Kattelus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kattelus on vuoden 1997 Asuntomessujen pääalueeksi rakennettu asuinalue Raisiossa Kaanaan kaupunginosassa. Katteluksen eteläreunalla on Raisionlahdentie eli kantatie 40, länsipuolella peltoa ja niitä halkova Järvenoja joka myös erottaa Katteluksen pohjoispuolen Jaakkolan asuinalueesta, länsipuolella on Raisionlahti ja välissä Kaanaanrannan uusi asuinalue.

Ennen asuntomessualuetta paikalla oli kolme omakotitaloa, Kaanaan koulu ja päiväkoti, urheilukenttä sekä muutamia teitä.[1] Kukkulavuorella sijaitsi asuntomessuja varten rakennettu suuri näkötorni, jonka yläosa muistutti linnunpesää. Torni kuitenkin tuhoutui tuhopoltossa toukokuussa 2012.[2]

Vuonna 2007 Katteluksen alueella (asuntomessualue ja uusi Akselinpihan rivitaloalue) ja asuntomessualueen jälkeen rakennetulla Katteluksen ja Raisionlahden väliin jäävällä Kaananrannalla asui yhteensä noin 350 ihmistä.[3] Asuntomessualueen pohjoispuolelle on rakenteilla 22 hehtaarin Katteluksenmetsän omakotitaloalue 50 talolle.[4] Katteluksen heikkouksina on pidetty huonoa julkista liikennettä ja vähäisiä palveluita sekä Raisionlahdentien liikennemelua, jota tosin vähentävät meluvallit.[3]

Asuntomessualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pinta-alaltaan noin 18 hehtaarin asuntomessualueen asunto- ja aluesuunnittelu perustuu avoimeen arkkitehtikilpailuun[5], joka järjestettiin vuonna 1994. Kilpailuun osallistui 76 ehdotusta, ja voittajaksi valittiin raisiolaisen Pekka Mäen kilpailutyö ”Tikkua laudalla”. Kilpailutyössä rakennukset ja tontit levittäytyvät viuhkamaisina ja säteittäisinä kukkulan ympärille. Kilpailutyötä ei kuitenkaan toteutettu sellaisenaan, mutta perusrakenne pistokatuineen toteutui.[6] Alueelle rakennettiin seitsemän kerrostaloa, 15 paritaloa ja 25 omakotitaloa. Alue muodostuu talokortteleista, joita reunustaa pihakatujen ja pihapiirien jäsentämät porttit ja aidat. Alueelle rakennettiin muun muassa savitalo, moderneja funkkistaloja ja rakennusten kosteussuojauksessa käytettiin uudenlaisia tekniikoita.[5] Kerrostaloista neljä on ulkoseiniltään puurakenteisia, mutta niiden pystyrunko on betonielementtiä ja välipohjat paikallavalettua betonia. Kolme muuta kerrostaloa ovat niin sanottuja kolmannen sukupolven puukerrostaloja joiden rungot, kantavat rakenteet, välipohjat ja julkisivut ovat puusta.[1]

Asuntomessujen teemoina olivat luonnonmukainen viherrakentaminen, luonnonmukainen valaistus sekä turvallinen ja terveellinen asuinympäristö.[5] Alue suunniteltiin luonnonmukaisena asuinympäristönä, jossa luontoa pyrittiin säästämään erityisesti kunnallistekniikan ja maiseman suunnittelussa. Esimerkiksi viemärilinjat rakennettiin katujen alle ja kaavamääräyksissä määriteltiin piha-alueiden osat, jotka on säilytettävä luonnontilassa.[3] Alueelle istutettiin myös kanervaa ja mustikanvarpuja nurmikoiden ja erikoisistutusten sijaan.[7]

Asuntomessuilla vieraili 205 000 kävijää ja 170 asunnosta 59 oli näyttelykohteina.[8] Asuntomessujen sivukohteina olivat Katteluksen viereinen Viheriäisten 1950-luvulla rakennetun kerrostalon peruskorjaus ja Merimaskussa ekologinen Merimaskun Saaristolaiskylä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kujanen, Jaana: Luonto on vuosi vuodelta enemmän läsnä Raision vanhalla asuntomessualueella (ISSN 0356-133X) ts.fi. 9.7.2006. Turun Sanomat Oy. Viitattu 4.2.2015.
  2. Koskensalo, Timo: Kaanaan näkötorni syttyi tulitikkuleikistä rannikkoseutu.fi. 31.5.2012. Alma Media Kustannus Oy. Viitattu 4.2.2015.
  3. a b c Tuomola, Salla: Luonto isännöi edelleen Raision asuntomessualuetta (ISSN 0356-133X) ts.fi. 17.8.2007. Turun Sanomat Oy. Viitattu 4.2.2015.
  4. Katteluksenmetsästä jäi pois kolme kiinteistöä rannikkoseutu.fi. 7.12.2011. Alma Media Kustannus Oy. Viitattu 4.2.2015.
  5. a b c d Raisio 1997 asuntomessut.fi. Osuuskunta Suomen Asuntomessut. Viitattu 4.2.2015.
  6. Savolainen, Päivi: Tikkua laudalla. (Kaanaan asuinalueen paikallislehti) Kaanaanmaa, 2012, nro 1, s. 6. Raisio: Kaanaan omakotiyhdistys. ISSN 2342-4443, verkkojulkaisu ISSN 2342-4451. Artikkelin verkkoversio Viitattu 4.2.2015.
  7. Tukia, Anneli: Raision asuntomessuille houkutellaan veneilijöitä Katteluksen messualueelle pääsee muutenkin kuin autolla (julkaistu Helsingin Sanomissa osastolla Kotimaa) hs.fi, HS arkisto (maksullinen). 7.3.1997. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 4.2.2015.
  8. Asuntomessujen kävijämäärät 1990–2014 asuntomessut.fi. Osuuskunta Suomen Asuntomessut. Viitattu 4.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikkinen, Pauli & Savolainen, Päivi: Olipa kerran asuntomessut. (Kaanaan asuinalueen paikallislehti) Kaanaanmaa, 2012, nro 1, s. 4–5. Raisio: Kaanaan omakotiyhdistys. ISSN 2342-4443, verkkojulkaisu ISSN 2342-4451. Artikkelin verkkoversio Viitattu 4.2.2015.