Kesyhiiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valkoinen kesyhiiri (pink eyed white).
Pitkäkarvainen kesyhiiri.

Kesyhiiri on kotihiirestä (Mus musculus) jalostettu lemmikkieläin. Se on yleistynyt lemmikkieläimenä Suomessa melko huomaamatta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitystä kesyhiiri alettiin käyttää 1800-luvulla eurooppalaisten ja aasialaisten alkaessa kasvattaa ja myymään hiiriään. Hiirien harvinaisia värejä ja muita erityisiä ominaisuuksia on jalostettu vuosisatoja. Kesyhiirien lisääntynyt määrä kasvatti kiinnostusta myös hiirikokeisiin, etenkin genetiikassa.[1]

Hiiriä onkin jalostettu monia rotuja, värejä ja kuviointeja.

Kesyhiirien hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka ne ovat melko helppohoitoisia lemmikkejä, ne vaativat kuitenkin enemmän hoitoa kuin gerbiilit tai hamsterit ja ovat niitä älykkäämpiä. Älykkyydessä ne eivät kuitenkaan yllä lähellekään rotan tasoa. Kesyhiiri on luonnostaan kesy. Kesyhiiri on saaliseläin, joten se aika varmasti yrittää pakoon, kun sitä ottaa terraariosta käsittelyyn. Terve hiiri ei pure.

Kesyhiiret eivät kuulu hajuttomiin lemmikkeihin, vaan niiden ominaishaju on melko voimakas. Urosten haju on voimakkaampaa kuin naaraiden, sillä urokset merkitsevät reviirinsä tarkasti ja vahvasti. Uroskesyhiiri ei viihdy laumoissa, vaan on erakkoluonteinen ja tarkka reviiristään. Uroshiiri täytyy siis asuttaa omaan asumukseensa. Kaksi kesyhiiriurosta tappelevat herkästi reviiristään niin kauan, että toinen osapuoli kuolee tai loukkaantuu pahoin. Kesyhiirinaaraat vaativat vähintään kolmen naaraan porukan, jotta ne muodostavat lauman. Huomioi, että suurempi hiirilauma kaipaa myös suuremman ja virikkeellisemmän terraarion.

Kesyhiiret ovat vilkkaita ja aktiivisia lemmikkejä, jotka ovat tottuneet käyttämään hampaitaan. Jyrsimistarkoitukseen voi terraarioon laittaa esimerkiksi myrkyttömiä puidenoksia, kuivia leivänkannikoita, WC-paperirullia, pahvinpalasia, laatikoita, ynnä muuta sellaista. Muuta mukavaa virikettä kiipeilyä harrastaville kesyhiirille ovat muun muassa tunnelit, köysi (esim sisalköysi, riippumatot, tikapuut, putket ja puhtaat, ulkoa kerätyt myrkyttömät puiden lehdet, esimerkiksi koivun. Kaikki ulkoa tuotu kannattaa käyttää uunissa (esim. 100c° n. 30min), jotta loiset ja muut ei-toivotut vierailijat pysyvät poissa.

Asumukseksi hiiret tarvitsevat terraarion, vanhan akvaarion verkkokannella tai muovisesta varastolaatikosta modatun boksin, johon on vähintään kahdelle sivulle (ja kattoon) tehty aukot, jotka verkotetaan tiheäsilmäisellä jyrsijäverkolla.

Kesyhiiret tarvitsevat ravinnokseen laadukasta siemenseosta (esim. Rapunzel Hiirimix). Marketeissa myytävät seokset ovat usein ravintoarvoiltaan vääränlaisia. Kesyhiiri ei tarvitse muuta ravintoa laadukkaan siemenseoksen lisäksi.

Kesyhiirinaaras painaa noin 25–50 grammaa ja uros 35–70 grammaa.

Kesyhiiri, kuten mikä tahansa muukin lemmikki kannattaa hankkia vastuulliselta kasvattajalta. Vastuullisia kasvattajia löytyy ympäri Suomen ja niitä kannattaa etsiä esimerkiksi somesta. Kasvattajia löytyy niin "virallisia kasvattajanimellisiä" kun "nimettömiä epävirallisiakin", silti he voivat olla yhtä päteviä.

Kesyhiiren luovutusikä on 5 viikkoa.

Elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesyhiiret elävät yleensä noin 1–3 vuotta. Hiirten kuolinsyy on yleensä kasvaimet tai hengityselinsairaudet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vanderlip, Sharon Lynn: Mice: everything about history, care, nutrition, handling, and behavior, s. 7. Barron’s Educational Series, 2001. ISBN 9780764118128. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kesyhiiri.