Kielifilosofia
.jpg)
Kielifilosofia on tiede (filosofian haara), joka filosofisella (käsitteellisellä) ajattelulla pyrkii selvittämään kielen olemusta ja ilmiöitä. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
- kielen alkuperä: kumpi oli ensin, ajattelu vai kieli. Syntyikö kieli ajatellessa vai ajatus puhuessa? (Biologiassa tutkitaan kuinka elimistö on kehittynyt puhetta varten.)
- kielellisen merkin ja ulkomaailman suhde: Miksi eräs nelijalkainen eläin merkitsee 'hevonen’ (ja kirjoitamme kirjaimin h,e,v,o,n,e,n) eikä 'lehmä’?
- merkityksen ja tarkoitteen (referentti) suhde: Mikä on se hevonen, kun sanomme "hevonen"?
- kielen suhde tietoon: Miten tiedämme että tiedämme? Miten tiedämme, että maa on pallo?
- selvittää kielen merkitystä ihmiselle. (Tämä kysymys johtaa sosiologiaan ja psykologiaan.)
Kielifilosofian nk. semioottinen kolmio muodostuu merkistä, merkkiä vastaavasta oliosta (referentistä) ja merkin merkityksestä. Semiotiikan eli yleisen merkkitieteen peruskäsitteitä ovat syntaksi, semantiikka ja pragmatiikka. Semiotiikka laajenee kulttuurintutkimukseksi, paljon pelkän kielen ulkopuolelle.
- Syntaksilla tarkoitetaan merkkien suhdetta toisiinsa.
- Semantiikka tutkii merkkien suhdetta niitä vastaavaan asiaan tai olioon.
- Pragmatiikka tutkii merkkien suhdetta niiden käyttöön ja käyttäjiin.
Semantiikan ja pragmatiikan välistä eroa voidaan pitää keinotekoisena: nk. peliteoreettisessa semantiikassa edellistä voidaan jopa pitää jälkimmäisen osana. Tämä ankkuroi totuuskäsityksemmekin ulkopuoliseen todellisuuteen.
Nk. realistinen semantiikka pitää totuutta kielen ja todellisuuden välisenä semanttisena suhteena. Puhutaan kielestä kalkyylinä ja totuuden vastaavuuskäsityksestä.
Idealistisemman käsityksen mukaan totuudesta on mahdotonta puhua kielen kaikkialle ulottuvan ja rajoittavan vaikutuksen vuoksi. Tällöin puhutaan kielestä universaalina välineenä ja semantiikan 'lausumattomuudesta'. Tämä käsitys liittyy erilaisiin tiedollisiin totuuskäsityksiin. Esimerkiksi postmoderni retoriikka pitää itseään semioottisena, ihmisten vuorovaikutusta tutkivana tieteenä.
Muutama kielifilosofiaan liittyvä asia:
- Arkikielen filosofia eli lingvistinen filosofia on Oxfordissa 1930-luvulta lähtien vallinnut filosofinen suuntaus, jonka mielenkiinto kohdistuu arkikieleen elävänä todellisuutena, sanojen käyttöön ja merkityksien erittelyyn. Arkikielen filosofian innoittajana oli Ludwig Wittgenstein ja sen huomattavimpia myöhempiä edustajia olivat Gilbert Ryle ja J. L. Austin.
- Looginen kielentutkimus on ns. analyyttisen filosofian käyttämä menetelmä, jolla pyritään ratkomaan filosofisia ongelmia selvittämällä niihin sisältyvien sanojen ja käsitteiden merkitystä. Huomattavia edustajia olivat Ludwig Wittgenstein, W. V. O. Quine ja Rudolf Carnap.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Järvenkylä, Joose & Kortelainen, Ilmari: Tavallisen kielen filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-250-7.
- Wright, Georg Henrik von: Logiikka, filosofia ja kieli: Ajattelijoita ja ajatussuuntia nykyajan filosofiassa. (Logik, filosofi och språk: Strömningar och gestalter i modern filosofi, 1957.) Käsikirjoituksesta suomentaneet Jaakko Hintikka ja Tauno Nyberg. Helsinki: Otava, 1958.
