Keri Hilson
Keri Hilson | |
---|---|
Keri Hilson Radio Coca Cola Loungessa huhtikuussa 2009. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 5. joulukuuta 1982 Decatur, Georgia, Yhdysvallat |
Ammatti | Laulaja-lauluntekijä |
Muusikko | |
Aktiivisena | 2001– |
Tyylilajit | R&B, pop |
Levy-yhtiöt |
Zone 4 Mosley Music Interscope |
Aiheesta muualla | |
www.kerihilson.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Keri Lynn Hilson (s. 5. joulukuuta 1982 Decatur, Georgia[1]) on yhdysvaltalainen R&B -laulaja ja lauluntekijä. Hilson on tunnettu myös taustalaulajana monissa kirjoittamissaan kappaleissa. Hilson on kirjoittanut musiikkia eri artisteille vuodesta 2001.
Biografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaisvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keri Lynn Hilson syntyi vuonna 1982 Decaturissa Georgiassa. Hän aloitti pianonsoiton ja laulamisen ollessaan murrosiässä, ja hän on ollut aktiivisena muusikkona 14-vuotiaasta saakka. Hilsonista tuli lauluntekijä ja -kirjoittaja käydessään lukiota.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2007 Hilson oli mukana Timbalandin hiteissä "The Way I Are" ja "Scream", minkä jälkeen hän aloitti oman soolouransa. Hänen debyyttialbuminsa In a Perfect World... ilmestyi alkuvuodesta 2009[2], ja se sisälsi singlet "Energy", "Return the Favor", "Turnin' Me On" ja "Knock You Down". Kyseinen levy ylsi Billboard 200 -listalla ykköseksi. Levyllä vieraili isoja nimiä, kuten Lil Wayne, Kanye West, Ne-Yo ja Akon[3]. Levy myi kultaa.[4] Loppuvuodesta 2010 Hilson julkaisi toisen albuminsa No Boys Allowed. Levy ei menestynyt yhtä hyvin kuin ensimmäinen.
Artisteja, joille Hilson on kirjoittanut musiikkia, ovat muun Britney Spears, Toni Braxton, Chris Brown, Mary J. Blige, Usher, Ciara, The Pussycat Dolls, Diddy, Ludacris, Jennifer Lopez, Kelly Rowland, Nicole Scherzinger, Lloyd Banks, Keke Palmer, Omarion, Tiffany Evans ja Timbaland.[1]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2009: In a Perfect World...
- 2010: No Boys Allowed
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2008: "Energy"
- 2008: "Return the Favor"
- 2008: "Turnin Me On"
- 2009: "Knock You Down"
- 2009: "Slow Dance"
- 2009: "I Like"
- 2010: "Pretty Girl Rock"
- 2010: "One Night Stand"
- 2011: "Lose Control ft. Nelly"
Palkinnot ja ehdokkuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- BET Awards
- 2009, Paras uusi artisti (Voittaja)
- 2009, Paras R&B/pop-naisartisti (ehdokkuus)
- 2009, Katsojan valinta: ”Turnin Me On” w/ Lil Wayne (ehdokkuus)
- 2009, Paras yhteinen kappale: ”Turnin Me On” w/ Lil Wayne (ehdokkuus)
- 2011, Paras musiikkivideo (ehdokkuus)
- 2011, Paras R&B/pop-naisartisti (ehdokkuus)
- Urban Music Awards
- 2009, Paras albumi (ehdokkuus)
- 2009, Paras naislaulajan esitys (ehdokkuus)
- MTV Video Music Awards
- 2007, Monster Single of the Year: ”The Way I Are” w/ Timbaland (ehdokkuus)
- Grammy Awards
- 2010, Paras rap-yhteistyö: ”Knock You Down” w/ Kanye West, Ne-Yo (ehdokkuus)
- 2010, Paras uusi artisti (ehdokkuus)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://www.allmusic.com/artist/keri-hilson-p615713/biography
- ↑ http://www.mtv.com/news/articles/1607603/keri-hilson-grateful-debut-lps-many-delays.jhtml (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.billboard.com/artist/keri-hilson/chart-history/570704?f=367&g=Singles#/artist/keri-hilson/chart-history/570704?f=367&g=Single
- ↑ http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?resultpage=1&table=SEARCH_RESULTS&action=&title=&artist=keri%20hilson&format=&debutLP=&category=&sex=&releaseDate=&requestNo=&type=
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|