Kelttiläinen taide

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kelttiläinen ornamentti.

Kelttiläinen taide on kelttien eli kelttiläisiä kieliä eri aikoina puhuneiden kansojen ja heidän kulttuuripiirinsä taidetta.

Kelttien kulttuurin varhaisin vaihe, Hallstattin kulttuuri, ulottui noin vuodesta 1000 eaa. noin vuoteen 500 eaa. Siirtyminen pronssikaudesta rautakauteen tapahtui jo ennen suuria vaelluksia Tonavan seudulta länteen. Kauppayhteydet ja väestöjen liikket toivat kelttiläiseen kulttuuriin piirteitä idän vanhoista keskuksista sekä Kreikasta ja Italiasta, ennen muuta etruskeilta. Lainat mukautuivat indoeurooppalaisille tyypilliseen abstraktiin traditioon, esittävää kuvataidetta kelteillä oli vähän. Pohjoismaissa asti on nähtävissä heijastuksia sen omaperäisestä metalli- ja keramiikkaornamentiikasta.[1]

Noin 500 eaa. syntyi niin sanottu La Tènen kulttuuri, joka on saanut nimensä nykyisessä Sveitsissä sijaitsevan keskeisen löytöpaikan mukaan. La Tènen pyhältä paikalta Neuchâtelinjärven pohjoispuolelta löytyi runsaasti aseita, muun muassa miekkoja ja keihäänkärkiä, satoja solkia sekä muita metalliesineitä, jotka oli uhrattu järveen.[2] La Tène oli suoraa jatkoa Hallstattin kulttuurille, ja sen abstrakti metalliornamentiikka säilytti aiemman vaiheen spiraalimaiset kuviot. Keltit saivat kuitenkin myös yhä runsaammin vaikutteita kreikkalaisilta ja etruskeilta, ja La Tène -kulttuurin taide olikin astetta hienostuneempaa kuin Hallstattin kulttuurin taide. Tekniikan kehitys näkyi muun muassa värillisinä intarsiaupotuksina. Kreikkalaisilta ja etruskeilta omaksutut palmetti- ja lootusaiheet muuntuivat kelteillä täysin abstrakteiksi viivaornamenteiksi. Kreikkalainen lyyramuoto on säilyttänyt suosionsa viime aikoihin asti. Myös itäiset eläinaiheet ja naamiot koristavat tuolta ajalta säilyneitä metalliesineitä.[1]

100-luku eaa. merkitsi kelttiläisen kuvanveiston kukoistuskautta, mistä todistavat muun muassa Aixista Ranskasta löydetyt kiviset idolit. Niiden tyyli on ilmeikäs ja eloisa. Tyylittely ilmenee kelteille ominaiseen tapaan figuratiivisten aiheiden geometrisointina.[1] Tanskan Raevemosen turvesuosta löydetty Gundestrupin kattila on tämän ajanjakson tärkeimpiä löytöjä. Se on suuri, lähes puhdasta hopeaa oleva astia, jonka korkeus 42 cm ja halkaisija 69 cm. Kattila koostuu pohjalevystä sekä viidestä sisälevystä ja seitsemästä ulkolevystä. Levyjen kylkiin on pakotettu tyyliteltyjä jumal-, ihmis-, ja eläinhahmoja. Astia on tehty luultavasti 200-luvun eaa. ja 100-luvun eaa. välissä, mahdollisesti joko Romaniassa tai Traakiassa.[3] Ajanlaskun alkuun mennessä Rooman valtakunta sulautti kelttien kulttuurin vähitellen itseensä, ja kelttien taiteen omaperäiset piirteet alkoivat liudentua.[1]

Kelttien kulttuuri säilyi elinvoimaisena pisimpään Brittein saarilla ja erityisesti Irlannissa, joka oli varhaiskeskiajan tärkeimpiä uskonnollisia keskuksia. Sikäläinen ornamentiikka levisi kristillisen kirjamaalaustaiteen kautta jälleen kaikkialle Eurooppaan. Tämä kelttiläisen taiteen uusi elpyminen alkoi noin vuonna 600. Alkuperäisiin kuvioihin sekoittui germaanisia eläinaiheita ja kristillisiä, orientaalista alkuperää olevia palmikkokoristeita. Esimerkkejä kirjamaalaustaiteen kukoistuksesta ovat kolme merkittävää irlantilaista teosta: Book of Durrow, Book of Kells ja Book of Lindisfarne. Näissä kirjoissa kelttiläisyys on ilmeistä: spiraali- ja erityisesti scroll-ornamentiikan kaariaiheiden lomassa on geometrisoiden tyyliteltyjä figuuri- ja naamioaiheita, ja taustan suhde itse pääaiheeseen on rytmisesti kertova kuten varhaisempinakin kausina. Sama koristelutyyli kertautui yksinkertaistettuna metalliesineissä ja kiviristeissä, joita on pystytetty kelttiläisessä Britanniassa muun muassa teiden risteyksiin.[1]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Green, Miranda J. : Dictionary of Celtic Myth and Legend. Thames & Hudson 1997. ISBN 0-500-27975-6
  • Kämäräinen, Aki et al. (toim.): Suomen ja maailman taide - Hakemisto, Sanasto. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10729-8

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kämäräinen 1986, s. 102-103
  2. Green 1997, s. 130
  3. Green 1997, s. 108-109