Keskustelu mallineesta:Elokuva

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aiempaa keskustelua sivulla Keskustelu mallineesta:Elokuva/vanha.

Budjetti ja tuotto[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko siihen laatikkoon lisätä budjetin alle elokuvan tuoton, englanninkielisessä wikipediassa sellainen on. Kommentin jätti Baldur (keskustelu – muokkaukset)

Malline testattavaksi[muokkaa wikitekstiä]

Henkilöstö-otsikolla oleva osuus pitäisi minusta olla ensin, sitten vasta muut roinat eli yhtiöt, ikäraja ym., koska tekijäthän sen tekee, vaikka ei olisi taide-elokuvakaan. Mistä mahtaa tulla "Ikäraja suomessa"? Maa kirjoitetaan isolla. --Ulrika 20. marraskuuta 2007 kello 17.51 (UTC)
Ehdotuksia: 1) Osio tunnustukset tai palkinnot, johon voisi vapaasti lisäillä esim. Yhdysvaltain elokuva-akatemia Oscar-palkinto, Cannes ja muut A-luokan festivaalipalkinnot kts. en:Film_festival sekä kotimaiset Jussi-palkinnot. 2) Oscar-palkintojen mukaillen, voisi olla lavastaja, kuvaaja, puvustaja, maskeeraus, laulu, musiikki, äänitys, äänitehosteet ja erikoistehosteet. --Peltimikko 20. marraskuuta 2007 kello 18.41 (UTC)
IMO olisi aiheellista (kun sain vihdoin ja viimein viritettyä) alkaa käyttämään värityksissä {{Aihealue}} mukaisia väriteemoja. Tällä keinolla saataisiin täsmäämään {{Navigaatio}} ja tietolaatikkomallineiden väriteemat 1:1.
  • #{{Aihealue/taustaväri|elokuva}}
  • #{{Aihealue/reunus|elokuva}}
Lisäksi tuo malline tarjoaa {{Aihealue/väri}} ja {{Aihealue/tekstinväri}} mutta niitten käyttö on vielä hakusessa, pitää hioa parit prosessit kuntoon ennen noiden käyttöönottoa. Tietenkin pitää mainita myös {{Tietolaatikko}} jossa alkaa olemaan palasta jos jonkinnäköistä. Oletusulosantia voi tarkastella {{Radiokanava}} alla, ja tarvittaessa puukottuu (tosin onko silloin enää ideaalista käyttää noita mallineita, en tiedä) täsmälleen samaan muottiin kuin tämä malline. --Agony (403) 23. marraskuuta 2007 kello 10.07 (UTC)
Palkinnot on minusta parempi lisätä kappaleeksi artikkeliin. Tarvittaessa ulkoasun yhtenäistämiseksi voi tehdä mallineen Oscareille, yms. Ymmärsinkö oikein, jos tietolaatikkoon toivotaan lavastaja, maskeeraus yms. kohdat eli käytännössä koko taiteellinen henkilökunta? Jos nämä kaikki laitetaan tietolaatikkoon pituutta esim. esim. Lotrille tulee helposti kolme sivua. Se voi haitata jo jotakuta. Lisäksi artikkelin sisältö jää kovin vähäiseksi, jos kaikki perusfaktat laitetaan tietolaatikkoon. Kannattaisiko poistaa koko tietolaatikkorakennelma ja ympätä tiedot vaikkapa taulukkomallineilla artikkeliin? --Usp 24. marraskuuta 2007 kello 16.18 (UTC)
Kannatan palkintojen sijoittamista omaksi kappaleekseen artikkeliin. Toisaalta olisi hyvä kyllä pitää tuo "taiteellinen henkilökunta" tietolaatikossa, koska esim. leikkaajaa ja kuvaajaa tulee harvoin mainittua muualla artikkelissa. Eniten tilaa uudessa tietolaatikossa vie "pääosat"-kohta, täytyykö siihen tosiaan listata jokikinen näyttelijä?. Eikö sen voisi ottaa pois, sillä meillähän on näyttelijä-rooli -malline jo olemassa, joten sen voisi laittaa myös omaksi kappaleekseen artikkeliin. --Opossumi 24. marraskuuta 2007 kello 16.52 (UTC)
Pääosissa elokuvassa on yleensä 1–5 henkilöä, ei sen enempää mallineessakaan tarvi mainita. --Tve4 24. marraskuuta 2007 kello 16.53 (UTC)
Minä tarkoitin että tärkeimmät taiteelliset henkilöt tulisivat ensin, siis lähinnä ohjaaja, käsikirjoittaja, ehkä kuvaaja, jos on maineikas, tosiaan vain 1-5 pääosan esittäjää, (ei ääninäyttelijöitä;), sitten vasta tämä pakollinen paha, eli yhtiö, maa, kieli, ikäraja ja muu epäolennainen. Lisäys vielä: vanha tietolaatikko on kauniimpi ja selkeämpi, uuden ruudut ja väliviivat sekoittavat. --Ulrika 24. marraskuuta 2007 kello 17.15 (UTC)
Palkinnot artikkeliin muun vastaanoton/kritiikin kanssa. Esimerkissä on tarkoituksella runsaasti näyttelijöitä, jotta nähtäisiin mikä tilanne on pahimmillaan. Säilytetäänkö siis nykyinen malli, jossa pääosien esittäjät ovat tietolaatikossa ja mahdollisesti toistetaan artikkelin rooliluettelo kappaleessa? Minusta pakollinen paha on hyvä olla aluksi, koska siihen tulee mm. ilmestymisvuosi ja edeltäjä-seuraaja. En lähtisi hajottamaan nykyistä jäsennystä: nimi, kuva, pakollinen paha, taiteellinen henkilöstö, näyttelijät, aiheesta muualla. Minusta vanha laatikko on tuhottoman huono lukea ja ruma varsinkin kun siinä on kaikki kentät täytettynä. Uuden ruudut ja väliviivat selkeyttävät huomattavasti. Tietolaatikkojen poistamista ja kaiken sisällön siirtämistä artikkeliin ei varmaan hyväksyttäisi? --Usp 24. marraskuuta 2007 kello 18.46 (UTC)
Väliviivat saisivat olla huomaamattomammat (mustaa valkoisella ei ole kovin kivan näköinen). Pidän tuosta ruudukottoman mallineen pohjaväristä, se ei hyökkää silmille samalla tavoin. Muutenkin tuo ruudullisen mallineen pohjaväri ja kontrasti ruudukon kanssa on varsin voimakas Wikipedian standardiväriympäristössä. Toiseen mallineeseen sellainen ehdotus että näyttelijäluettelo pienemmällä fontilla ja tummennukset hiiteen näyttelijöiden nimistä. --Tve4 24. marraskuuta 2007 kello 18.51 (UTC)
Itse pidän myös ruuduttomasta enemmän. Entä jos näyttelijälista toteutettaisiin {{Näyttelijä-rooli}}-mallineella? Ohessa esimerkki. --Agony (403) 24. marraskuuta 2007 kello 19.47 (UTC)
Mennään siis malli kakkosella. Käyttöesimerkkejä jonkun pituisesta artikkelista ja tyngästä. --Usp 27. marraskuuta 2007 kello 13.34 (UTC)
Pääosiin riittää 1–5 henkilöä, joten sen voisi varmaan koodata ihan kiinteänä mukaan mallineeseen, sen sijaan että käytettäisiin tuota Näyttelijä-rooli-mallinetta (joka ei ole xhtml:ää kuten joku merkkasi)? Lisäys: villi idea: entä jos näyttelijäluettelon muuttaisi avattavaksi? --Tve4 27. marraskuuta 2007 kello 13.37 (UTC)
Hyvä idea, silloinhan sinne saisi sen viimeisenkin avustajan, joka vilahtaa kerran jossakin takavasemmalla:) --Ulrika 27. marraskuuta 2007 kello 13.55 (UTC)

Olen edelleen sitä mieltä, että tiedot ovat laatikossa väärin päin. Nyt saa sen vaikutelman, että maa olisi olennainen, kun sillä ei tosiasiassa ole mitään merkitystä. Sitä paitsi maita voi olla useita. Entä jos ohjaaja on ruotsalainen, ohjaa elokuvan Espanjassa, tuottaja on suomalainen, rahaa tulee vaikkapa Yhdysvalloista, Espanjasta ja ohjaajan kukkarosta. Minkämaalainen elokuva on? Luulen että järjestys perustuu yhdysvaltalaiseen käytäntöön, jossa elokuva on tuotantoyhtiön ja tuottajan elokuva, kun sen sijaan ainakin Euroopassa ja muuallakin se on ensisijaisesti ohjaajan elokuva. --Ulrika 14. joulukuuta 2007 kello 15.16 (UTC)

Muutettu. Uusi muoto toki paras, jos pidetään sitä, mikä on ensimmäisenä, oleellisuuden mittana. Itse kannatan ryhmittelyä yleiset, tekijät ja aiheesta muualla, koska silloin asiat jakaantuu siististi kolmeen ryhmään. Nyt esim. ensi-ilta menee loppuun. Mikä mahtaisi olla paras väliotsikko? Laitoin valmistustiedot. Miten kannattaisi menetellä alkuperäisen nimen kanssa. Pitäisikö selite ottaa pois vai jättää? Olisiko syytä merkitä molemmat aina vaikka ne olisi samat? Mutta olisiko nyt sovinto siitä, mitä tietoja mallineesen tulee (kaikki näyttelijät, ei palkintoja), ja malline voitaisiin ottaa käyttöön? --Usp 14. joulukuuta 2007 kello 15.44 (UTC)
Malline aiheuttaa artikkelin alkuun tyhjää tilaa parin rivinvaihdon verran, missä lienee syy? --213.216.199.6 14. joulukuuta 2007 kello 15.51 (UTC)
Jos aiheutti, ei aiheuta enää: korjasin sen. --str4nd (jutskaa) 14. joulukuuta 2007 kello 15.54 (UTC)
Korjasin myös {{Näyttelijä-rooli}} XHTML-standardin mukaiseksi. --Agony (403) 14. joulukuuta 2007 kello 16.24 (UTC)
Olisiko malline valmis siirrettäväksi? Kannattaisiko kuitenkin näyttelijät esittää vanhaan malliin eli tietolaatikkoon muutama pääosa ilman rooleja ja leipätekstiin sitten haluttaessa kattavampi luettelo rooleineen? --Usp 29. joulukuuta 2007 kello 19.29 (UTC)
Ongelmana kuva-kenttä. Mielisin muuttaa mallineen sellaiseksi, että kuva annetaan muodossa kuva.png eikä muodossa [[Kuva:kuva.png|200px]] kuten nykyisin. Ongelmana on, että mallineeseen jää näkyviin nämä ylimääräiset tekstit ([[Kuva:|200px]]). Onko keinoa kiertää tämä ongelma? Entä, jos ottaisi mallineen käyttöön vaikkapa nimellä Tietolaatikko:Elokuva ja ajan myötä siirtäisi kaikki elokuvat käyttämään sitä ja lopuksi tarvittaessa botilla ajaisi kaikki käyttämään vanhaa Elokuva-nimeä? --Usp 4. tammikuuta 2008 kello 18.00 (UTC)

Tällä hetkellä malline luokittelee artikkelit elokuvamallineet-luokkaan. Joku asiasta tietävä voisi korjata sen. --Opossumi 13. tammikuuta 2008 kello 13.23 (UTC)

Korjattu. --Usp 14. tammikuuta 2008 kello 21.56 (UTC)

Ulkoasu[muokkaa wikitekstiä]

Hmm... Mielestäni edellisessä Malline:Elokuva:ssa oli parempi ulkoasu... Oli kiva kun alkuperäinen nimi näkyi kursiivilla oikean nimen alapuolella. Mielestäni kehykset ottavat vähän liikaa silmään... Voisi myös olla ihan kiva se harmaasävy. --Lauriwriter 19. tammikuuta 2008 kello 12.13 (UTC)

Leveys[muokkaa wikitekstiä]

Mallineen leveys on fonttikokoon nähden armottoman pieni. Esimerkiksi ensi-iltapäiväys ei mahdu lipun kanssa yhdelle riville. Voisikos joku korjata, minä ei tykätä sörkkiä tämä malline. —Tve4 (Gblk) 29. tammikuuta 2008 kello 17.39 (UTC)

Mallineen leveys pohjaa Malline:Tietolaatikko-pohjaan, jonka leveys on 20em. Arvelisin että leveys kannattaisi pitää tänä ja säätää vaikkkapa mieluummin tekstin kokoa. Muuten missä ensi-iltapäiväys ei mahdu lipun kanssa samalle riville, kun en äkkiseltään löydä yhtään tapausta? -- Usp 29. tammikuuta 2008 kello 18.45 (UTC)
Asterix olympialaisissa, kun päiväyksen kirjoittaa auki pitkään standardimuotoon. —Tve4 (Gblk) 29. tammikuuta 2008 kello 18.53 (UTC)
Pienensin teksti kokoa ja sovitin leveyden siten että näkyy. --Usp 31. tammikuuta 2008 kello 06.38 (UTC)
Voisiko tuon Ikäraja-kohdan muuttaa lisäksi niin, että vasemassa sarakkeessa lukisi Ikäraja, ja oikeassa sarakkeessa olisi teksti "Suomessa {{{ikäraja}}}"? Nykyinen muoto, jossa "Ikäraja Suomessa" lukee kokonaan vasemmassa sarakkeessa, kaventaa huomattavasti oikean sarakkeen kokonaisleveyttä. Mitään muutostahan mallineessa annettavaan tietoon ei sinänsä tule. —Tve4 (Gblk) 31. tammikuuta 2008 kello 06.53 (UTC)
Tehty. -- Usp 31. tammikuuta 2008 kello 07.20 (UTC)
Voisiko tuo kuvan leveyden jättää vapaasti muokattavaksi, kuten vaikkapa musiikkialbumi- ja yhtye-mallineissa? Tällöin jokainen voi vapaasti muokata kuvan kokoa, mikäli sen tarpeelliseksi näkee. -Chrattac 16. maaliskuuta 2008 kello 15.03 (UTC)
Mikä mahtaisi olla tälläinen tarve? Koska koko tietolaatikko-mallineen idea on yhtenäistää tiettyjen perustietojen esittämistä artikkeleissa on mielestäni parempi, että myös mallineen leveys on vakio. --Usp 16. maaliskuuta 2008 kello 16.25 (UTC)
Lähinnä siitä syystä, että 250 näytti soveltuvan erinomaisesti, mutta tarkemmin tarkasteltuna tuo 230 on ihan hyvä eikä jätä liikaa marginaalia kuvan molemmille puolille (jota 200 auttamattomasti tuntui tekevän), joten muutokseen ei ole sittenkään tarvetta. -Chrattac 16. maaliskuuta 2008 kello 16.27 (UTC)

Alkuperäinen nimi[muokkaa wikitekstiä]

Onko tuo mallineessa vasemmassa sarakkeessa ylhäällä oleva täsmentävä teksti "Alkuperäinen nimi:" pakollinen? Se on jo tekstinä niin pitkä, että vähänkään pitemmät vieraskieliset nimet jakaantuvat kahdelle (tai useammalle) riville. Suosittelen, että täsmentävä teksti otetaan pois, colspan=2 ja {{{nimi-alkuperäinen}}} keskitettynä heti suomenkielisen otsikon alle. Ei sitä tarvi rautalangasta vääntää. —Tve4 (Gblk) 14. helmikuuta 2008 kello 19.03 (UTC)

Tehty. Pitäisikö muuten nimet olla vielä kursiivilla? --Usp 15. helmikuuta 2008 kello 12.06 (UTC)

Näyttelijät-osio[muokkaa wikitekstiä]

Ajattelin että näyttelijät muutettaisiin tavalliseksi kohdaksi (paluu vanhaan), kuten muut henkilöt ja väliotsikko poistettaisiin. Kommentteja? --Usp 21. helmikuuta 2008 kello 14.19 (UTC)

Näyttelijäthän siinä rainassa esiintyvät, ansaitsevat oman osionsa. Mielestäni parempi noin. Apumallineella selkeä lopputulos roolien suhteen (eri taustaväri joka rivilla helpottaa havainnointia jos pitkä nimi menee kahdelle riville – ei toimi tavallisella rivinvaihdolla samoin vaan menee sekaisin). --213.216.199.6 21. helmikuuta 2008 kello 14.23 (UTC)
Perusteita: Syynä lähinnä toiston välttäminen. Tietolaatikkoon tulisi siis vain parikolme, max 5 näyttelijää ilman roolija. Itse leipätekstiin lisätyssä Näyttelijä-rooli -mallineessa voisi sitten olla kattavamman näyttelijä rooli listauksen lisäksi kuvausta kustakin roolista. Näyttelijä-roolimallineet siis poistettaisiin tietolaatikosta kokonaan ja jonka jälkeen muutettaisiin tietolaatikko-mallineen näyttelijäkohta samaan muotoon kuin muut henkilökohdat -- Usp 28. helmikuuta 2008 kello 17.42 (UTC)
Ilman roolia jättää tyhjän tilan ja luo epätasapainoisen vaikutelman. Ketä haittaa jos kolmella rivillä on sama asia? Jos toistoa halutaan välttää, niin sitten kaikki roolit pois mallineesta. —Tve4 (Gblk) 28. helmikuuta 2008 kello 17.43 (UTC)
Sitä juuri tarkoitan, näyttelijä-rooli pois tietolaatikosta ja sitten malline tähän muotoon.--Usp 28. helmikuuta 2008 kello 18.39 (UTC)
Erittäinkin noin. Go for it (if you haven't already done). :-) —Tve4 (Gblk) 29. helmikuuta 2008 kello 08.13 (UTC)
Tehty. -- Usp 5. maaliskuuta 2008 kello 00.11 (UTC)

Henkilöstö?[muokkaa wikitekstiä]

"Henkilöstö" on kyllä otsikkona aika kömpelö. En-wikin mallissa on tekijöiden kohdalla vain yksinkertaisesti lihavoituna "Directed by", "Starring" jne. Se voisi olla toimiva malli täälläkin, väliotsikko ei ole välttämätön. --Cuprum 25. helmikuuta 2008 kello 20.53 (UTC)

Mietin tuossa aivan samaa. Otsikko on kökkö eikä aivan välttämätön, mutta jos otsikko halutaan pitää esimerkiksi Tekijät olisi parempi. -- Piisamson 25. helmikuuta 2008 kello 20.56 (UTC)
Tätä olen myös minä miettinyt, kuten edellistä näyttelijät kohtaa. Entäpä, jos poistettaisiin väliotsikkko henkilöstö ja laitettaisiin näyttelijät kuten ennen, pelkkänä listana ilman näyttelijä-rooli -mallinetta ja Pääosat-väliotsikkoa? --Usp 26. helmikuuta 2008 kello 12.31 (UTC)
Poistettu. -- Usp 5. maaliskuuta 2008 kello 00.11 (UTC)

Mallineen nimi[muokkaa wikitekstiä]

Muutetaanko siirtymisen jälkeen mallineen nimeksi Malline:Elokuva? --Hartz 15. maaliskuuta 2008 kello 14.40 (UTC)

Näin on tarkoitus, jos ei mitään syytä vastaan ilmene. Tässä odotellaan, josko botin tekijöiltä liikenisi aikaa Wikipedia:Botit/pyynnöt#Elokuva-mallineen_p.C3.A4ivitys. --Usp 15. maaliskuuta 2008 kello 16.26 (UTC)

Tyhjiä rivejä[muokkaa wikitekstiä]

Malline tekee artikkelin alkuun tyhjiä rivejä jos ohjaajaa ei ole määritelty, ks. esim. [1] --Anr 28. huhtikuuta 2008 kello 12.35 (UTC)

Tämä venähtämisongelma periytyy nähdäkseni tietolaatikko-pohjamallineelta ja siitä on keskustelua herätelty aikaisemminkin, Keskustelu_mallineesta:Tietolaatikko#V.C3.A4liotsikko_ven.C3.A4ht.C3.A4.C3.A4 --Usp 28. huhtikuuta 2008 kello 13.26 (UTC)

Kuvan koko[muokkaa wikitekstiä]

Kuinka kuvan kokoa saa pienemmäksi? Piccadilly Circus 3. heinäkuuta 2008 kello 19.34 (UTC)
Vain geneerisesti, muuttamalla itse mallinetta, kuten mallineen historiasta näkee. Eli siis kaikilla mallineen käyttökerroilla kuva on saman levyinen. Käyttötilanteen leveyden säätö on tarkoituksella jätetty pois. -- Usp 3. heinäkuuta 2008 kello 22.17 (UTC)
Selvä, näyttää vaan tyhmältä, kun pieni kuva on venytetty liian suureksi. Piccadilly Circus 3. heinäkuuta 2008 kello 22.56 (UTC)

Käsikirjoittaja vastaan lähdeteos[muokkaa wikitekstiä]

Miksi täyttöohjeissa käsikirjoittajan kohdalla mainitaan

Toki elokuvassa käsikirjoitus on tärkeämpi kuin se mihin käsikirjoitus perustuu? Eikö noiden paikkaa pitäisi vaihtaa? Nyt monen elokuvan kohdalla tuo lähdeteos on ensimmäisenä ja varsinaisen työn tekijä vasta sen jälkeen.--Nedergard 3. helmikuuta 2010 kello 19.20 (EET)

Ehdotuksia: Tuotto, Palkinnot ja Säveltäjä -> Äänisuunnittelu/Musiikki[muokkaa wikitekstiä]

Ehdottaisin kolmea asiaa: 1) Lisäys enkku-wikin tyyliin "Tuotto". Sen saa Boxoffice Mojosta. 2) Lisäys "Palkinnot". Oscar, Jussi jne. 3) Säveltäjä pitäisi tarkentaa ja jakaa kahteen osaan: A. "Musiikki" (esim. Parhaan musiikin Jussi) ja B. "Äänisuunnittelu" (esim. Parhaan äänisuunnittelun Jussi). --Peltimikko 5. maaliskuuta 2010 kello 07.48 (EET)

Kannatan Tuottoa ja Palkintoja. Äänisuunnittelu ei mielestäni ole niin merkittävä, että sitä pitäisi erikseen korostaa tietolaatikossa.--Nedergard 2. heinäkuuta 2010 kello 14.03 (EEST)
Palkintoja joo, tuottoja ei (sitä paitsi joka esitys kasvattaa tuottoa). Ei kirjojen eikä äänitteidenkään kaan tuottoja lasketa. Raha on epäolennaista (riittää että sitä on).--Ulrika 2. heinäkuuta 2010 kello 14.11 (EEST)
Me ei apinoida Oscareita, joten musiikki pitäisi jakaa kyllä kahtia, mutta mieluummin näin: Säveltäjä ja Musiikki (jos siis ei ole alkuperäismusiikkia). Ymmärrän, että raha ja suunnittelija ovat amerikkalaisessa musiikkiteollisuudessa tärkeitä, mutta elokuva taiteenlajina ja kyseisen taiteenlajin harrastajat keskittyvät muuhun. --Ulrika 2. heinäkuuta 2010 kello 14.16 (EEST)
Tuotto on kieltämättä ongelmallinen. Itse ymmärtäisin kyllä, että jos tuotto esitetään yhdessä budjetin kanssa niin kyseessä on ensi-iltavuoden tuotto. Itse asiassa Euroopassa on tapana mitata elokuva suosiota katsojamäärillä eikä rahalla, mikä olisi paljon parempi mittari elokuvan suosiosta, sillä se ei tarvitsisi esim. inflaatiokorjauksia.
Musiikin jako Ulrikan esittämällä tavalla olisi mielekkäämpää, joskin siinäkin on ongelmia, sillä varsinkin musikaalielokuvissa on joskus myös eroteltava säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja joskus jopa musiikin johto - ja pahimmassa tapauksessa vielä elokuvan pohjana olleen teatterimusikaalin vastaavat tekijät. Enpä tiedä, miten tämän tyylikkäästi voisi ratkaista - ja koska pidän musikaalielokuvista, tiedän että jossain artikkelissa tulen taas pähkäilemään sitä, miten nuo asiat esittäisin.--Nedergard 2. heinäkuuta 2010 kello 15.09 (EEST)
Katsojamäärä on tosiaan jollakin tavalla verrannollinen kirjojen ja äänilevyjen myyntilukuihin. Amerikkalainen elämäntapa on niin perinpohjin rahan kyllästämä, että sitä hämmästelee kerta toisensa jälkeen. Meillä ei esimerkiksi ole tapana levitellä omia palkkatietojaan julkisuuteen, suorastaan nolottaa niistä puhuminen. Jätetään siis elokuvankin yhteydessä raha sinne minne se kuuluu, apuaineisiin. --Ulrika 2. heinäkuuta 2010 kello 17.18 (EEST)

AMG?[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko joku kertoa että mikä tuo AMG on? --Zunter 30. kesäkuuta 2010 kello 12.53 (EEST)

  • Allmovie. Tarkempaa tietoa löytyy Täyttöohjeesta.--Nedergard 30. kesäkuuta 2010 kello 15.35 (EEST)
Lisäsin amg:n elokuvaan Legenda mutta se ei jostain syystä näy minulla (tyhjä kohta). Oma vika vai muu vika? --Ism (keskustelu) 19. elokuuta 2012 kello 13.24 (EEST)
Tämä näyttäisi korjanneen vian. Kopioin amg-parametrin Mallineen ohje -kohdasta. 91.152.204.183 19. elokuuta 2012 kello 13.34 (EEST)
Kiitos! Ilmeisesti rivillä oli jokin näkymätön merkki mikä sotki mallinetta? Nyt toimii taas.--Ism (keskustelu) 19. elokuuta 2012 kello 13.45 (EEST)
Lisätietoja. Pystymerkin ja amg-tekstin välissä oli sitova välilyönti (A0) eikä tavallinen välilyönti (20) mikä sotki mallineen toiminnan.--Ism (keskustelu) 19. elokuuta 2012 kello 14.49 (EEST)
Näköjään muillakin käyttäjillä ollut sama ongelma, ks. Keskustelu_käyttäjästä:NYESB#Elokuvamallineen_amg. Voisikohan botti tehdä korjauksen tai ainakin tulostaa monessako elokuva-artikkelissa on sama virheellinen merkki amg:ssa? Näitä virheellisiä mallineita saattaa olla paljon. --Ism (keskustelu) 26. joulukuuta 2012 kello 12.12 (EET)

Erikoistehosteiden ja koreografin tarpeellisuus[muokkaa wikitekstiä]

Onkohan nämä "erikoisefektit" ja koreografi kohdat kovinkaan tarpeellisia? Niitä kun ei kuitenkaan jokaisessa elokuvassa ole. Nimet ovat myös melko tuntemattomia. On myös rajausongelma, sillä tehosteiden kanssa työskentelee usein suuri joukko tekijöitä (isoimmissa tuotannoissa jopa satoja). Oscareissa tosin palkitaan vain puolisenkymmentä henkilöä. --Ihiminen 15. lokakuuta 2010 kello 17.11 (EEST)

Voi olla että ne voisi ilmoittaa tekstissä. Tanssielokuvissa ja joskus tavallisissakin elokuvissa missä on jonkinlaista tanssia, olen joskus törmännyt nimekkäisiin koreografeihin. --Ulrika 15. lokakuuta 2010 kello 17.14 (EEST)
Tunnustan syyllisyyteni näihin kahteen lisäykseen, jotka tehtiin joku aika sitten. Sittemmin olen muokannut erinäisiä kumpaankin lajityyppiin kuuluvia elokuvia ja minun on myönnettävä, että tuo erikoisefektit-kategoria ei toimi lainkaan. Kuten Ihiminen totesi, hyvin harvassa elokuvassa on yksi ainoa pääefektien tekijä, joka ansioksi kaikki luettaisiin (muutama löytyy mutta vähän). Koreografi-kohdan olen sen sijaan havainnut erittäin tarpeelliseksi - monissa tanssi- ja musikaalielokuvissa koreografilla on joskus melkein tärkeämpi rooli elokuvan onnistumisen kannalta kuin ohjaajalla. Minun puolestani erikoisefektit voi poistaa mallineesta mutta ei koreografiaa.--Nedergard 15. lokakuuta 2010 kello 18.17 (EEST)
Visuaaliset tehosteiden tekijät voisi lisätä artikkeliin, kun nykyään melkein joka leffassa tehään jotain tietokoneella --Zunter 1. syyskuuta 2011 kello 17.34 (EEST)
"Erikoistehosteet" ei kerro minkälaisia tehosteita on tehty. Itse pitäisin tietolaatikon mahdollisimman suppeana eli siinä kerrottaisiin vain pääasiat elokuvasta (tosin jo nyt siinä on mielestäni liikaa tietoa tietolaatikoksi...). Itse kannattaisin ranskankielisen wikin lähestymistapaa kuten tässä artikkelissa. Näin elokuvakohtaisesti voitaisiin kertoa kaikista merkittävistä tekijöistä sekä myös esim. kuvakoosta, värillisyydesta, 3D:stä jne. ilman että ne pitäisi keinotekoisesti tunkea jonnekin muualle. Tietolaatikon pitäisi olla yhteenveto artikkelista ja mielestäni tekijöistä siellä pitäisi olla vain ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja ja noin kolme päänäyttelijää. Miltä tällainen ratkaisu kuulostaisi? En tiedä miten muu yhteisö tähän suhtautuu, mutta tämä olisi mielestäni järkevin tapa kertoa kaikki merkittävät elokuvaan liittyvät seikat.--Nedergard 1. syyskuuta 2011 kello 18.27 (EEST)
Kun olen enemmän muun kuin amerikkalaisen elokuvateollisuuden tuotoksien harrastaja, olisin valmis poistamaan kaikki bisnekseen liittyvät tiedot, kuten katsojamäärät, budjetit ja tuotot, jotka on aika epäolennaista tietoa. Ikärajakin on tarpeeton, samoin tehosteet (nimellä erikoisefektit), joista voi tarvittaessa kertoa tekstissä. Olen siis pitkälti Nedergardin linjalla. Lippukoristeetkin ovat tarpeeton lisä, en tiedä mihin niitä tarvitaan. --Abc10 3. syyskuuta 2011 kello 13.10 (EEST)

Ehdotus: Katsojaluku[muokkaa wikitekstiä]

Jenkit ilmoittaa elokuvan menestymisen taaloina, mutta Suomen elokuvasäätiö ilmoittaa vastaavasti katsojina [2]. Pitäisikö lisätä rivi "Katsojat" kotimaisia leffoja varten? --Peltimikko 27. joulukuuta 2010 kello 16.28 (EET)

Periaatteessa kannatan. Euroopassa on tapana ilmoittaa elokuvan suosio katsojina eikä rahana.--Nedergard 28. joulukuuta 2010 kello 12.36 (EET)

Ikärajamerkintä[muokkaa wikitekstiä]

Ikärajamerkinnän esitystapaa näköjään palautellaan edestakaisin. Omasta mielestä olisi parempi ilman väripalloa, joka on varsin tökerön näköinen. --Otrfan 31. joulukuuta 2010 kello 03.28 (EET)

Muutoksista voisi keskustella[muokkaa wikitekstiä]

kuten esim. IMDB- ja Elonet-linkkien tuplaaminen, koska yhdessä suositussa elokuvassa sattuu olemaan 2 osaa. NÄitä tarvitaan niin harvoin, ettei ole syytä sisällyttää niitä mallineeseen.--Nedergard 29. maaliskuuta 2011 kello 20.45 (EEST)

Okei, miten saisin sen yksittäiseen artikkeliin? En tiennyt, että sen saisi jotenkin sisällytettyä joten lisäsin sen tähän mallineeseen. --URunICon 1. huhtikuuta 2011 kello 15.28 (EEST)
Esimerkiksi laittamalla malline kahteen kertaan näin. Ensimmäiseen mallineeseen kaikki yhteiset tiedot ja toiset vain poikkeavat tiedot (= kuva, ensi-ilta, kesto, tuotto, ikäraja, linkit, jne.). Piti oikein hiekkalaatikossa kokeilla miltä se oikein näyttää - omasta mielestäni selkeämpi. Halutessa voisi laittaa jopa kolme mallinetta (yksi yhteisille tiedoille ja 1. ja 2. osan poikkeaville tiedoille (ja kuville) omat).--Nedergard 1. huhtikuuta 2011 kello 17.26 (EEST)
Oikea reuna veisi paljon tilaa. Mutta nojoo, voisihan tuota koittaa. Ota ihmeessä pois imdb2 ja muut jos siltä tuntuu! (Toisaalta nehän ei ole edes pakollisia parametrejä...) --URunICon 1. huhtikuuta 2011 kello 17.46 (EEST)
Lisätilan tarve johtuu oikeastaan vain kuvien koosta - rivimääräisesti lisää tulee vain 4 otsikkoriviä. Omasta mielestäni toimii paremmin (mutta voin toki olla sokea omalle ehdotukselleni...).
Jos tuohon mallineeseen laitettaisin kaikki mahdolliset parametrit, siitä tulisi varsin hankala. Mielestäni on parempi sisällyttää sinne vain sellaisia, jotka ovat yhteisiä kaikille elokuville (tai jokseenkin suurelle osalle).--Nedergard 2. huhtikuuta 2011 kello 09.33 (EEST)

SFDB on turha[muokkaa wikitekstiä]

mikä järki mallineeseen on lisätä ruotsinkielinen SFDB?? aivan turha omastamielestäni pois välittömästi. --Zunter 21. kesäkuuta 2011 kello 13.07 (EEST)

Asiasta keskustellaan täällä.--Nedergard 22. kesäkuuta 2011 kello 10.22 (EEST)

Teatterilevitys[muokkaa wikitekstiä]

Mitenkäs tämän teatterilevityksen kanssa? Miten se pitäisi olla järkevämmin ja voisi olla erikseen myös video/DVD levitys. --Griffelkin 2. heinäkuuta 2011 kello 16.49 (EEST)

Suurin ongelma teatteri- tai muussa levityksessä on tiedon muuttuminen. Ongelmia: 1) teatteri-, video-, dvd-, bluray- tai joku muu (mahd. tuleva) levitystapa? 2) Vuosi? Levittäjä voi vaihtua vuosien kuluessa. 3) Minkä maan levitys? Teoriassa pitäisi ehkä olla alkuperämaa ja Suomi (kuten ensi-ilta).
Levitystiedot paisuvat hyvin nopeasti suhteettoman pitkäksi listaksi (katso esim. Psyko). Mallineen muut tiedot ovat vakaita (paitsi tuotto ja katsojamäärä). En ottaisi tällaista (potentiaalisesti erittäin) suurta päivitystä vaativaa kohtaa mallineeseen. Provokatiivisesti voisin myös kysyä, ketä tätä tietoa tarvitsee? Omasta mielestäni tämä on turhaa nippelitietoa.--Nedergard 3. heinäkuuta 2011 kello 06.16 (EEST)
Samaa mieltä. –Crimson Cherry Blossom™ 3. heinäkuuta 2011 kello 06.28 (EEST)

Radikaali ehdotus mallinemuutoksesta[muokkaa wikitekstiä]

Elokuvamalline on alkanut paisua varsin kattavaksi. Kaikki käyttäjät eivät ole hyväksyneet kaikkia uusia lisäyksiä. Siksi ehdottaisin radikaalia uudistusta, jossa mallineen tietoihin kuuluu vain perusasiat, mutta sen lisäksi elokuva-artikkelin voisi halutessaan lisätä "Elokuva tiedot" -osion, jossa voisi (melkein) mielin määrin mainita elokuvan tekijöitä. Samalla osio antaisi mahdollisuuden kertoa esim. kuvasuhteesta, värillisyydestä, 3D- tai muista jipoista, DVD-versioista yms., jotka nykyään pitää keinotekoisesti upottaa artikkeliin jos ne haluaa mainita tai ovat merkittäviä. Esimerkki löytyy täältä. Siellä on pelkistetty malline sekä "Elokuva tiedot" -osio, joka on kopioitu fr-wikin Avatar-artikkelista (käänsin nopeasti vain nuo pääotsikot, unohtakaa puuttuvat mallineet yms) - tarvittaessa tiedosita voisi tehdä mallipohjan (ei mallinetta), jossa olisi mahdollisimman moni tärkeistä kohdista. Mielipiteitä?

Ensi-iltavuoteen on mieleni tehnyt puuttua aiemmin. Lieneekö sekin amerikkalaista hapatusta, kun mielestäni yleensä puhutaan valmistumisvuodesta. Muuten kyllä mielenkiintoinen karsittu malline. Pahaa tekee kuvaajan ym. tekijöiden poistaminen, mutta olkoon niin, jotta saadaan asia eteenpäin. --Abc10 3. syyskuuta 2011 kello 17.28 (EEST)
Ensi-iltavuosi on julkaisuvuosi ja se on mielestäni perustellumpi, koska juuri ensi-iltavuonna elokuva tuli kaikkien nähtäväksi eli vasta siitä hetkestä alkaen elokuvalla on voinut olla vaikutus (katsojiin, kriitikoihin, muihin elokuvantekijöihin). Jos elokuva on valmistunut paljon ennen ensi-iltaa (enemmän kuin yksi vuosi), siitä riittää varmasti tekstiä kokonaiseen kappaleeseen itse artikkelissa (esimerkkinä vaikka Jane Russellin tähdittämä klassikkolänkkäri Lainsuojaton, joka valmistui 1941, vedettiin pois levityksestä yhden viikon jälkeen 1943 ja virallinen ensi-ilta oli vasta 1946).
Tekijöiden poistamisesta musiikki ja kuvaaja arveluttivat kyllä - mutta lähdin siitä, mitkä tiedot elokuvasta aina (muualla) mainitaan.. Käsikirjoittajaakaan ei aina mainita, mutta elokuvan pohjalla oleva teos kyllä usein, jonka takia käsikirjoittajakin on mainittava. Tietolaatikossa olevien tekijöiden ja tietojen määrästä voi toki keskustella - mutta jokaiselle tekijälle löytyy aina hyvä peruste (kuvaukselle esim. Sven Nykvist tai Vilmos Zsigmond, puvustukselle Edith Head (vaikka Oscareita en arvostakaan, mutta 35 ehdokkuutta ja 8 palkintoa on jo aikamoinen saavutus) jne. jne.). Eli raja pitää vetää johonkin. Ja mieluiten niin, että mallineessa on vain perustiedot ja kaikki muu Elokuvan tiedot -osiossa. Muutoin malline paisuu (taas) suhteettoman suureksi.--Nedergard 3. syyskuuta 2011 kello 18.34 (EEST)
Elonet ilmoittaa valmistumisvuoden, ja se saattaa erota vuodella ensi-iltavuodesta. Kotimaisten elokuvien kohdalla ensi-illan voi kaivaa Esitystiedot-välilehdeltä. IMDb ilmoittaa ensi-iltavuoden, mutta kirjallisuudessa ja alan lehdissä puhutaan mielestäni enemmän valmistumisvuodesta. --Abc10 3. syyskuuta 2011 kello 19.05 (EEST)

Tyylilaji[muokkaa wikitekstiä]

Otettiin sitten tuo yläpuolella oleva tiivistetty malline-ehdotus käyttöön tai ei, tuohon leffan tietotaulukkoon pitäisi mielestäni ehdottomasti lisätä tyylilaji-sarake. Nyt tyylilaji puuttuu monista leffoista kokonaan, ja useimmissakin elokuvissa mainitaan vain yksi tyylilaji (esim. NN on draamaelokuva vuodelta X), vaikka elokuva edustaisikin monta genreä (esim. Kellopeli Appelsiini on sekä draama että scifi). --Miihkali (artikuloi) 29. marraskuuta 2011 kello 18.05 (EET)

En kannata. Lajityypit ovat usein niin häilyväisiä, että mielestäni oikea luokitus on riittävä. Draamaelokuva on puolestaan niin epämääräinen, että sitä pitäisi käyttää vain, jos elokuvaa ei muuten pysty luokittelemaan (kaikki elokuvat ovat draamoja...).--Nedergard 22. tammikuuta 2012 kello 09.28 (EET)
Samaa mieltä. Erityisesti kauttaviivalla tehdyt kahden tyylilajin yhdistelyt saisivat pysyä poissa Wikipediasta. Iivarius 22. tammikuuta 2012 kello 13.51 (EET)

Studio[muokkaa wikitekstiä]

Sopisiko mallineeseen Tuotantoyhtiö -sarakkeen yläpuolelle Studio -sarake, niin kuin englanninkielisessä Wikipediassa? Esim. Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa tuotanoyhtiö olisi tuo Universal Pictures ja studio Amblin Entertainment. --ATL (keskustelu) 11. heinäkuuta 2012 kello 15.11 (EEST)

En kannata. en-wikin "Studio" tarkoittaa tuotantoyhtiötä ja se meillä jo on. En-wikin lisämäärite johtuu siitä, että siellä ei ole "tuotantoyhtiö" -mainintaa, mutta sen sijaan "levitysyhtiö" (mitä en ole koskaan tajunnut, koska levitysyhtiö muuttuu). Tässä fi-wiki on tarkempi, koska meillä kerrotaan vain se muuttumaton tieto tuotantoyhtiöistä.--Nedergard (keskustelu) 11. heinäkuuta 2012 kello 15.34 (EEST)

USD vai $?[muokkaa wikitekstiä]

Kun merkitsee mallineeseen elokuvan budjetin ja/tai tuoton, tulisiko käyttää lyhennettä USD vai symbolia $? Kumpaa tulisi suosia? --Cary (keskustelu) 16. heinäkuuta 2012 kello 20.57 (EEST)

Itse kirjoitan aina [[Yhdysvaltain dollari|dollaria]]. Erilaisia lyhennemerkkejä tai valuuttalyhenteitä (esim. USD) en suosisi, koska jos mennään vähänkin tuntemattomampaan valuuttaan, niin niitä ei tunnista. Ja jos lyhenteitä kuitenkin käyttää, niin myös ne tulisi linkittää valuutta-artikkeliin (jottei pääse syntymään epäselvyyksiä; monikansallisisssa elokuvissa kaikilla tekijämailla saattaa olla esim. juuri dollari käytössä...).--Nedergard (keskustelu) 17. heinäkuuta 2012 kello 14.19 (EEST)
Kumpikaan ei tietääkseni ole käytössä dollarin suomenkielisenä lyhenteenä. --Abc10 (keskustelu) 10. elokuuta 2012 kello 21.15 (EEST)
Olen miettinyt samaa... Ja aika fiilistuntumalta tuo menee omalla kohdalla. EUR ja USD taitaa olla mun vakiot (+linkitys tietenkin valuuttaan). Nämä ei tuonut itselle yhteisymmärrystä miten mitäisi toimia.12 --OneMember (keskustelu) 18. helmikuuta 2017 kello 04.56 (EET)

Ehdotus ikärajan poistamisesta[muokkaa wikitekstiä]

Ehdottaisin ikärajan poistamista elokuvamallineesta, koska:

  1. Elokuva-mallineessa tulisi olla pysyvää tietoa, jota ei tarvitse päivittää
  2. Ikärajan Suomi-kohtaisuus ei aina ole välttämättä selvä lukijalle
  3. Ikärajat ovat muuttuneet nopeasti viime vuosina -> wikipedian ikärajamerkinnät ovat (mahdollisesti) vanhentuneet
  4. Elonet ei enää ole ikärajojen ajantasainen lähde vaan Meku eli ikäraja tarvitsee erillisen lähdemerkinnän ja kaikki Elonetistä saadut ikärajat on tarkistettava Mekusta
  5. Tavallinen lukija ei voi hakea elokuvia ikärajan perusteella, jollei ikärajaa ole mainittu leipätekstissä

Keskustelu on vapaa:--Nedergard (keskustelu) 4. elokuuta 2012 kello 20.04 (EEST)

Mikä tahansa muutos, jolla se typerä ikärajapallo saadaan pois, on kannatettava. --Otrfan (keskustelu) 4. elokuuta 2012 kello 20.10 (EEST)
Hetken tuumailtuani kannatan ikärajan poistamista. Paitsi että se pallo näyttää hölmöltä mallineessa, niin olen samaa mieltä Nedergardin neljännen syyn kohdalla. Näiden ikärajamuutosten perässä juokseminen on harvinaisen turhauttaa. --Opossumi (keskustelu) 4. elokuuta 2012 kello 20.43 (EEST)
Kannatan poistoa Nedergardin perustein. Halutessaan voi lisätä aiheesta muualla -osaan tekstimuotoisen linkin Mekuun. Ei kuitenkaan mitään pallukoita, mallineita eikä tehostevärejä, vaan ainoastaan tavallinen linkki, jos joku haluaa. --Abc10 (keskustelu) 4. elokuuta 2012 kello 20.52 (EEST)
Ei poisteta. Tästä on keskusteltu aiemminkin, ja päädyttiin siihen ettei poisteta. Vastineet:

Elokuva-mallineessa tulisi olla pysyvää tietoa, jota ei tarvitse päivittää

Ikärajoja ei tarvitse yleensä päivittää, ne kerran päätetään ja harvemmin muutetaan.

Ikärajan Suomi-kohtaisuus ei aina ole välttämättä selvä lukijalle

Tarvittaessa tämän voi painottaa. Kuitenkin nyt ollaan fiwikissä ja lisäksi pallukan klikkaus ohjaa ikärajoista kertovaan artikkeliin.

Ikärajat ovat muuttuneet nopeasti viime vuosina -> wikipedian ikärajamerkinnät ovat (mahdollisesti) vanhentuneet

Malline päivitti automaattisesti vanhat ikärajat uusiin.

Elonet ei enää ole ikärajojen ajantasainen lähde vaan Meku eli ikäraja tarvitsee erillisen lähdemerkinnän ja kaikki Elonetistä saadut ikärajat on tarkistettava Mekusta

Botilla voi tehdä tämän.

Tavallinen lukija ei voi hakea elokuvia ikärajan perusteella, jollei ikärajaa ole mainittu leipätekstissä

Täh? Tätä kohtaa en tajunnut, voisitko selventää. --Olli keskustelu 7. elokuuta 2012 kello 17.42 (EEST)
Elokuvan ikäraja muuttuu mahdollisesti aina kun se tarkastetaan. Ja se on tarkastettava aina kun levittäjä on eri kuin alkuperäinen levittäjä. Ilman tarkastusta ikäraja on K-18 (Pieni talo preerialla (televisiosarja) oli hetken K-18, koska tarkastusmaksu perustuu minuutteihin ja tarkastamatta jättäminen säästää paljon rahaa). MEKUn ikärajatietokanta antaa käyttäjille mahdollisuuden kommentoida ikärajan sopivuutta -> ikäraja ei enää riipu levittäjän tarkastuspyynnöstä vaan voi myös muuttua milloin tahansa katsojapalautteen perusteella.--Nedergard (keskustelu) 10. elokuuta 2012 kello 19.19 (EEST)
"Malline päivitti automaattisesti vanhat ikärajat uusiin." Joo, niin teki. Mutta ne vanhat ikärajat ovat edelleen artikkelin lähdekoodissa. Tietojen muuttaminen mallineen avulla on vähän epäilyttävää, jos itse artikkeliin jää se vanha tieto. Mitä jos viiden vuoden päästä ikärajoja taas rukataan ja malline kääntää tiedon väärin artikkelissa olevan vanhan ikätiedon perusteella? Pieleen meni. Mallineen avulla voi tietenkin korvata jonkinlaista tietoa, mutta pitkällä tähtäimellä se vain luo enemmän ongelmia kuin mitä aluperin oli.--Nedergard (keskustelu) 10. elokuuta 2012 kello 19.19 (EEST)
"Botilla voi tehdä tämän." Jaa miten? Miten botti tietää, mikä elokuva MEKUn tietokannassa vastaa Wikipedian artikkelia ko. elokuvasta? Puhumattakaan siitä, että ko. botti todennäköisesti estettäisiin MEKUn tietokannasta vihamielisenä hyökkäyksenä... Botti voi tehdä vain muutokset, jotka sille sanotaan - eli jonkun ihmisen pitäisi tehdä lista elokuvista joilla on tietty ikäraja + mikä niiden wikinimi on.--Nedergard (keskustelu) 10. elokuuta 2012 kello 19.19 (EEST)
Tuo hakuhomma. Kokeilin K-15-hakua ja voit itse todeta miten hyödyllinen se oli. Laiskoille lukijoille: ei tuolla saa K15-elokuvalistaa.--Nedergard (keskustelu) 10. elokuuta 2012 kello 19.19 (EEST)
Jälkikommentti hakuun: Eihän käyttäjät voi nyt edes hakea elokuvia niiden oikeilla ikärajoilla, koska muutos ei ole lähdekoodissa (johon hakutoiminto kohdistuu) vaan mallineessa...--Nedergard (keskustelu) 12. elokuuta 2012 kello 16.15 (EEST)

Ei tämä mikään yleisömenestys ollut, mutta 3 + ehdotuksen tekijä kannatti poistoa ja yksi vastusti. Eli voitaneen poista. Menee ainakin demokraattisemmin kuin monet muut aikaisemmat muutokset.--Nedergard (keskustelu) 20. elokuuta 2012 kello 19.41 (EEST)

Poistetaan vaan. Täällä on jo sekaisin Elonetin ja Mekun ikärajoja. --Stryn (keskustelu) 28. marraskuuta 2012 kello 19.08 (EET)
Tuo kuvastaa hyvin nykytilannetta: viralliset ikärajat ovat VAIN Mekussa, Elonetissä näiden tietojen päivitys loppui vuoden 2011 lopussa. Poistan nyt tuon ikärajakohdan. Katsotaan, miten yhteisö reagoi siihen.--Nedergard (keskustelu) 28. marraskuuta 2012 kello 20.14 (EET)
Kun Ikäraja-parametri on nyt poistettu mallineen toiminnoista, sen ja siihen kohdistuvat viittaukset voisi varmaan poistaa myös mallineen käyttöohjeista. --Risukarhi (keskustelu) 29. joulukuuta 2012 kello 15.27 (EET)
Vieläkään ei ole mallinteen ohjeista poistettu ikärajaa. --BladeJ 22. toukokuuta 2013 kello 23.07 (EEST)

Pari keskeistä tietoa[muokkaa wikitekstiä]

Elokuvamallineesta on jäänyt pois muutama aivan keskeinen tieto: kuvasuhde ja värillisyys. Myös genre on melko tärkeä tieto. --Drefer (keskustelu) 30. joulukuuta 2012 kello 21.40 (EET)

Enpä kyllä tiedä noiden keskeisyydestä. Genre ehkä, mutta ei välttämättä ole aina parilla sanalla selitettävissä. Mieluummin nykyisestäkin mallineen sisällöstä voisi ehkä jättää jotain pois. --Otrfan (keskustelu) 30. joulukuuta 2012 kello 21.50 (EET)

Elonet[muokkaa wikitekstiä]

Elonet on muuttanut ulkoasunsa lisäksi tietokantansa linkkien muodon "...elonet.fi/title/ek2dmm/" muotoon "...elonet.fi/fi/elokuva/110974". Vanhalla tunnisteella olevat linkit ohjaavat ainakin vielä oikeaan paikkaan, mutta tässä ja muissa Elonet-parametrin sisältävissä mallineissa ({{Elonet}}, {{Näyttelijä}} jne.) ei uusi numerotunniste vaikuttaisi toimivan. Saisiko tätä toimimaan mitenkään siten, että molemmat tunnisteet toimisivat? 85.194.253.105 6. marraskuuta 2013 kello 13.03 (EET)

Muokkasin mallineesta alasivulleni Käyttäjä:Ejs-80/k sellaisen version, jossa on ratkaisu tuohon. Ratkaisu olettaa, että uusissa Elonet-tunnisteissa on aina ensimmäisenä numero 1 ja vanhoissa jokin muu kirjain (tai numero). Ensin mainitussa tapauksessa muodostuu uudentyyppinen ja jälkimmäisessä tapauksessa vanhantyyppinen linkki. Mikäli edellä mainittu oletus on oikein, voisin korvata elokuvamallineen tuolla alasivullani olevalla uudella versiolla. Sitä voi kokeilla esikatselussa korvaamalla mallineen nimen (”Elokuva”) tekstillä Käyttäjä:Ejs-80/k. Jos oletus on väärin, on tehtävä vielä jotain muuta tai etsittävä erilainen ratkaisu. –Ejs-80 7. marraskuuta 2013 kello 11.44 (EET)
Kaikissa uusissa numerotunnisteissa ei vaikuttaisi aina olevan ensimmäisenä merkkinä "1", mutta joku numero kylläkin. Vanhat tunnisteet alkavat aina käsittääkseni joko kirjaimilla "ek" tai "is" (elokuvien osalta). Voisiko malline toimia siis siten, että jos Elonet-parametri alkaa em. kirjaimilla, niin malline tunnistaisi sen vanhaksi tunnisteeksi. Vastaavasti kaikki muut (numerolla alkavat?) tunnisteet malline tunnistaisi uudentyyppisiksi tunnisteiksi. 85.194.253.105 7. marraskuuta 2013 kello 12.19 (EET)
Muutin tuota alasivullani olevaa elokuvamallinetta ehdotuksesi suuntaan. Nyt se tuottaa ek- ja is-alkuisille tunnisteille Elonet-linkin vanhassa muodossa ja muille uudentyyppisen linkin. –Ejs-80 7. marraskuuta 2013 kello 13.27 (EET)
Joo, nyt vaikuttaisi toimivan. Vielä jos saisi tietokannan henkilö- ja yrityssivujen tunnisteet kuntoon. Henkilöjen tunnisteet muuttuivat muodosta "...elonet.fi/name/he4se3/" muotoon "...elonet.fi/fi/henkilo/223419". Yritysten taas muodosta "...elonet.fi/company/yh4kt9/" muotoon "...elonet.fi/fi/yhtio/213597". Eli henkilöillä vaikuttaisi olevan vanhanmallinen tunniste aina "he"-alkuinen ja yritysten "yh"-alkuinen. Tässä muuten päivitystä kaipaavat mallineet. 85.194.253.105 7. marraskuuta 2013 kello 17.41 (EET)
Tässä muutamasta linkittämästäsi mallineesta sellaiset versiot, joissa sekä vanhan- että uudenmalliset tunnisteet toimivat (ovat vielä alasivuilla): Elonet, Elonet-h & Elonet-yhtiö. Pitää katsella noita muita myöhemmin, kun on aikaa. –Ejs-80 8. marraskuuta 2013 kello 00.26 (EET)
Uudistus on kuulemma kesken, ja saamani tiedon mukaan vanhat osoitteet alkavat toimia jonkin ajan kuluttua, eli vielä ei pidä tehdä mihinkään mitään muutoksia, ennen kuin nähdään lopullinen tilanne. --Abc10 (keskustelu) 7. marraskuuta 2013 kello 12.29 (EET)
Lisäisin mielelläni tähänkin mallineeseen tuen uudentyyppisille Elonet-linkeille, koska yllä esitetyssä toteutuksessa vanhat tunnisteet tuottaisivat samanlaiset linkit kuin ennenkin. Lisäksi ilman muutosta uuden elokuva-artikkelin luoja ei voi lisätä mallineeseen toimivaa Elonet-linkkiä, ellei ole jollakin tavalla saanut vanhaa tunnistetta tietoonsa. –Ejs-80 10. marraskuuta 2013 kello 01.31 (EET)
Näyttää siltä, että mitään ei ole tuolle linkkiasialle ainakaan vielä tapahtunut, joten lisää vain, kunhan mitään ei poistu. --Abc10 (keskustelu) 10. marraskuuta 2013 kello 08.31 (EET)
OK, tehty. –Ejs-80 10. marraskuuta 2013 kello 16.17 (EET)

Ruotsinkielinen nimi mallineeseen?[muokkaa wikitekstiä]

Olisiko tässä mitään järkeä? Tai järkeähän siinä olisi ainakin hitunen, mutta mikä on hyöty lukijalle? --Memasa (keskustelu) 19. heinäkuuta 2014 kello 13.47 (EEST)

En näkisi syytä kolmannelle nimelle (suomenkielisen ja alkuperäisen nimen lisäksi). Halutessa sivun laidasta pääsee ruotsinkieliseen wikiin (ehkä), niin eiköhän se kata kyseisen tarpeen. --OneMember (keskustelu) 18. helmikuuta 2017 kello 04.41 (EET)

nimi-suomi[muokkaa wikitekstiä]

Eikö tuon parametrin pakollisuuden voisi poistaa? Ei tuo mitään lisäarvoa tietolaatikolle.-Henswick (keskustelu) 14. heinäkuuta 2017 kello 14.36 (EEST)

Ainakin jos nimi on sama suomenkieliselle julkaisulle (tai ei ole suomennettua nimeä) tuolle parametrille ei ole mitään järkevää perustetta. Ipr1 (keskustelu) 16. marraskuuta 2017 kello 12.08 (EET)

Wikidata-tuki?[muokkaa wikitekstiä]

Mallineen luokan mukaan osaisi käyttää wikidataa mutta ainakaan ei näytä käytännössä osaavan hakea tietoja wikidatasta. Onko tuo kesken oleva/tuleva ominaisuus? Ipr1 (keskustelu) 16. marraskuuta 2017 kello 12.19 (EET)

Mallineeseen voisi tehdä muutoksia tuen lisäämiseen ja toimintojen selkeyttämiseen, mallina voinee käyttää {{Videopeli}} nykyistä toteutusta, joka näyttää omaan silmään selkeimmältä. Ipr1 (keskustelu) 16. marraskuuta 2017 kello 13.07 (EET)