O)[O-].[Na+].[Na+][1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C18H9S2NO8Na2 |
| Moolimassa | 477,382 g/mol |
| Sulamispiste | 150 °C (hajoaa) |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Kinoliinikeltainen tai kinoliinikeltainen WS (C18H9S2NO8Na2) on kinoftalonirakenteinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää väriaineena kankaiden ja paperin painatuksessa, kosmetiikassa ja elintarvikkeissa. Yhdisteestä käytetään kaupallisia nimityksiä Acid Yellow 3 ja D&C Yellow 10.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kinoliinikeltainen on huoneenlämpötilassa kiteistä vihertävänkeltaista ainetta. Yhdiste liukenee veteen ja happoliuoksiin sekä hieman etanoliin. Kinoliinikeltainen on usein seos mono-, di- ja trisulfonaatteja, joista disulfonaatti on yleisin. Yhdisteen absorptiomaksimi vesiliuoksessa on 411 nm. Yhdiste on suhteellisen stabiili korkeille lämpötiloille ja happamille olosuhteille.[2][3][4][5][6][7]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kinaldiini ja ftaalianhydridi reagoivat muodostaen kinoftalonia eli kinoliinikeltainen SS:ää. Tästä saadaan kinoliinikeltaista sulfonoimalla rikkihapon avulla.[2][3][4][5][6][7]
Kinoliinikeltaista voidaan käyttää väriaineena painomusteissa, tekstiilien kuten silkin ja villan värjäykseen, kosmetiikassa ja lääkkeissä. Euroopan unionin alueella aineena käyttö on sallittu makeisiin tuotteisiin kuten juomiin, jälkiruokiin ja makeisiin. Sen E-koodi on E104. Yhdysvalloissa ja Kanadassa aineen käyttöä elintarvikkeissa ei sallita. Yhdisteen on eräissä tutkimuksissa epäilty aiheuttavan lapsissa rauhattomuutta ja hyperaktiivisuutta, mutta tulokset ovat osittain ristiriitaisia.[2][3][4][5][6][7][8] EU:ssa elintarvikekäytössä vaaditaan pakkausmerkintä "voi vaikuttaa haitallisesti lasten aktiivisuustasoon ja heikentää tarkkaavaisuutta”.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Acid yellow 3 – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 30.5.2016.
- ↑ a b c K. Thomas Finley :Quinolines and Isoquinolines, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015. Viitattu 30.5.2016
- ↑ a b c Horst Berneth: Methine Dyes and Pigments, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 30.5.2016
- ↑ a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1388. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b c Mike Saltmarsh: Essential Guide to Food Additives, s. 94. RSCPublishing, 2013. ISBN 978-1849735605. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
- ↑ a b c Michael J. Scotter: Colour Additives for Foods and Beverages, s. 49–50. Elsevier, 2015. ISBN 9781782420118. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
- ↑ a b c Yasmine Motarjemi,Gerald Moy,Ewen Todd: Encyclopedia of Food Safety, s. 461–463. Academic Press, 2014. ISBN 9780123786128. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
- ↑ E104 - Kinoliinikeltainen Ruokavirasto. Viitattu 19.9.2023.
- ↑ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1333/2008 EUR-Lex