Kansallinen poninäyttely

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shetlanninponiori palkitaan ensimmäisellä palkinnolla XXXIII Kansallisessa poninäyttelyssä vuonna 2010.

Kansallinen poninäyttely on suomalainen vuosittain järjestettävä useiden poni- ja pienhevosrotujen yhteinen näyttely. Ensimmäinen näyttely järjestettiin vuonna 1978 Ypäjällä. Aluksi tapahtumaa järjestivät eri rotuyhdistykset, Suomen Hippos, Suomen Poniseura ja Ratsujalostusliitto. Vuodesta 1998 alkaen näyttelyn järjestämisestä on huolehtinut Poninäyttely-yhdistys PONY. Poninäyttely-yhdistyksen jäseninä ovat ponirotuyhdistykset, jotka nimeävät vuosittain edustajansa PONYn työryhmään. Näyttely on pidetty vuodesta 1997 alkaen Vermon raviradalla, ja tapahtumaa kutsutaankin usein ”Vermon poninäyttelyksi”.

Näyttelyyn osallistuvien ponien määrän kasvettua satoihin myös näyttelyn puitteita on pitänyt laajentaa. Näyttely on nykyisinselvennä kaksipäiväinen. Lauantaina arvostellaan nuoret eli 1–3-vuotiaat ponit ja sunnuntaina aikuiset ponit sekä maitovarsat. Nuoret ponit on rotukehän lisäksi mahdollista käyttää myös Suomen Hippoksen kehässä arvioitavana. Tuomareita tarvitaan useita, ja ne pyritään saamaan rotujen alkuperämaista. Ponit arvostellaan rodun ja iän mukaan määräytyvissä luokissa. Kunkin rodun paras poni pääsee Best In Show -kehään, jossa näyttelyn päätteeksi kaikki tuomarit yhdessä valitsevat parhaan ponin. Vuonna 2009 tuomareita oli Ruotsista, Britanniasta, Ranskasta ja Suomesta. Roduista olivat mukana shetlanninponi, welshit (kaikki sektiot sekä welsh part bred), ratsuponit, connemara, gotlanninruss, new forest sekä suomenpienhevonen. Määrällisesti eniten oli shetlanninponeja. Rakennearvostelun lisäksi oli ratsastusluokkia sekä lapsiesittäjien taitoja mittaava junior handler -luokka.

Alkuvuosina näyttelyä järjesti Suomen Poniseura ja sen jälkeen eri rotuyhdistykset vuorotellen. Järjestäjän lisäksi myös näyttelypaikka vaihteli vuoteen 1997 saakka. Sitä ennen näyttely järjestettiin Ypäjällä (1978, 1980–1986), Kotimäen Ponitallilla Littoisissa (1987–1991, 1993, 1994), Kouvolassa (1992, 1996), Hämeenlinnassa (1979) ja Orimattilassa (1995). Osallistuvien ponien määrä on vuosien varrella kasvanut muutamasta kymmenestä nykyiseen yli neljäänsataan. Tämän vuoksi näyttelypaikaksi vakiintui Vermon ravirata, jossa on käytettävissä riittävän suuri alue sekä karsinapaikkoja.

Näyttelyyn on alusta saakka kutsuttu tuomareita ulkomailta. Ensimmäisessä näyttelyssä tuomarina oli ruotsalainen Herman Friedländer. Ensimmäisissä näyttelyissä poneja ei jaettu luokkiin roduittain vaan ikäryhmittäin. Osallistuvat rodut ovat vuosien varrella vaihdelleet, mutta alkuvuosista saakka mukana ovat olleet shetlanninponi, gotlanninruss, new forest, connemara, welshit sekä risteytysponit (nykyisin ratsuponi). Välillä näyttelyssä on esitetty myös dartmooreja ja islannihevosia. Poninäyttely-yhdistyksen perustamisen jälkeen roduiksi ovat vakiintuneet shetlanninponi, russ, new forest, connemara, welshit, ratsuponit, suomenpienhevonen ja vuonohevonen. Näyttelyluokkien lisäksi joinain vuosina on järjestetty ratsastus- ja ajokilpailuja.

Best In Show -ponit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2010 BIS-poni Moondelight Marilyn BIS-palkinnonjaon kunniakierroksella.
  • 1978: Caroline II (new forest)
  • 1979: Petré (new forest)
  • 1980-1981: Sunny Girl (new forest)
  • 1982: Ivrig (shetlanninponi)
  • 1983: Espe Etta (connemara)
  • 1984: Ivrig (shetlanninponi)
  • 1985: Sunny Girl
  • 1986: Furir (gotlanninruss)
  • 1987-1988: Ivrig (shetlanninponi)
  • 1989: Merrie Minchella (new forest)
  • 1990: Pantygronw Penigamp (welsh cob)
  • 1991: Atomi (shetlanninponi)
  • 1992, 1998: Rhystyd Rhamant (welsh cob)
  • 1993: Silverlea Snowstorm (new forest)
  • 1994: Opan (shetlanninponi)
  • 1995: RP-Blackrock (shetlanninponi)
  • 1996: Shirina Oriana (welsh mountain)
  • 1997: Bjorn v. St. Nieuwmoed (shetlanninponi)
  • 1999: Casnewydd Showman (welsh B)
  • 1997: Bjorn v. St. Nieuwmoed (shetlanninponi)
  • 2001: Moondelight Idefix (welsh mountain)
  • 2002: Caragh Elaine Aisling (connemara)
  • 2003: Moondelight Idefix (welsh mountain)
  • 2004: Rhydeilian Siwan (welsh C)
  • 2005: Polaris Jonquil (welsh B)
  • 2006-2007: Galant SWE (shetlanninponi)
  • 2008: A.S. Namorado (shetlanninponi)
  • 2009: Southern Scarlet (welsh mountain)
  • 2010: Moondelight Marilyn (welsh mountain)
  • 2011: Sonnet v. Stepelo (shetlanninponi)
  • 2012: Coneridge Kathleen (connemara)
  • 2013: Rockfield Scaramé (connemara)