Kemiallinen rapautuminen
Kemiallinen rapautuminen on kallioperän rikkoutumista veteen liuenneiden happojen vaikutuksesta. Näitä happoja liukenee veteen ilmasta, maasta ja eloperäisestä aineksesta. Kalkkikiveä sisältävillä alueilla kemiallista rapautumista tapahtuu usein ja paljolti rapautuneesta kalkkikivialueesta käytetään nimitystä karstimaa. Karstimaan muotoja ovat tippukiviluolat ja romahtaneet entiset tippukiviluolat eli doliinit ja poljeet.[1] Mineraalit rapautuvat sitä helpommin, mitä enemmän olot, joissa ne ovat syntyneet, poikkeavat niiden nykyisestä ympäristöstä. Esimerkiksi syvällä maan sisällä kovassa paineessa syntyneet syväkivet rapautuvat pintakiviä helpommin.[2] Sellaisissa paikoissa, missä kallio on veden huuhtoma ja kallioperä sisältää suurirakeisia mineraaleja, syntyy joskus kuopanmuotoisia rapautumismuodostumia.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kemiallinen rapautuminen Sylvään koulu. 25.7.2014. Peda.net. Arkistoitu 3.2.2017. Viitattu 2.2.2017.
- ↑ Kalle Taipale & Matti Saarnisto: ”Rapautuminen”, Tulivuorista jääkausiin, s. 122–123. Porvoo: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16048-2.
- ↑ Aimo Kejonen, Tuomo Kesäläinen, Sakari Kielosto, Seppo I. Lahti, Veli-Pekka Salonen: ”Eroosio ja liukenemismuodot”, Suomen luolat, s. 48. Salakirjat, 2015. ISBN 978-952-5774-80-1.