Kinoliinikeltainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kinoliinikeltainen
Quinoline Yellow WS.svg
Tunnisteet
CAS-numero 8004-92-0
IUPAC-nimi Dinatrium-2-(1,3-dioksoinden-2-yyli)kinoliini-6,8-disulfonaatti
SMILES C1=CC=C2C(=C1)C(=O)C(C2=O)C3=NC4=C(C=C(C=C4C=C3)S(=O)(=O)[O-])S(=O)(=O)[O-].[Na+].[Na+][1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C18H9S2NO8Na2
Moolimassa 477,382 g/mol
Sulamispiste 150 °C (hajoaa)
Liukoisuus Liukenee veteen

Kinoliinikeltainen tai kinoliinikeltainen WS (C18H9S2NO8Na2) on kinoftalonirakenteinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää väriaineena kankaiden ja paperin painatuksessa, kosmetiikassa ja elintarvikkeissa. Yhdisteestä käytetään kaupallisia nimityksiä Acid Yellow 3 ja D&C Yellow 10.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kinoliinikeltainen on huoneenlämpötilassa kiteistä vihertävänkeltaista ainetta. Yhdiste liukenee veteen ja happoliuoksiin sekä hieman etanoliin. Kinoliinikeltainen on usein seos mono-, di- ja trisulfonaatteja, joista disulfonaatti on yleisin. Yhdisteen absorptiomaksimi vesiliuoksessa on 411 nm. Yhdiste on suhteellisen stabiili korkeille lämpötiloille ja happamille olosuhteille.[2][3][4][5][6][7]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kinaldiini ja ftaalianhydridi reagoivat muodostaen kinoftalonia eli kinoliinikeltainen SS:ää. Tästä saadaan kinoliinikeltaista sulfonoimalla rikkihapon avulla.[2][3][4][5][6][7]

Kinoliinikeltaista voidaan käyttää väriaineena painomusteissa, tekstiilien kuten silkin ja villan värjäykseen, kosmetiikassa ja lääkkeissä. Euroopan Unionin alueella aineena käyttö on sallittu makeisiin tuotteisiin kuten juomiin, jälkiruokiin ja makeisiin. Sen E-koodi on E104. Yhdysvalloissa ja Kanadassa aineen käyttöä elintarvikkeissa ei sallita. Yhdisteen on eräissä tutkimuksissa epäilty aiheuttavan lapsissa rauhattomuutta ja hyperaktiivisuutta, mutta tulokset ovat osittain ristiriitaisia.[2][3][4][5][6][7][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Acid yellow 3 – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 30.5.2016.
  2. a b c K. Thomas Finley :Quinolines and Isoquinolines, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015. Viitattu 30.5.2016
  3. a b c Horst Berneth: Methine Dyes and Pigments, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 30.5.2016
  4. a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1388. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  5. a b c Mike Saltmarsh: Essential Guide to Food Additives, s. 94. RSCPublishing, 2013. ISBN 978-1849735605. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
  6. a b c Michael J. Scotter: Colour Additives for Foods and Beverages, s. 49-50. Elsevier, 2015. ISBN 9781782420118. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
  7. a b c Yasmine Motarjemi,Gerald Moy,Ewen Todd: Encyclopedia of Food Safety, s. 461-463. Academic Press, 2014. ISBN 9780123786128. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
  8. Lisäaineopas Evira. Viitattu 30.5.2016.