Kathryn Prescott

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kathryn Prescott vuonna 2010.

Kathryn Prescott (s. 4. kesäkuuta 1991) on brittiläinen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan Emily Fitchinä televisiosarjassa Skins – liekeissä. Hänen kaksoissisarensa Megan Prescott esittää sarjassa Katieta.

Prescott tunnetaan parhaiten roolistaan Skins – liekeissä -sarjassa, jossa hän näytteli hiljaista teinityttöä, Emily Fitchiä. Hänen kaksoissisarensa Megan Prescott näyttelee samassa sarjassa Prescottin roolihahmon, Emilyn, identtistä kaksoissisarta, Katie Fitchiä. Sarjan kolmannen tuotantokauden kuvaukset aloitettiin vuoden 2008 maaliskuussa. Vuoden 2009 tammikuussa aloitettiin esittämään kolmannen tuotantokauden jaksoja, ja niissä myös Prescott oli näyttelemässä. Prescott on esiintynyt myös BBC:n saippuaoopperassa Doctors.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prescottin kotikaupunki on Southgatessa, Lontoon kaupungin itärajalla. NME:n haastattelussa hän kertoi lempimusiikkinsa olevan elektroninen musiikki sekä old metal. Hän kertoi myös olevansa The Prodigyn suuri fani. Prescott on paljastanut haastattelussa, että hänellä on 14 lävistystä.[1] Prescott on ollut Mountview Academy of Theathre Arts -nimisessä draamakoulussa Wood Greenissä. Prescott on kaksoissiskoaan kuusi minuuttia vanhempi. Hänet on äänestetty vuoden 2009 maailman 26. seksikkäimmäksi naiseksi AfterEllen Hot 100:ssa.

Vuosi Ohjelma Rooli Esiintymisaika
2008 Doctors Amy Wilcox Jakso: "Dare, Double Dare, Truth"
2009–2010, 2013 Skins – liekeissä Emily Fitch
2014 The Hive Katie
2017 24: Legacy Amira Dubayev
2017 To the Bone Anna
2019 A Dog's Journey CJ
2019 Polaroid Bird Fitcher

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]