Kerttu Juntunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kerttu Kyhälä-Juntunen (ven. Кертту Карловна Юнтунен, 12. maaliskuuta 1924 Kiiskilampi, Oulun lääni14. heinäkuuta 1994[1]) oli neuvostoliittolainen kirjallisuuden suomentaja.

Kerttu Juntunen syntyi kansanedustaja Kalle Kyhälän maanviljelijäperheeseen. Lapuan liike kyyditti hänen isänsä Neuvostoliittoon vuonna 1930. Kerttu ja hänen äitinsä muuttivat vuonna 1931 Alavoiseen, jonne isä perusti sovhoosin. Vuonna 1934 perhe muutti Petroskoihin. Isä pidätettiin vuonna 1938 ja Kerttu karkotettiin äiteineen Äänisjärven Hirvisaarelle, josta he siirtyivät Soutjärven piiriin. Kerttu kävi metsätöissä ja pääsi seuraavana vuonna palaamaan Petroskoihin, jossa hän työskenteli lähettinä ja kirjastonhoitajana.[1]

Jatkosodan aikana Juntunen oli evakkona Kemerovon alueella. Palattuaan Petroskoihin vuonna 1945 hän työskenteli kirjastossa, kirjankuvittajana ja osallistui taidenäyttelyihin. Vuonna 1955 Juntunen pääsi opiskelemaan Petroskoin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden laitokselle. Valmistuttuaan hän työskenteli kirjallisuustoimittajana ja kääntäjänä. Juntunen on suomentanut neuvostoliittolaista kaunokirjallisuutta sekä kirjallisuus- ja yhteiskuntatieteellisiä teoksia.[1]

Juntunen hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi vuonna 1986. Hänelle on myönnetty Karjalan ansioituneen kulttuurityöntekijän arvonimi. Juntusen muistelmat ilmestyivät vuonna 1991 Carelia-aikakauslehdessä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Djužev, Ju.I.: Pisateli Karelii: Biobibliografitšeski slovar, s. 277. Petrozavodsk: Ostrova, 2006. ISBN 5-98686-006-3.