Keskustelu:Etelä-Afrikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Itsenäisyys vuonna 1910, 1931 vai 1961?[muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan viereisessä taulukossa lukee, että Etelä-Afrikka olisi itsenäistynyt jo vuonna 1910. Ja sitten tekstissä vielä mainitaan kyseisen valtion tulevan "itsenäiseksi" kruunun alaiseksi dominioksi vuonna 1931. Vai onko maalla mitään tarkkaa virallista itsenäisyyspäivää? Kommentin jätti 84.230.230.144 (keskustelu – muokkaukset).

Hyvä kysymys. Nuo Britannian siirtomaat ovat tässä suhteessa vähän vaikeita, kun sellaista selkeää päivää ei todellakaan usein ole, vaan itsenäistyminen on tapahtunut vaiheittain ja edelleen monilla mailla on valtionpäämiehenä UK:n monarkki. Etelä-Afrikan tapauksessa vuosi 1910 on se, milloin silloiset Kapmaan, Oranjen ja Transvaalin provinssit yhdistyivät luoden "Etelä-Afrikka"-nimisen poliittisen toimijan. 1931 on taas ehkä perintesemmän näkemyksen mukainen itsenäistyminen, sillä "dominio" vastasi suhteessaan Lontooseen suurin piirtein nykyisen Australian ja Kanadan suhdetta, muutamin lievennyksin. 1961 taas ei enää ole itsehallinnon kannalta merkittävä, vaan on enemmänkin muodollinen irtisanoutuminen monarkiasta, eräänlainen "vallankumous". --thule 27. elokuuta 2006 kello 13.48 (UTC)
Itsenäistymisen voisi jakaa kolmeen eri vaiheeseen:
- Yhdistyminen 1910: Etelä-Afrikasta tuli oma poliittinen kokonaisuus
- Westminsterin säädös 1931: Dominio, joka on vielä UK:n kontrollissa, mutta silti laaja itsehallinto (voisi verrata nykyiseen Cookinsaariin)
- Tasavalta 1961: Lopulliset siteet Lontooseen katkaistiin
 –Kommentin jätti 84.230.230.144 (keskustelu) 27. elokuuta 2006 kello 16.45
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Arkistoitu vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli Afrikan suurvallasta. --Joonasl (kerro) 18. elokuuta 2007 kello 09.55 (UTC)

Rikollisuudesta pitäisi olla oma artikkelinsa koska maa on väkivaltaisimpia, mm. Crime in South Africa, South African farm attacks [1]. Etelä-Afrikasta on vallanvaihdoksen jälkeen lähtenyt arviolta 400 000 runsaasta viidestä miljoonasta valkoisesta myös tämän voisi mainita jos ei ole jo mainittu. Myös nykyhallinnon huonosta HIV-epidemian hallinnasta voisi kertoa jotain lisää [2][3]. Maantieteestä, eläimistöstä ja kasvillisuudesta on kerrottu vähän tai ei ollenkaan. Toivoisin että näitä esittämiäni kohtia lisätään ja parannetaan jos artikkelista halutaan suositeltu. --Zxc 19. elokuuta 2007 kello 02.25 (UTC)
Zxc:n esittelmien puutteiden lisäksi ainakin Etelä-Afrikan ulkopolitiikasta voisi kertoa. Maa on ymmärtääkseni sangen tärkeä vaikuttaja eteläisen Afrikan politiikassa (mm. Zimbabwen kysymys yms.). Lisäksi kulttuuriosiossa olevia tietoja voisi jonkin verran siirtää pääartikkeliin Etelä-Afrikan kulttuuri. Muutenkin pääartikkeleita saisi olla enemmän (esim. Etelä-Afrikan urheilu, Etelä-Afrikan terveydenhuolto, Etelä-Afrikan maantiede, Etelä-Afrikan talous jne.) Samoin kappaleet Etelä-Afrikan liikenne ja Koulutus puuttuvat. --Green Bonsai 19. elokuuta 2007 kello 10.45 (UTC)
Maantiede-osio oikeastaan surkea, erittäin lyhyt. Pääartikkelikin puuttuu. Olisi hyvä jos siinä olisi osioita kuten eläimistö ja kasvisto, vesistöt, maaperä + kallioperä + maankäyttö yms... Eli maantiedettä. --kallerna 20. elokuuta 2007 kello 13.20 (UTC)
Historia-osiota voisi ehkä vähän tiivistää. Erityisesti politiikka- ja kulttuuriosioista vois tehdä ne pääartikkelit ja siirtää osan tekstiä niihin. Muista aiheista ei mun mielestä ne pääartikkelit ole niin oleellisia. Kallernalla oli hyviä ehdotuksia, että mitä siihen maantiedeosioon vois kirjottaa. Lähteitä on sopivasti, paikoitellen valokuvia vois olla enemmänkin. --Velma 23. elokuuta 2007 kello 12.40 (UTC)
Historiaosiotahan on jo tiivistetty kahteen otteeseen! Ensin pääartikkeleista artikkeliin Etelä-Afrikan historia ja sitten vielä siitä tähän artikkeliin! :) --Joonasl (kerro) 23. elokuuta 2007 kello 12.44 (UTC)
Musiikki-osiossa voisi kertoa myös maan afrikaansinkielisestä musiikkiskenestä. --Silenzio 23. elokuuta 2007 kello 12.53 (UTC)

Artikkelissa: "muuttanut lähes 17 000 IT-ammattilaista". Mitä ihmeen IT-ammattilaisia? IT on lyhenne information technologysta ja lähteessä sanotaan: "almost 17 000 science and technology professions (about 1% of the total science and technology workforce), left the country between 1994 and 2001." Virhe pitäisi korjata. Tiede- ja teknologiatyölaisia tai jotain sinne päin. Myöskään kohtaan "Maastamuuton keskeinen vaikutin" ei löydy tukea annetusta lähteestä: "While reasons for emigration are varied, and unique to individuals, many choose to settle in more developed countries in Europe or North America, where the earning potential for skilled labour tends to be higher." Ei tuotakaan voi nyt noin suomentaa.

Maastamuuton kokonaismääristä olisi myös hyvä saada jotain tilastoja. Ei pelkästään tiedeammattilaisten muutosta. Eikö esimerkiksi tuo HS:n artikkeli kelpaa lähteeksi: "Etelä-Afrikasta on vallanvaihdoksen jälkeen lähtenyt arviolta 400 000 runsaasta viidestä miljoonasta valkoisesta. Valtaosa heistä on ollut kaksoiskansalaisuuden omaavia brittejä, joille lähteminen on ollut helpompaa kuin 350 vuotta Etelä-Afrikassa asuneille". --Zxc 31. elokuuta 2007 kello 19.55 (UTC)

Lisäsin toisenkin lähteen, jonka mukaan taloudelliset kysymykset ovat suurin yksittäinen maastamuuttoon vaikuttava motiivi. En tarkoituksella viitsinyt laittaa artikkeliin aiheesta jotain banaalia latteutta, kuten "Maasta muuton motiivit ovat monimaisia ja yksilöstä riippuvia".--Joonasl (kerro) 1. syyskuuta 2007 kello 06.17 (UTC)

Mix nimi on jokaisella virallisella kielellä? näyttää TOSI tyhmältä? Kommentin jätti 88.112.127.15 (keskustelu – muokkaukset).

Six ku maassa saattuu olemaan virallisia kieliä muutamia. Tiettyjen kielten nimitysten pudottaminen pois listasta olisi täysin omavaltaista. Tieto ennen ulkonäköä. --qWerk 11. helmikuuta 2008 kello 12.34 (UTC)
OK88.112.127.15 11. helmikuuta 2008 kello 17.02 (UTC)
Voiko nimien fontin kokoa pienentää? J.K Nakkila 7. toukokuuta 2009 kello 12.49 (EEST)[vastaa]
Pienensin. Olihan se vähän hassua, että puolet mallineen korkeudesta oli virallisia nimiä. Samulili 7. toukokuuta 2009 kello 13.37 (EEST)[vastaa]

Tuo artikkelin infobox on aika kauhean näköinen, kun nimiä on noin paljon, ja vielä kun fontti on noin iso. Voisi laittaa vaikka samanlailla, kuin mitä en-wikissä on [4]. --djlordi 11. elokuuta 2010 kello 19.01 (EEST)[vastaa]

Ehdottomasti noin miten en-wikissä on. Nykyinen näyttää vandalismilta. TuMi 25. maaliskuuta 2011 kello 10.47 (EET)[vastaa]
Yritin säätää avattavaksi listaksi en-wikin tapaan. Toteutus ei ole ehkä vielä ihan optimaalinen, mutta mielestäni ainakin paljon siistimpi kuin aikaisempi. --Ryhanen 20. heinäkuuta 2011 kello 19.46 (EEST)[vastaa]

Miksei mitään mainintaa? On kuitenkin Olympialaisten jälkeen suurin tapahtuma maailmassa.84.251.151.178 31. maaliskuuta 2008 kello 17.05 (UTC)

Maatilahyökkäykset[muokkaa wikitekstiä]

Onko mahdollista siirtää omaksi artikkelikseen? Aiheesta kun saisi reilun pitusisen näkökulmien ja raporttien määrän johdosta. J.K Nakkila 17. joulukuuta 2009 kello 22.32 (EET)[vastaa]

Voisihan sen erottaa omaksi artikkelikseen ja tiivistää täällä. --Joonasl (kerro) 17. joulukuuta 2009 kello 22.38 (EET)[vastaa]
Tehty, Etelä-Afrikan maatilahyökkäykset. J.K Nakkila 17. joulukuuta 2009 kello 23.26 (EET)[vastaa]
Mainio artikkeli. Tiivistin täältä ja linkitin pääartikkeliin. --Joonasl (kerro) 18. joulukuuta 2009 kello 09.53 (EET)[vastaa]
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Arkistoitu vertaisarviointi 2[muokkaa wikitekstiä]

Valittu suositelluksi vuonna 2007. Rakenne erilainen kuin muissa valtioartikkeleissa. Huomaattekö sisällön vanhentuneen toivottomasti joiltakin osin; ainakaan urheilusta mä en osaa sanoa mitään. Numeroiden päivitys on normaalipuurtamista, mutta käsiteltyjen aihepiirien tarkastelu on haastavampaa. Itse huomaan ilmaston puuttuvan ja lisään sen lähipäivinä. EDIT olihan se siellä. Tavoitteena suositellun tason ylläpitäminen. --Tappinen (keskustelu) 13. huhtikuuta 2014 kello 10.31 (EEST)[vastaa]

No pidemmän aikaa olen ihmetellyt koukeroista "Apartheid-järjestelmän purkaminen", josta olen kirjoittanut sitä käsittelevän artikkelin keskustelusivullekin. Aina kaikki on niin järjestelmiä ja systeemejä. --Hartz (keskustelu) 13. huhtikuuta 2014 kello 11.02 (EEST)[vastaa]

Lisää löytöjä: kahdeksan kertaa "viime vuosina"; yhdeksän kertaa "nykyinen/nykyisin", joista osa ei ole vanhentunut. --Tappinen (keskustelu) 14. huhtikuuta 2014 kello 18.32 (EEST)[vastaa]

pääkaupungit?[muokkaa wikitekstiä]

Pääkaupungit ovat siis lakiasäätävä, hallinnollinen ja juridinen. Sanakirjan mukaan juridinen tarkoittaa "lainopillinen", eli miten se eroaa lakiasäätävästä? Muutenkin nuo ovat aika erikoisia: jokaisessa hallitaan/päätetään kai jotain? 193.210.193.109 25. huhtikuuta 2024 kello 18.13 (EEST)[vastaa]

Maan pääkaupungit on jaettu kolmen hallinnon haaran mukaan. Bloemfontain on oikeudellinen pääkaupunki, jossa on tärkeä perustuslakituomioistuin, Pretoria hallinnollinen ja Kapkaupunki parlamentin kotipaikka eli lakiasäätävä pääkaupunki. On tärkeää ymmärtää, että lakeja säädetään ja niiden toimeenpanoa toteutetaan eri paikoissa, ja ainakin periaatteessa hyvä, kun ne ovat myös eri paikoissa. Kun aikoinaan asiasta kiisteltiin, aluepolitiikalla ja hajasijoituksella lienee roolinsa perusteluissa. Vähän kuten Albany on New Yorkin osavaltion pääkaupunki. Ja olisikohan myös historialla ja etnisyyksillä ollut sanottavaa. Beninissä Porto Novo on maan hallinnollinen pääkaupunki, mutta Cotonouta sanotaan bisnespääkaupungiksi, jossa asustaa sekä presidentti, että parlamentti.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 25. huhtikuuta 2024 kello 20.03 (EEST)[vastaa]