Ki Hajar Dewantara

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ki Hajar Dewantara vuonna 1949

Raden Mas Soewardi Soerjaningrat (EYD: Suwardi Suryaningrat); vuodesta 1922 lähtien tunnettu myös nimellä Ki Hadjar Dewantara (EYD: Ki Hajar Dewantara), voidaan kirjoittaa myös Ki Hajar Dewantoro tai Ki Hadjar Dewantoro (2. toukokuuta 1889 Yogyakarta – 26. huhtikuuta 1959 Yogyakarta[1]), oli indonesialainen itsenäisyysliikkeen aktivisti, kirjailija, poliitikko ja ministeri. Hän työskenteli Alankomaiden siirtomaakaudella syntyperäisten indonesialaisten koulutuksen puolesta ja perusti Taman Siswa -koulujärjestelmän, joka kannusti nykyaikaistamista ja toisaalta edisti kotoperäistä indonesialaista kulttuuria.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dewantara opiskeli STOVIA:ssa, joka oli Bataviassa (nyk. Jakarta) toiminut Indonesian alkuperäisväestöön kuuluville opiskelijoille tarkoitettu lääketieteellinen oppilaitos. Opintojensa aikana hän tutustui muihin itsenäisyysmielisiin opiskelutovereihinsa, kuten Tjipto Mangoenkoesomoon ja R. Soetomoon. Vuonna 1912 Dewantara perusti yhdessä Douwes Dekkerin ja Mangoenkoesomon kanssa Indische Partij -järjestön ("Intialainen puolue"), josta tuli Itä-Intian ensimmäinen puolue. Indische Partij oli sosialistinen ja itsenäisyysmielinen puolue, joka ensimmäisenä ajoi ajatusta alueen täydellisestä itsenäisyydestä. Puolue taisteli rotusyrjintää vastaan ja sen ohjelmassa oli yhdistää kaikki alueelle asuvat etniset ryhmät yhteiseksi kansallisvaltioksi. Vuodesta 1910 Dewantara kirjoitti aktiivisesti artikkeleita sanomalehtiin ja käytti ensimmäisenä termiä Indonesia poliittisessa mielessä. Hänen poliittisiin kannanottoihinsa kuului vuonna 1913 julkaistu artikkeli Als ik een Nederlander was ("Jos olisin alankomaalainen"). Alankomaiden siirtomaahallinto yritti saada indonesialaisia osallistumaan tulevaan Alankomaiden satavuotisen itsenäisyyden juhlistamiseen, mitä Dewantara vastusti voimakkaasti artikkelissaan vedoten seikkaan, että indonesialaiset olivat puolestaan selvästi Alankomaiden siirtomaavallan alla.[2]

»Jos olisin alankomaalainen, niin en koskaan juhlisi itsenäisyyspäivää maassa, jolle me emme antaisi itsenäisyyttä. Tähän ajatukseen perustuen ei ole pelkästään epäreilua, vaan myös sopimatonta vaatia tällaisen maan asukkaita osallistumaan juhlien rahoittamiseen. Olemmehan jo nöyryyttäneet heitä juhlistamalla omaa itsenäisyyttämme, mutta silti haluamme hyötyä heistä myös rahallisesti. Mikä henkinen ja materiaalinen nöyryytys tällainen teko onkaan!»
(Ki Hajar Dewantara 1913.[2])

Artikkelin seurauksena siirtomaahallinnon virkamiehet karkottivat hänet Alankomaihin, josta hän sai palata Jaavalle syyskuussa 1919.[2] Dewantara alkoi kannattaa ajatusta koulutuksesta parhaana tapana vahvistaa indonesialaisia ja häneen vaikuttivat esimerkiksi italialaisen pedagogi Maria Montessorin ja intialaisen runoilija Rabindranath Tagoren teoriat. Ensimmäinen Taman Siswa -koulu avasi ovensa Jaavalla heinäkuussa 1922. Koulut painottivat perinteisiä jaavalaisia arvoja ja taitoja etenkin musiikin ja tanssin kautta. Näiden ohella opetettiin myös länsimaisia oppiaineita. Alankomaalainen siirtomaahallinto suhtautui kouluihin aluksi nihkeästi, mutta 1930-luvulla ne saivat rahoitusta siirtomaahallinnolta ja olivat levinneet ympäri Indonesian saaristoja. Dewantaro jatkoi Taman Siswa -koulujen johdossa toisen maailmansodan jälkeen ja hänen kuoltuaan Yogyakartassa 26. huhtikuuta 1959 hänet nimitettiin Indonesian kansallissankariksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barendregt, Bart & Bogaerts, E.: Recollecting Resonances. Brill, 2013. ISBN 9004258590.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ki Hadjar Dewantoro Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.9.2017.
  2. a b c Barendregt & Bogaerts 2013, s. 132-134