Keltainen jäänsärkijä (levykauppa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee levykauppaa. Samannimisestä laulusta on oma artikkelinsa.
Levykauppa Keltainen jäänsärkijä

Keltainen jäänsärkijä on helsinkiläinen Kampin kaupunginosassa Urho Kekkosen kadulla Tavastia-klubin vieressä toimiva levykauppa. Kari Nissin perustama liike avattiin toukokuussa 1989 Museokadulla. Vuosina 1991–1993 Keltainen Jäänsärkijä toimi Fredrikinkadulla. Keväästä 1993 lähtien levykauppa on toiminut Urho Kekkosen kadulla kahdessa eri liiketilassa. Nissin yhtiökumppanina ja yrityksen toisena omistajana on 1990-luvun loppupuolelta asti työskennellyt Jyrki Kettunen.[1] Keltainen Jäänsärkijä on pitänyt verkkokauppaa vuodesta 2017 alkaen.

Yritys on saanut nimensä The Beatlesin Yellow Submarine -kappaleen suomenkielisestä käännösversiosta Keltainen jäänsärkijä, jonka ovat esittäneet Simo Salminen ja Spede Pasanen ja jonka on sanoittanut Juha Vainio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]