Karl Robert Nesselrode

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Robert Nesselrode, Franz Krügerin maalaama muotokuva 1840-luvulta.

Karl Robert Vasiljevitš Nesselrode (Карл Роберт Васильевич Нессельроде; 13. joulukuuta (J: 2. joulukuuta) 1780 Lissabon, Portugali23. maaliskuuta (J: 11. maaliskuuta) 1862 Pietari)[1] oli venäläinen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Venäjän ulkoministerinä vuosina 1822–1856. Hän osallistui ja vaikutti vuonna 1815 Wienin kongressiin ja sitä 1818–1822 seuranneisiin kansainvälisiin kongresseihin. Nesselrode oli Pyhän Allianssin puolestapuhuja ja pyrki myöhemmin laajentamaan Venäjän vaikutusvaltaa Balkanilla.

Nesselroden isä oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kreivi, joka toimi Venäjän lähettiläänä Portugalissa. Nesselrode liittyi jo 16-vuotiaana Venäjän laivastoon, mutta siirtyi myöhemmin diplomaattiuralle. Hän palveli vuosina 1801–1806 Venäjän lähetystöissä Preussissa ja Hollannissa. Hän avusti myös Ranskan ja Venäjän välisen Tilsitin rauhansopimuksen neuvotteluissa vuonna 1807 ja toimi sen jälkeen Venäjän Pariisin-lähetystössä. Napoleonin kukistumista seuranneessa Wienin kongressissa Nesselrode suositteli tsaari Aleksanteri I:lle Bourbonien valtaanpaluun tukemista Ranskassa.[1] Vaikka Nesselrode johti muodollisesti Venäjän delegaatioita kongressissa, Aleksanteri osallistui henkilökohtaisesti neuvotteluihin.

Nesselrode nimitettiin 1816 ulkoasiain neuvoston puheenjohtajaksi ja vuodesta 1822 hän vastasi kokonaan Venäjän ulkopolitiikasta. Hänen aikanaan varsinkin itämainen kysymys tuotti ongelmia Venäjälle. Nesselrode sai vuonna 1833 järjestettyä Venäjän ja Turkin välille Venäjän etujen mukaisen puolustusliiton. Tämä liitto oli kuitenkin hylättävä Englannin painostuksen vuoksi, joka pelkäsi Venäjän vaikutusvallan kasvua Välimerellä. Tämän seurauksena solmittiin vuonna 1841 kansainvälinen sopimus Turkin salmista, jonka mukaan kaikkien ulkomaisten sota-alusten kulku salmien läpi oli kielletty.[1]

Vuonna 1848 Nesselrode suositteli tsaari Nikolai I:lle Itävallan avustamista Unkarin separatistisen kapinan kukistamisessa, mikä johtikin toivottuun tulokseen. Venäjän aktivoituminen kansainvälisessä politiikassa johti vuonna 1853 uuteen kansainväliseen kriisiin Turkin kanssa. Nesselrode pyrki välttämään sodan ja onnistui neuvotteluja pitkittämällä lykkäämään, mutta ei estämään Krimin sodan syttymistä. Tappiollisen sodan päätteeksi hän joutui vuonna 1856 allekirjoittamaan Pariisin rauhan, minkä jälkeen erosi ulkoministerin tehtävistä. Nesselrode säilytti kuitenkin vuonna 1845 saamansa viran valtakunnan kanslerina.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Karl Vasilyevich, Count Nesselrode (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]